Ensimmäinen kerta isokaluisen kanssa
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä paljon parempaa, mutta en viitsi enempää kuvailla, koska kohta tänne palstalle herää tämä yksi henkilö, jonka elämän tehtävä on miettiä kuka kirjoittaja onkin mies, koska kukaan nainen ei voi haluta isoa kalua.
N.
Jos mies tökerösti esittää naista saa siitä huomauttaakin. Kuinka typeränä nämä naisena esiintyvät miehet muita palstalaisia pitää?
Aamupäivää vaan sinullekkin, nyt alkoi taas vuoro käyntiin, kun mietitään kuka on mies ja kuka nainen.
Kai tajuat jo itsekin, että paljastut helposti kun esität naista. Ei sitä tarvi miettiä sen enempää.
Sattui lämmittelystä huolimatta, eikä paremmaksi muuttunut. Toisella ei seisonut kunnolla, eikä meinannut tullakkaan ikinä. Tiiä näistä mistä johtui mikäkin, mutta valitsen mieluiten perus mittaisen. N
Tylsää ja pettymys oli! Mies omassa mulkkumaailmassaan vain. Ei se koko iloa tuo jos ei sitä ja naista ajaa osaa
No eipä tuossa kauaa ehtinyt kuvittelemaan kun siitä kun näin kalun koon siihen kun se työntyi sisälleni ei kulunut kuin muutama minuutti. Ja siinä oli sen verran muuta puuhaa ettei ehtinyt enää haaveilemaan. Mies osasi olla varovainen ja hellä. Hyvältä ja täydeltä tuntui.
Vierailija kirjoitti:
Sattui lämmittelystä huolimatta, eikä paremmaksi muuttunut. Toisella ei seisonut kunnolla, eikä meinannut tullakkaan ikinä. Tiiä näistä mistä johtui mikäkin, mutta valitsen mieluiten perus mittaisen. N
Miksi muuten, naisen on kestettävä se jäätävä jyskytys, kestipä miten kauan vain. Kamalaa. Miehen taas ei tarvitse edes sormeansa heiluttaa. Niin epäreilua.
Mutta voihan nainen tasapuolisuuden nimissä lopettaa, ja käskeä mihen lopettamaan, uskooko, sitten jos ei menee raiskauksen puolelle.
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuossa kauaa ehtinyt kuvittelemaan kun siitä kun näin kalun koon siihen kun se työntyi sisälleni ei kulunut kuin muutama minuutti. Ja siinä oli sen verran muuta puuhaa ettei ehtinyt enää haaveilemaan. Mies osasi olla varovainen ja hellä. Hyvältä ja täydeltä tuntui.
Tuntui hyvältä? Siis saitko orgasmin vai et?
Kysymys miesnäkökulmasta. Tuntuuko hyvältä vai ikävältä kun kalu ottaa kohdunsuuhun kiinni? Kuulemma naisilla on kahdenlaista mielipidettä asiasta. Eksäni ei oikeastaan koskaan tykännyt pitkistä yhteisistä sessioista. Esileikit maistuivat, mutta yhdyntöjen kohdalla hän tuntui odottavan että homma olisi pian ohi. Lähetyssaarnaaja-asennossa hän ei halunnut nostaa jalkojaan ylös. Mietin että onko tämä merkki siitä että tunkeuduin liian syvälle?
Nykyinen puoliso taas tykkää kun työnnyn oikein syvälle ja hän ottaa minut tiukkaan halaukseen.
Eräs nainen jäi mieleen(jäi muustakin syystä) kun työnsin meisseli sisään. Nainen kiljaisi niin että oli kuulo lähteä silmien muljahtaessa nurinpäin. Sitten kiskaisi tyynyn päänsä alta ja puri sitä samalla kun välillä reihtoi ja kiljui. Lopuksi sitten sanoi selityksenä että luuli että alapää repesi. Lie tuntunut joltain, kun kymmenen vuotta hänen kanssaan meni (hukkaan).
Vierailija kirjoitti:
Kysymys miesnäkökulmasta. Tuntuuko hyvältä vai ikävältä kun kalu ottaa kohdunsuuhun kiinni? Kuulemma naisilla on kahdenlaista mielipidettä asiasta. Eksäni ei oikeastaan koskaan tykännyt pitkistä yhteisistä sessioista. Esileikit maistuivat, mutta yhdyntöjen kohdalla hän tuntui odottavan että homma olisi pian ohi. Lähetyssaarnaaja-asennossa hän ei halunnut nostaa jalkojaan ylös. Mietin että onko tämä merkki siitä että tunkeuduin liian syvälle?
Nykyinen puoliso taas tykkää kun työnnyn oikein syvälle ja hän ottaa minut tiukkaan halaukseen.
Samankaltainen kokemus erään kanssa. Oikein syvät työnnöt ja tunne, kun terska muljahti ohi kohdunnipukan emättimen pohjaan tuntui molemmista taivaalliselta. Seuraavana päivänä nainen sanoi, että hänellä on mukava kuumotus ollut tuolla jossain syvällä koko työpäivän ja hän tahtoo lisää. Se toive oli mukava toteuttaa.
