Millaisia teidän porukoitten nepsyhaastattelut on olleet?
Minulle soitti joku ja samoin välittävänsä tiedot eteenpäin lääkärille. Olen ymmärtänyt ettei nepsytutkimuksia voi tehdä puhelinkuulustelija, jonka statuksesta ei ole täyttä varmuutta.
Kysymykset olivat johdattelevia "tuntuuko teistä että" ja piti vastata heti. Ei kai nepsytutkimuksia noin tehdä?
Lisäksi henkilö joka antoi omat vastauksensa tuntee oman asiansa paremmin kuin minä. En minä voi toisen puolesta kertoa mitä sen sisuskaluissa on...
Kuitenkin ns viraali tutkimus.
Hutkimukselta tuntui.
Kommentit (33)
Meillä nepsytutkimukset kesti monta vuotta, sisälsi useamman lääkäri käynnin, haastattelun, hoitajakäynnin, psykologikäynnit, päiväkodin henkilökunnan haastatteluja useammat, toimintaterapeutin ja puheterapeutin terapia sarjat ja lausunnot...
Missä päin asia selviää yhdellä puhelinhaastattelulla?
Ei mun porukoita ole nepsyhaastateltu. Ovat sitä ikäluokkaa, jolloin lapset oli joko tyhmiä tai häirikköjä, jos eivät olleet kuin muut. Ei silloin kukaan ollut nepsy.
Mikkelin erikoissairaanhoidossa.
Jotenkin vähättelevää.
Nosiis ei se pelkällä puhelinhaastattelulla tosiaan kyllä selvinnyt. On tässä jo aikalailla 10 vuotta asian kanssa touhuiltu, ja lieneekö vieläkään oikeasti selvinnyt.
Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa viraali haastattelu? Ei mitään. Joko ap on kuullut sanan väärin tai soittaja on käyttänyt väärää sanaa.
Muutenkin jos joku terveysviranomainen soittaa puhelimella, niin siitä on kyllä kerrottu aikaisemmin. Mitenkään puskan takaa soitto ei tule. Soitosta tulee myös merkitä omakantaan. Jos aapeelle ei ole kerrottu soitosta etukäteen tai sitä ei näy omakannassa, soittaja ei ollut terveydenhoidosta.
AQ-testin (Cambridgen yliopistossa kehitetty strukturoitu monivalintahaastattelu, jossa on 50 tai 100 kysymystä) voi sinänsä kyllä tehdä puhelimen kauttakin. Ja kysymykset on juuri tuollaisia tuntuuko että, onko useammin näin vai noin, tai jopa kuinka usein on näin - tyyppisiä, koska se on strukturoitu haastattelu. Ja kysymykset toistavat itseään tosi paljon, kysyvöt samoja asioita vähön eri kantilta. Mutta ei se tietenkään ole ainoa kriteeri, jolla autismikirjon diagnooseja tehdään. Tuo on vain yksi pieni osa tutkimuspatteristoa.
Mikkelin erikoissairaanhoidossa tuntuu keskittyvän mielisairauksiin, eikä läheisen kohdalla ole kyse sellaisesta. Miksi minulta edes kysellään kysymyksiä, jos aikuinen itse vastaa omista asioistaan ja omista terveysjutuistaan?
Oltiin kovin kiinnostuneita jostain mielialanvaihteluista.
Tutkitaanko Mikkelissä autismin kirjoa ollenkaan?
Itse olen kirjolainen, mutta vanhempaa ikäpolvea. Diagnoosi on, tukitoimenpiteitä en ole hakenut. Kuten en moneen muuhunkaan asiaan.
Erikoista oli että haastattelija sanoi palaavansa asiaan sitten joskus.
