Lue keskustelun säännöt.
Onko yleistä että vanhuksilla on koko ajan ihmissuhdeongelmia?
02.06.2025 |
Appiukko riitelee naapurien kanssa, äitini sukulaisten kanssa, isä ei tule toimeen kenenkään kanssa. Ikää 77-85 v. En jaksaisi olla koko ajan kuuntelemassa näitä.
Kommentit (17)
No ei se harvinaistakaan ole. Kun on eläkkeellä liikaa aikaa käytettäväksi tuollaisten vatvomiseen, kärpäsistä tulee helposti härkäsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On yleistä. Alkavassa muistihäiriössäkin riidanhalu ja ailahtelevaisuus ovat ihan normaaleja oireita. Kyllä siinä tulee jo riitaakin varsinkin tuttujen ja läheisten kanssa.
Miks mun äiti vaikuttaa rauhoittuneen? Osaksi ainakin. Ennen riiteli vähän enemmän.
En usko, että se on ikäkysymys. Meitä ihmisiä on monen luonteisia.
Vierailija kirjoitti:
No ei se harvinaistakaan ole. Kun on eläkkeellä liikaa aikaa käytettäväksi tuollaisten vatvomiseen, kärpäsistä tulee helposti härkäsiä.
No tämä. Meidänkin vanhemmista tullut vähän sellaisia että vatvotaan muiden vikoja ja kaikki muut niin ärsyttää. Ei niillä tuommoiseen vouhkaamiseen ollut työelämässä aikaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äitini (80v.) haukkuu kaikki puhelinmyyjät ja asiakaspalvelijat aivan lyttyyn. En ymmärrä mitä iloa tuosta saa. Kukaan ei ole kehujen arvoinen, jos ei tee juuri niin kuin hän haluaa. Pitäisi siis rikkoa vaikka lakia tai ylittää valtuudet. Hävettää aivan hirveästi jos olen paikalla tai kertoo näitä.
Vanhukset eivät ole mitään viisaita lempeitä guruja, jotka jakavat aforismeja, vaan yleensä menneeseen elämäänsä tyytymättömiä kiukkupusseja, jotka kostavat lähiympäristölle sen, että kuolema lähenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taivalkoskella yksi vanhus järjesti itsensä keskimääräistä parempaan loppuiän hoitopaikkaan ihan vain siksi, kun hermostui ns. tavallista enemmän.
Mikäli persoona muuttuu (suuntaan taikka toiseen), se viittaa alkavaan muistisairauteen. Joillain lääkkeilläkin voi olla sivuvaikutuksena psyykkistä oireilua. Toinen syy riitelyyn tai liialliseen muiden asioiden vatvomiseen voi olla liika aika, kuten joku jo sanoikin.
Oma äitini on 77, asuu yksin ja on kaikki puolin vielä ihan kopsakassa kunnossa. Hänestä on kuitenkin kehkeytynyt melkoinen asiakaspalvelun painajainen ja yleinen besserwisseri, jonka jatkuvaa negatiivisuutta on välillä hankala sietää. Ymmärrän, että se varmaan osittain kumpuaa tylsyydestä ja halusta tulla kohdelluksi "oikein". En silti jaksa aina ymmärtää, mitä iloa hän saa ihan vieraan ihmisen vikojen osoittamisesta.
Olen joskus miettinyt, onko hän kenties masentunut. Mutta en oikein usko siihen, muitakin merkkejä pitäisi olla kuin kärkäs negatiivisuus. Masennuskin saattaisi saada vanhuksen toimimaan kärttyisästi.
Negatiivisuus on kyllä ollut hänessä aina, joten ehkä jotkut piirteet vanhemmuuten vain korostuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut kyrväkkeet haastavat tahallaan riitaa. Varmaan siksi, että on muuten tylsää. Tosin näitä tyyppejä on ihan joka ikäluokassa.
Monet vanhukset kyllä kyttäävät jatkuvasti muiden ihmisten asioita ja piinaavat eri viranomaisia tuon tuosta.
Itse olin eräänä viranomaisena ja kyllä suurin osa meille soittelijoista oli eläkkeellä olevia yli 70-vuotiaita.
Koskaan ei nuoremmat työikäiset soitelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet vanhukset kyllä kyttäävät jatkuvasti muiden ihmisten asioita ja piinaavat eri viranomaisia tuon tuosta.
Itse olin eräänä viranomaisena ja kyllä suurin osa meille soittelijoista oli eläkkeellä olevia yli 70-vuotiaita.
Koskaan ei nuoremmat työikäiset soitelleet.
No mikäs sen mukavampaa, kun aiheuttaa selän takana muille hankakuuksia. Tämä on kyllä niin klassinen käytösmalli.
Vierailija kirjoitti:
Vanhukset eivät ole mitään viisaita lempeitä guruja, jotka jakavat aforismeja, vaan yleensä menneeseen elämäänsä tyytymättömiä kiukkupusseja, jotka kostavat lähiympäristölle sen, että kuolema lähenee.
