Työelämä nykyään?
Itse suhtaudun samalla tavalla työelämään ja työnantajiin kuin työnantajat suhtautuu työntekijöihinsä. Eli minun lojaalisuus on asetettu täysin samalle tasolle. Jos havaitsen että minua yritetään hyväksikäyttöä tai huijata, toimin täysin samoin. Työ on minulle vain ja ainoastaan keino ansaita rahaa, eli pelkkä bisnes, samalla tavalla kuin se on myös työnantajalle. Aiemmin työ saattoi olla jopa ylpeyden aihe tai jonkin asteinen intohimo ja myös järkevä ajankulu. Nyt se olotila on kadonnut. Miten on nyt teidän laita? Luulen että sillä saattaa olla myös suuri ja oma vaikutuksensa työn tuottavuuteen?
Kuinka te muut suhtaannutte nykyään työhön? Ihan mielenkiinnosta nyt kyselen kun työelämä on muuttunut nyt todella paljon tämän kokoomus hallituksen aikana/ansiosta.
Kommentit (22)
En koe että olisi muuttunut muutamassa vuodessa, ollut väh kymmenen vuotta ankeutuvaa. Siis korona muutti jotain selvästi tylympään.
Kuin epäluottamus työntekijöitä kohtaan olisi kasvanut. Ja se että jätetään aika yksin.
Työ on vaan pakollinen paha joka häiritsee kaikkea harrastamista. Kun työnantajalla ei ole uskollisuutta minua kohtaan niin ei minullakaan häntä kohtaan. Olen vaan pelkkä pelinappula isomassa sontaläjässä. Olen kaikkeni tehnyt mutta mikään ei tunnu riittävän. Tuntuu myös että tuurilla ja suhteilla on työllistymisessä suuri merkitys. Ei riitä että olet hyvä tekijä vaan sinulla tulee olla myös hyvää mainetta työllistyäksesi. Minulla on monta eri tason koulua käytynä ja lukuisia työpaikkoja erilaisin työsopimuksin. Silti en ole saanut olla edes viittä vuotta vakituisena yhdessä paikassa ilman että ei olisi YT:t paukkunut. Olen joutunut jo monta kertaa irtisanotuksi taloudellisten seurausten perusteella.
Olen itsensätyöllistäjä ja teen työtäni intohimosta ja rahasta, vaikka olen jo eläkkeellä. Tykkään työstäni. Se on merkityksellistä ja antoisaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsensätyöllistäjä ja teen työtäni intohimosta ja rahasta, vaikka olen jo eläkkeellä. Tykkään työstäni. Se on merkityksellistä ja antoisaa.
Nooh... älä anna sen haitata.
Työryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Tämä täytyy hyväksyä, ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan.
Sana nykyään pitäisi poistaa kokonaan sanakirjasta.
Vain aivokuollut kehtaa väittää että muutos on tapahtunut tällä hallituskaudella.
Surkeaa palvelua joka paikassa. En käy enää missään.
Työstä on tullut elämän pää sisältä, eli nykyisin et käy töissä elääksesi, vaan elät tehdäksesi työtä. Näin myös kaikki ilo ja rentous on kadonnut siitä
Hirveää kuraa, kuka hullu käy enää töissä?
Suhtaudun työhön työnä, mutta teen työni mahdollisimman hyvin, koska ei ikinä tie milloin on oma pää pölkyllä.
Vierailija kirjoitti:
"Työ on minulle vain ja ainoastaan keino ansaita rahaa, eli pelkkä bisnes, samalla tavalla kuin se on myös työnantajalle. Aiemmin työ saattoi olla jopa ylpeyden aihe tai jonkin asteinen intohimo ja myös järkevä ajankulu"
Tämäpä juuri. Työpaikalle mennään tekemään töitä ja nostamaan palkkaa. Muut kromeluurit voi unohtaa.
Olisin noin, mutta kun raskaan työn lisäksi pitäisi vielä olla niin pirun sosiaalinen ja kuunnella myös vittuilua, jos ei työt luonnistu heti kuin vanhalta tekijältä.
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun työhön työnä, mutta teen työni mahdollisimman hyvin, koska ei ikinä tie milloin on oma pää pölkyllä.
Jos on jo nyt esim viidet yt:t vuodessa, niin koko ajan se pää on pölkyllä. Tulevaisuudessa vielä enemmän, kun voi irtisanoa ilman yt: tä. Onko sillä merkitystä enää vaikka tekisit kuinka hyvin, jos vaikka sukan väri ei miellytä pomoa.
Työ, ja työn laatu korreloi siihen onko firmalla töitä. En tapa itseäni töillä, mutta kun pysytään asiamiespohjalla ja hoidetaan hommat loppuun eikä härvätä, niin tilauskanta pysyy ja asiakaspohja tyytyväisenä.
Politiikka sekä perseen nuoleminen eivät kuulu tähän. Samassa kusessa ollaan kaikki.
Juu samalla linjalla itse. On se jotenkin hassua käyttää satojen tuhansien arvoista CNC konetta ja saan siitä 12€ tunti.
Rahan takia töissä käyn, mutta pyrin aina tekemään parhaani ja haluan edetä uralla.
Moraali ei anna myöten hoitaa hommia keskinkertaisesti, v*tuttaa jos joku homma menee huonosti.
Jostain kumman syystä ylennyksiä ja palkankorotuksia on tullut vuosittain.
Olen ollut aiemmin parhaani yrittävä ja innokas kehittäjä, mutta kun nykyisessä työpaikassani tätä ei arvosteta, teen sitten vain sen mitä tehtäväksi laitetaan. Autoritaarinen kulttuuri nykyisessä työpaikassani.
"Työ on minulle vain ja ainoastaan keino ansaita rahaa, eli pelkkä bisnes, samalla tavalla kuin se on myös työnantajalle. Aiemmin työ saattoi olla jopa ylpeyden aihe tai jonkin asteinen intohimo ja myös järkevä ajankulu"
Tämäpä juuri. Työpaikalle mennään tekemään töitä ja nostamaan palkkaa. Muut kromeluurit voi unohtaa.