Ap
Vierailija kirjoitti:

Koska autismi on määritelmälllisesti syntymässä saatu ja varhaislapsuudesta asti näkyvä ominaisuus, sitä tutkiessa pitäisi jotenkin todistaa, että se tosiaan on näkynyt jo varhaislapsuudessa. Siksi näitä läheisten, mieluiten vanhempien mutta hätätapauksessa muiden sukulaisten, vanhempien sisarusten tai jopa opettajien tietoja kysytään. Ihminen itsehän ei voi sellaista muistaa.
miten sinusta on erikoista, että haastattelija sanoi palaavansa asiaan?
Samanlaisia noi testit on. Masennustesti=itkettääkö paljon vai kamalan paljon. En mä tiedä kuka noita laatii. Hirveä kiire saada ihminen vastaamaan edes jotain, mikä on ristiriidassa oikeiden tulosten kanssa.
Ans kattoo nyt.
Nepsyys on kyllä syy kaikkeen sontaan aina! Velvollisuuksien välttelyä, sanon minä. Et voi laittaa "kirjon syyksi", mikset elä kuin aikuinen ihminen, aikuisen ihmisen vastuulla.
Minusta kuulostaa ap vähän siltä, ettei soittaja ollut terveydenhuollosta vaan joku huijari. 😬
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkelin erikoissairaanhoidossa tuntuu keskittyvän mielisairauksiin, eikä läheisen kohdalla ole kyse sellaisesta. Miksi minulta edes kysellään kysymyksiä, jos aikuinen itse vastaa omista asioistaan ja omista terveysjutuistaan?
Oltiin kovin kiinnostuneita jostain mielialanvaihteluista.
Tutkitaanko Mikkelissä autismin kirjoa ollenkaan?
Itse olen kirjolainen, mutta vanhempaa ikäpolvea. Diagnoosi on, tukitoimenpiteitä en ole hakenut. Kuten en moneen muuhunkaan asiaan.
Erikoista oli että haastattelija sanoi palaavansa asiaan sitten joskus.
Ap
Koska autismi on määritelmälllisesti syntymässä saatu ja varhaislapsuudesta asti näkyvä ominaisuus, sitä tutkiessa pitäisi jotenkin todistaa, että se tosiaan on näkynyt jo varhaislapsuudessa. Siksi näitä läheisten, mieluiten vanhempien mutta hätätapauksessa muiden sukulaisten,
Palaa jos tarvitsee. Koin itseni apteekin hyllyksi ja tyhjäksi sellaiseksi. Olen itse loppuunpalanut, ja kaikki mitä prosessoin on hidasta. Toivun kyllä, siinä mitään. Tuntuu fuulalta toi homma. Valitan.
Vierailija kirjoitti:
Mikkelin erikoissairaanhoidossa tuntuu keskittyvän mielisairauksiin, eikä läheisen kohdalla ole kyse sellaisesta. Miksi minulta edes kysellään kysymyksiä, jos aikuinen itse vastaa omista asioistaan ja omista terveysjutuistaan?
Oltiin kovin kiinnostuneita jostain mielialanvaihteluista.
Tutkitaanko Mikkelissä autismin kirjoa ollenkaan?
Itse olen kirjolainen, mutta vanhempaa ikäpolvea. Diagnoosi on, tukitoimenpiteitä en ole hakenut. Kuten en moneen muuhunkaan asiaan.
Erikoista oli että haastattelija sanoi palaavansa asiaan sitten joskus.
Ap
Ei läheisille tuosta noin vaan soitella, jos aikuinen ihminen kyseessä. Vai oliko täysi-ikäinen läheisesi jo antanut valtuudet kysellä sinulta?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa ap vähän siltä, ettei soittaja ollut terveydenhuollosta vaan joku huijari. 😬
?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkelin erikoissairaanhoidossa tuntuu keskittyvän mielisairauksiin, eikä läheisen kohdalla ole kyse sellaisesta. Miksi minulta edes kysellään kysymyksiä, jos aikuinen itse vastaa omista asioistaan ja omista terveysjutuistaan?
Oltiin kovin kiinnostuneita jostain mielialanvaihteluista.
Tutkitaanko Mikkelissä autismin kirjoa ollenkaan?