Tämä. Kun olin nuori, haaveilin työstä vanhusten parissa, koska mulla oli heistä se idealistinen kuva, että ovat elämän lempeiksi ja pehmeiksi muuttamia, viisaita ihmisiä pääosin, lukuun ottamatta nyt tietysti masentuneita, persoonallisuutta muuttavista muistisairauksista kärsiviä tms.
Mutta kyllä se kuva on vanhustyössä ropissut. Suurimman osan persoonallisuuden huonot piirteet vahvistuu ja tiivistyy. Esim. jos joku oli hyvin kriittinen omaa kroppaansa kohtaan nuorempana, niin vanhana saattaa ilkeästi suoraan kritisoida ihmisten lihavuutta, rupsahtamista yms. Juoruilemaan taipuvaiset juoruilee entistä enemmän. Kaunojen hautojat riitelevät naapureiden ja sukulaisten ja hoitohenkilöstön kanssa. Osa muuttuu hyvin pessimistiseksi ja miettii päivät kaiket sairauksia ja kuolemaa, omia ja toisten, ja ovat toisille raskasta seuraa. Monet kritisoivat ankarasti esim. omien lastensa elämänvalintoja, vaatetyyliä, lastenpitoa. Tai vaan nykyaikaa yleensä, joka on huonompi kuin vanha aika.
Toisaalta on sitä senkin oppinut ymmärtämään, että vaikka vanhukset ei yleensä ole mitään idealisoituja viisaita, niin ihmisiä he ovat, ja ansaitsevat empatiaa sellaisina kuin ovat. Ei se ole helppoa olla lähellä kuolemaa, sairastaa ehkä monia vaivojakin jo, olla ehkä yksinäinen ja tuntea itsensä tarpeettomaksi. Tähän mukaan vielä se, että aivot alkavat ei kliinisesti muistisairaillakin jo vähän heikentyä toiminnoiltaan, mikä heikentää ajattelun terävyyttä. Itse suhtaudun tietyssä mielessä vanhuksiin vähän kuin lapsiin: rakastettavia sellaisenaan, ja täytyy ymmärtää että tietyt ärsyttävät piirteet johtuvat "kehitystasosta", lapsilla siitä ettei ole vielä aivot kehittyneet tarpeeksi eikä ole elämänkokemusta, vanhuksilla siitä että elämä on lähellä loppuaan ja aivotkin rappeutuu. Kyseessä ei ole mikään oma valinta olla ärsyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän vanhukset (5 kpl, 73-83v) ovat luonteeltaan muuten ok, mutta 3 heistä on alkanut iän myötä kehumaan itseään ihan joka käänteessä (kellään ei todettua muistisairautta) ja se on todella raskasta kuunneltavaa. Kuinka hirveän ison työn tein kun hoidin pankkiasioita. En ohmettel, jos sillä omahyväisyydellä vaikka riitantuisikin.
Noille pitäisi aina taputtaa kuin kaksivuotiaalle (hyvä kun hoidit, hienoa!), mutta aina ei tahdo jaksaa, kun ne omat pankkiasiat hoituvat siinä vasemmalla kädellä sohvalla sen kahvitauon aikana, joka työikäisellä jää muilta asioilta. Luojan kiitos näissä ruuhkavuosissa ei ole enää lapsia mukana.
Äitini 87 v. ja tätini 85 v. ovat jatkuvasti riidoissa. Välillä sovitaan ja sitten taas toinen tölväisee jotain (yleensä ihan tahallaan), josta toinen pahoittaa mielensä ja taas mykkäkoulu alkaa. Ovat olleet tosin tällaisia ilmeisesti lapsesta saakka. Omasta lapsuudesta muistan heidän riitansa, joskus tätä soitti meille ja jos vastasin pyysi sanomaan äidille jotain terveisiä, mutta itse ei halunnut puhua.
Vierailija kirjoitti:
Äitini 87 v. ja tätini 85 v. ovat jatkuvasti riidoissa. Välillä sovitaan ja sitten taas toinen tölväisee jotain (yleensä ihan tahallaan), josta toinen pahoittaa mielensä ja taas mykkäkoulu alkaa. Ovat olleet tosin tällaisia ilmeisesti lapsesta saakka. Omasta lapsuudesta muistan heidän riitansa, joskus tätä soitti meille ja jos vastasin pyysi sanomaan äidille jotain terveisiä, mutta itse ei halunnut puhua.
Mun äidillä ja sisaruksillaan sama juttu, pitkiäkin mykkäkouluja välillä. Mutta tosiasn, tätä oli aina. Välillä ei oltu pitkiin aikoihin missään tekemisissä.
Siskoni (minua huomattavasti vanhempi, meillä on iso ikäero) onnistui iäkkäämpänä jäämään kutakuinkin yksin, kun kaikille "sanoi suoraan". Hautajaisissaan sitten olin minä perheineni ja edustus taloyhtiöstä, missä asui.
Huoh, miten voikin ihmissuhteet olla niin vaikeita?
eikä ole