Te, keillä on puutarha. Mikä on teidän suosikki?
Jos pitäisi siis yksi valita.
Minulla se taitaa olla vaatimaton pieni särkynyt sydän; se on perennapenkin ihan varjoisassa osassa, missä monikaan kukka ei pärjää.
Tämä kuitenkin voi hyvin ja ilahduttaa kukkimalla toukokuun puolestavälistä aina elokuun loppuun
Entäs teillä?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on puutarhassa vain hyötykasveja ja oma suosikkini on vähän tylsästi peruna. Niiden kaivaminen mullasta on jotenkin hienoa ja niille on muodostunut myös minulle jonkinlainen symbolinen arvo. Monien hankalien vuosien jälkeen elämä on yhtäkkiä niin hyvää, että voi kasvattaa omalla pihalla perunaa yhdessä rakkaan ihmisen kanssa.
Samanlaista minulla. Kasvaa tomaatteja, kesäkurpitsaa, kurkkuja, erilaisia sipuleita, selleriä, paprikaa... terrassilla on sitten isoja terrakottaruukkuja joissa erivärisiä Oleantereita.
Mulla on (tai oikeastaan en enää paljon siellä käy) puutarha, jossa oli jotain 500 kasvia,, mm iso kivikkopuutarha, osasin niiden kasvien latinalaisetkin nimet ulkoa muinoin. Tilasin paljon siemeniä ulkomailta ja niistä kasvatetuista suosikkini oli tummanpunainen ketoneilikka.
Ruusuja myös on kymmeniä lajikkeita, bongasin kerran oudon ruusun purkutalon ojasta, ja purkajat lupasivat sitä kaivaa mukaan. Vein yhden taimen yliopiston puutarhalle tutkittavaksi, ja sinne näkyivät istuttaneen sen minunkin tuoman ruusun verson, nimeä ei lajikkeelle ollut löytynyt.
Kerran jossain lehdessä valitin, kun ei ollut Tornionjokilaakson ruusua missään myytävänä, ja joku lappilainen mies tarjoutui lähettämään taimen. Laitoin sitten vastalahjaksi jonkun oman kestävän ruusuni. Siellä sekin vielä on meidän kivimuurin päällä kukkii joka kesä toki vain lyhyen aikaa.

Upea pihakertomus joka oli ihana kuulla. Äiti on kova puutarhaihminen ja aina saan hakea taimia sieltä omaan pihaan. Ruusuja on kerännyt kymmeniä. Juuri Tornionjokilaakson ruusu oli etsinnässä ja löytyikin muutama vuosi sitten.
Vaikea kyllä valita yhtä suosikkia. Itsellä ehkä olisi Rautatienomenapuu, jonka olen 2 kertaa istuttanut mutta eivät ole säilyneet hengissä.
Surukuusi on toinen suosikkipuu.
Pionit ehdottomasti ja hortensiat sekä vanhanajan syreeni.
Juhannusruusu.
Palavarakkaus koirani haudalla.
Vähän olen mitään ostanut. Usein vaihtanut, saanut tai siirtänyt taimia.
Kielo. Meidän tontin ojanreunalla kasvaa niitä jostain syystä paljon.
Ruusujuuri. Tosi vanha. Siirrettiin anoppilan kukkapenkistä, jossa se oli kasvanut 60 luvulta ja sinnekin se oli tuotu jostain muualta.
En pysty sanomaan vain yhtä suosikkia. Tuo pikkusydän mistä ap tykkäsi on ollut minunkin suosikkeja, mutta meillä se ei ole menestynyt.
Ajattelin hankkia sen isomman version siitä, jospa se menestyisi. Ostin kerran myös Mooseksen palavanpensaan, mutta se ei ole vielä kukkinut. Mutta ehkä suosikkini on kuitenkin nauhus.
Kyllä se on särkynyt sydän, mulla on valkoisena ja punaisena. pikkusydän on kans ihana mutta en saa sitä pysymään hengissä.
Pionit ja kultatyräkit ovat kauniita myös.
Vierailija kirjoitti:
Meinasin ensin sanoa pioni, koska se on ihan lempparikukka mutta oikea vastaus on kuitenkin sireeni. Uskomattoman kaunis kukka, ihana tuoksu ja lehdistö.
Syreeni kirjakielellä. (Sireeni on kovaääninen merkinantolaite)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko ap pikkusydän?
Joo, tarkoitan. Oikein piti googlettaa. Meillä on sitä aina sanottu väärällä nimellä. Varmaan kun "särkynyt sydän" on niin kaihoisan kuuloinen
Syreeni. Ihana leikata muutama oksa sisälle maljakkoon. Tulee ihana kesän tuoksu.
Tykkään monista, mutta orvokit ovat ehkä kauneimpia. Ne ovat kauniin muotoisia ja niitä on monia jänniä värejä. Ne myös pärjäävät koko kesän, huhtikuulta lokakuulle, ja kukkivat koko ajan lisää.