Itse olen kirjolainen, mutta vanhempaa ikäpolvea. Diagnoosi on, tukitoimenpiteitä en ole hakenut. Kuten en moneen muuhunkaan asiaan.
Erikoista oli että haastattelija sanoi palaavansa asiaan sitten joskus.
Ap
Ei läheisille tuosta noin vaan soitella, jos aikuinen ihminen kyseessä. Vai oliko täysi-ikäinen läheisesi jo antanut valtuudet kysellä sinulta?
Tietenkin oli. Mistä muualta ne olisivat saaneet edes aapeen yhteystiedot? Ei siellä muuten tiedetä täysi-ikäisten ihmisten vanhempia
Vierailija kirjoitti:
Ei mun porukoita ole nepsyhaastateltu. Ovat sitä ikäluokkaa, jolloin lapset oli joko tyhmiä tai häirikköjä, jos eivät olleet kuin muut. Ei silloin kukaan ollut nepsy.
Nepsyt keksittiin 2010-luvulla sen jälkeen, kun kurinpidosta tuli lasun paikka ja piti keksiä joku vaihtoehtoinen tapa reagoida lasten huonoon käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa viraali haastattelu? Ei mitään. Joko ap on kuullut sanan väärin tai soittaja on käyttänyt väärää sanaa.
Muutenkin jos joku terveysviranomainen soittaa puhelimella, niin siitä on kyllä kerrottu aikaisemmin. Mitenkään puskan takaa soitto ei tule. Soitosta tulee myös merkitä omakantaan. Jos aapeelle ei ole kerrottu soitosta etukäteen tai sitä ei näy omakannassa, soittaja ei ollut terveydenhoidosta.
AQ-testin (Cambridgen yliopistossa kehitetty strukturoitu monivalintahaastattelu, jossa on 50 tai 100 kysymystä) voi sinänsä kyllä tehdä puhelimen kauttakin. Ja kysymykset on juuri tuollaisia tuntuuko että, onko useammin näin vai noin, tai jopa kuinka usein on näin - tyyppisiä, koska se on strukturoitu haastattelu. Ja kysymykset toistavat itseään tosi paljon, kysyvöt samoja asioita vähön eri kantilta. Mutta ei se tietenkään ole ainoa kriteeri, jolla auti
Viraali haastattelu kuullostaa joltain tiktokin somehaasteelta "testaa oletko sinäkin nepsy"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkelin erikoissairaanhoidossa tuntuu keskittyvän mielisairauksiin, eikä läheisen kohdalla ole kyse sellaisesta. Miksi minulta edes kysellään kysymyksiä, jos aikuinen itse vastaa omista asioistaan ja omista terveysjutuistaan?
Oltiin kovin kiinnostuneita jostain mielialanvaihteluista.
Tutkitaanko Mikkelissä autismin kirjoa ollenkaan?
Itse olen kirjolainen, mutta vanhempaa ikäpolvea. Diagnoosi on, tukitoimenpiteitä en ole hakenut. Kuten en moneen muuhunkaan asiaan.
Erikoista oli että haastattelija sanoi palaavansa asiaan sitten joskus.
Ap
Ei läheisille tuosta noin vaan soitella, jos aikuinen ihminen kyseessä. Vai oliko täysi-ikäinen läheisesi jo antanut valtuudet kysellä sinulta?
Tietenkin oli. Mistä muualta ne olisivat saaneet edes aapeen yhte
Jos on merkannut ap:n lähiomaiseksi? Voi myös antaa yhteystiedot jotain asiaa varten, mutta esim. kieltää jonkun toisen asian puhumisen.
Valtuus oli kysymys että kai sulle sopii ja kiskottiin mun puhelinnumero.
Puhelimessa oli meilläkin, kuitenkin ennestään tuttu hoitaja kyselemässä. Kysymykset kyllä sellaisia että moneenkin olisi voinut vastata ihan miten päin vaan, niin en oikein luottavainen ole tuloksen suhteen. Diagnoosi kyllä tuli.