mikä on psykologisesti taustalla kun kumppani haukkuu ja mitätöi toista?
voisiko joku psykologi/aiheeseen perehtynyt kertoa? miksi haukkuu ja mitätöi ja silti on PARISUHTEESSA sen ihmisen kanssa??
Kommentit (15)
Miksi se toinen suostuu kuuntelemaan tollasta? Miksi se ei lähde?
Minä olin nuorena tuollainen, enkä osaa psykologisoida miksi. Epävarmuus, kotoa saatu huono malli? Häpeän sitä syvästi nyt.
Kokemuksesta sanon että, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Nämä kaksi mt-ongelmaa oli minun ex miesystävällä ja voin sanoa että elämä oli yhtä helvettiä. Jatkakoon haukkumista ja kiusaamista seuraavan naisensa kanssa.
Onko kaikki ollut rehellistä? Onko salsisuuksia? Onko lupaukset ja sana pidetty?
Tänään uusia ylioppilaita ja muutenkin menestyneitä palkittuja.
Kaiva nenää ja piereskele.
Riippuvuussuhde niihin suhteen positiivisiin puoliin. Joskus kyse on henkilön omasta ongelmasta tai sitten kyseessä on reaktio hienovaraisempaan henkiseen väkivaltaan. Diagnoosittelu itsessään on henkistä väkivaltaa.
Jonkinlainen suuri epävarmuus itsestään. Pitää painaa toista alas, jotta tuntisi itsensä paremmaksi.
Ja sillä, joka jää sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen, on myös suuria itsetunto-ongelmia.
Mulla oli nuorena poikaystävä, joka haukkui mun rintoja ja sitten uhan vilpittömästi ihmetteli, miksi en antanut enää koskea niihin. Raukalle tuli myös paha mieli, kun haukuin samalla mitalla häntä. Voi kyynel sentään.
Ikuinen mysteeri miksi niin huonon valitsi. Ehkä hänellä itsellään huono kyky arvioida? Todellisuudessa autisti voi nähdä vain oman puolensa ja kuvittelee korjaavansa asioita. Mielenterveyshäiriöinen kun on. Muut yrittää vaan alistaa ja hallita yhtä häiriintyneesti.
Ihan tavallisii asioita: epävarmuus ja kyllästyminen.
Miljoona syytä varmaan.
Meillä mies oli palavan ihastunut tyttären luokkakaverin äitiin.
Tsekkasi itsensä ulos aivan kaikesta paitsi passattavana olemisesta ja seksistä. Ei silti halunnut erota koska nainen oli suhteessa.
Ei nähnyt minussa mitään hyvää.
Aikani ( vuosia ) kuuntelin ja lopulta itsekin huomasin puhuvani kuin hän.
Lähdin.
Olen nyt se narsisti kaikkien silmissä. Kai minulle on keksitty jo diagnoosi ja toimenkin.
Cptsd psykologin lätkäsemä. Loput exän keksimiä.
Suomalais-slaavilaisen kulttuurin piirteitä normalisoida tällaista oikeasti aika häiriintynyttä käytöstä. Kumppanin kuuluisi olla tuki ja turva, eikä v*ttuilija.
Vierailija kirjoitti:
Suomalais-slaavilaisen kulttuurin piirteitä normalisoida tällaista oikeasti aika häiriintynyttä käytöstä. Kumppanin kuuluisi olla tuki ja turva, eikä v*ttuilija.
miksi niin moni on??
Luonnehäiriö, narsismi? T. Maalaisjärkinen