Pitkäpippelinen panomies tuntui ikävälle. Osittain syynä oli miehen nuoruus ja kokemattomuus. Hän sohi heti innokkaasti ja työntyi liian syvälle. Paksulla kullilla varustettu mieskin olisi voinut olla alussa varovaisempi, mutta hänen kanssaan sain sentään orgasmin. Miehissä muut asiat kuin kullin koko ratkaisee, mutta mieluimmin ottaisin normaaleilla mitoilla varustellun sängynlämmittäjän. Liian pientä ei ole koskaan tullut vastaan ja orkun saan melkein kaikkien kanssa aika helposti yhdynnässä. N26
No en pidä järkyttävän isoita. Mieheni penis sattuu välillä. En tiedä mittoja, mutta arviolta joku yli 16 cm. Ympärysmitta ehkä maksimi 12 cm. Aivan maksimi. Paksumpi olisi epämiellyttävä. Tämäkin venyttää liikaa. Lisäksi hakkaa jonnekkin kohdunkaulaan, kun välillä vihlaisee takaapäin.Kylläkin nautin yhdynnöistä ja nuorempana olin muutaman kanssa ja kohdalle osui arviolta hieman pienempiä, kun ei välillä edes tuntunut miltään tai sitten johtui nuoruudesta tai jotain. Lisäksi näille dildon puolesta puhujille pakko sanoa. Jotkut varmasti tykkäävät dildoista, mutta ei kaikki naiset. Itse en pidä dildoista. Välillä, en usein annan mieheni leikkiä dildolla, vaikka en nauti, koska häntä se kiihottaa. Dildo on epäaito. Ei tunnu aidolta ja myös kalliita versioita on mieheni ostanut. Olen pyytänyt, että ei ostaisi lisää. Dildot ovat kylmiä. Ei, lämmittäminen ei auta saamaan sitä tuntumaan hyvältä. Jos kuvittelevasi antavan vaimollesi dildon kautta sitä isoa, niin onneksi olkoon. Ei ole sama asia, mutta hei. Ei sen tarvitsekaan olla sama asia. Jokainen tehköön mistä nauttii. Lopettaisitteko nämä miljoonat ketjut isoista ja samoista asioista jankkaamiset. Miksiköhän tulin lukemaan kolme sivua näitä aiheita. Viimeksi kävin muutama vuosi sitten ja jotenkin deja vu. Ihan, kuin olisi samat aiheet ja kirjoitukset täällä. Taitaa olla tylsä sunnuntai, kun mieheni töissä ja lapset harrastuksissa. Pitää alkaa tekemään isänpäivä lounas miehelleni, kun kohta tulee töistä. Jauhelihakeitto tuoreista keittojuureksista, pannukakku kermalla ja omenahillolla oli toiveena. Jälki jälkiruoan voi jokainen kuvitella itse. Nähdään muutaman vuoden päästä.
Luuletteko oikeasti ison kalun olevan jokon taivaanlahja naisille, että isokaluisen sisään työntyminen olisi jokon tajunnanräjäyttävä kokemus. Ei ole,se tajunnan räjäyttävyys ja seksin upeus johtuu niin monesta muusta asiasa kuin isosta kalusta. Katsokaa vähemmän pornoa, pliis.
t.täti

Kelle naiselle on kelle ei. Kummasti vain muutama työntö pillun peränurkkaan asti on saanut naisella selän kaarelle ja rajut orgasmit. Ja aina vain samalla kaavalla koko mitalla sisään.

Pate, näin 10 vuotta sitten. Mitens asian laita on tänäpäivänä?
Oliko se vanhempi herrasmies kans festareilla :)
Nyt pitäisi siellä Loviisan voimalaitoksen valvomossa parempi keskittyä mittareihin, kuin vauva.fi sivustoon.
Pliis...
Eipä tuo kovin kaksiselta tuntunut, kovin oli tiukkaa ja alavatsa oli kipeänä toimituksen jälkeen. Kivempaa on ollut keski- ja pienikokoisen kanssa, tuntui kivalta ja pystyi liikkumaan niinkuin halusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko oikeasti ison kalun olevan jokon taivaanlahja naisille, että isokaluisen sisään työntyminen olisi jokon tajunnanräjäyttävä kokemus. Ei ole,se tajunnan räjäyttävyys ja seksin upeus johtuu niin monesta muusta asiasa kuin isosta kalusta. Katsokaa vähemmän pornoa, pliis.
t.täti
Kelle naiselle on kelle ei. Kummasti vain muutama työntö pillun peränurkkaan asti on saanut naisella selän kaarelle ja rajut orgasmit. Ja aina vain samalla kaavalla koko mitalla sisään.
Varmastikin, muttei jokaisella naisella toimi tuo. Ei ainakaan minulla, on kyllä paljonkin kokemusta todella isosta, olin naimisissa vuosikaudet todella isokaluisen kanssa. Eipä se seksi kovin erikoista ollut, päinvastoin spontaani seksi oli täysin mahdotonta. On muistakin isoista kokemusta, niissäkin ollut hyviä ja huonoa. Aivan kuten keskikokoisissakin. Eka kerta kiihoittavan miehen kanssa on aina erityistä, ei siinä mitään.
Minulla oli myös tosi isokaluinen mies aiemmin, mutta hän taisikin sillä ajatella, ettei muuta tarvita...mutta väärässä oli. Nyt on ihan kunnonkokoinen mies, mutta hnpä osaa tehdä muutakin kuin vaan panna, aivan ihanaa seksiä molemminpuolin. 2 lastakin jo tehty, on niin rakas.
Pahoittelut, että et ymmärtänyt kaikkea, mitä kommentissa luki.