Ensimmäinen kerta isokaluisen kanssa
Kommentit (22)
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Oli huomattavasti parempaa, kuin kuvittelin. En olisi ikinä uskonut, että niin iso mahtuu sisääni. No nykyisin siitä voi ainoastaan unelmoida. En petä miestäni missään tilanteessa. No ei sellaisia mahdollisuuksia edes tulisi, kun teemme kaiken aina yhdessä, kun nautimme toisistamme 24/7, paitsi työajat. Ei kyllä olisi halujakaan pettää. Mieheni on hieman keskikokoa isompi. Olen mitannut ompelumitalla, kun kiinnosti: 17,5cm x 4,6cm... ainut kerta, kun olen saanut orgasmin ilman klitoriksen koskettelua, oli kun sain isoa ja se oli erilainen: vagina supisteli hallitsemattomasti ja tajunta hämärtyi. En sellaisia ole ikinä muuten saanut yksinäänkään. Tekodildot ovat kylmiä, vaikka lämmittäisi ja eivät tunnu hyvältä. Olen kokeillut. Niitä en halua sisälleni. Nautin kyllä muutenkin seksistä ja haluan tuottaa miehelleni mielihyvää ja kun huomaan hänen nauttivan, niin tulen tyytyväiseksi. Hän on kokeillut jotain päälle vedettävää dragonia, mutta se oli kamalan epäaito kokemus, ei minun juttu. Älkääkä ymmärtäkö väärin. Vain mieheni takia haluan seksiä useita kertoja viikossa edelleenkin. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, ennenkuin tapasin tämän miehen aikoinaan. Jos en olisi tavannut, niin tuskin harrastaisin seksiä kovinkaan usein. Silti muistelen lämmöllä telttareissua festareilla ja vanhempaa herrasmiestä, jolla oli iso kova penis.
Vierailija kirjoitti:
Oli huomattavasti parempaa, kuin kuvittelin. En olisi ikinä uskonut, että niin iso mahtuu sisääni. No nykyisin siitä voi ainoastaan unelmoida. En petä miestäni missään tilanteessa. No ei sellaisia mahdollisuuksia edes tulisi, kun teemme kaiken aina yhdessä, kun nautimme toisistamme 24/7, paitsi työajat. Ei kyllä olisi halujakaan pettää. Mieheni on hieman keskikokoa isompi. Olen mitannut ompelumitalla, kun kiinnosti: 17,5cm x 4,6cm... ainut kerta, kun olen saanut orgasmin ilman klitoriksen koskettelua, oli kun sain isoa ja se oli erilainen: vagina supisteli hallitsemattomasti ja tajunta hämärtyi. En sellaisia ole ikinä muuten saanut yksinäänkään. Tekodildot ovat kylmiä, vaikka lämmittäisi ja eivät tunnu hyvältä. Olen kokeillut. Niitä en halua sisälleni. Nautin kyllä muutenkin seksistä ja haluan tuottaa miehelleni mielihyvää ja kun huomaan hänen nauttivan, niin tulen tyytyväiseksi. Hän on kokeillut jotain päälle vedettävää dragonia, mutta se ol
Voisitko ilmoittaa mitat kahden desimaalin tarkkuudella?
Yhden kerran kauan sitten. Oli pettymys. Sattui pelkästään. Mies oli lisäksi täysin oman kalunsa lumoissa. Luuli kalunsa takia olevansa hyväkin sängyssä. Jäi kyllä siihen yhteen kertaan.
Tapailin hetken miestä, jolla oli oikeasti iso. Penetraatio tuntui todella hyvältä, mutta mies oli umpisurkea muuten, en saanut orgasmia kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Juu miehen kirjoitushan tämä!
Muista, ex-mieheni kanssa eka kerta. Eipä se hyvältä tuntunut, ei silloin, eikä oikeastaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Jos mies tökerösti esittää naista saa siitä huomauttaakin. Kuinka typeränä nämä naisena esiintyvät miehet muita palstalaisia pitää?

Luulin, että sukupuoli määritetään muuten kuin kirjoitetun tekstin perusteella.

Onko oikeasti tarvetta vängätä tästä asiasta? Kyllä täällä bongataan miehet, jotka yrittää esittää naista.
Kyllä moni persumies esittää täällä naista, onhan itse Halla-ahokin tunnettu tyttöilystään tietyissä piireissä.
Kunnon lämmittelyt, varmuuden vuoksi myös liukkaria ja malttia aloitukseen. Varmasti ihan kivaa vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni persumies esittää täällä naista, onhan itse Halla-ahokin tunnettu tyttöilystään tietyissä piireissä.
Ota hullu lääkkeet.
Juu; mies kirjoitta "anjana" : saan aina orgasmin kun mies vaan työntää kalun sisääni!
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut. Kalu oli puolilöysä. Jättimäinen turn off.
Oliko muunmaalainen kun piti sotkea anglismi mukaan, mikset laittanut suomeksi!
Vierailija kirjoitti:
Oli huomattavasti parempaa, kuin kuvittelin. En olisi ikinä uskonut, että niin iso mahtuu sisääni. No nykyisin siitä voi ainoastaan unelmoida. En petä miestäni missään tilanteessa. No ei sellaisia mahdollisuuksia edes tulisi, kun teemme kaiken aina yhdessä, kun nautimme toisistamme 24/7, paitsi työajat. Ei kyllä olisi halujakaan pettää. Mieheni on hieman keskikokoa isompi. Olen mitannut ompelumitalla, kun kiinnosti: 17,5cm x 4,6cm... ainut kerta, kun olen saanut orgasmin ilman klitoriksen koskettelua, oli kun sain isoa ja se oli erilainen: vagina supisteli hallitsemattomasti ja tajunta hämärtyi. En sellaisia ole ikinä muuten saanut yksinäänkään. Tekodildot ovat kylmiä, vaikka lämmittäisi ja eivät tunnu hyvältä. Olen kokeillut. Niitä en halua sisälleni. Nautin kyllä muutenkin seksistä ja haluan tuottaa miehelleni mielihyvää ja kun huomaan hänen nauttivan, niin tulen tyytyväiseksi. Hän on kokeillut jotain päälle vedettävää dragonia, mutta se ol
Vai että vanhempi herrasmies olisi telttailut festareilla.
Eiköhän vanhemmalla herrasmiehellä olisi ollut hotellihuone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Juu miehen kirjoitushan tämä!
No, huomenta, heräsit aika myöhään.
N.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Jos mies tökerösti esittää naista saa siitä huomauttaakin. Kuinka typeränä nämä naisena esiintyvät miehet muita palstalaisia pitää?
Aamupäivää vaan sinullekkin, nyt alkoi taas vuoro käyntiin, kun mietitään kuka on mies ja kuka nainen.