Hallituksen päämäärä on lopulta lopettaa Alko kokonaan
"Alko työllistää yhteensä 2398 henkilöä, Suomen Asiakastieto Oy mukaan. Tämä sisältää sekä myyjiä että muita työntekijöitä, kuten logistiikka- ja hallinnollisia tehtävissä olevia. Alko Oy on valtion omistama osakeyhtiö. "
Tuottaa siis osinkoja suoraan valtion kassaan, mutta lisää työttömiä tarvitaan Suomeen ehdottomasti ja lisää miljardeja K ja S duopolien omistajille! Nyt mennään hivutustaktiikalla vielä mutta päämäärä on selvä.
Kommentit (23)
Eikös Alko ole perustettu estämään kotipolttoisten teko? Onko se päivä nyt nähty, että vassari puolustaa Alkoa? Sen sijaan, että sanoisi "jee, saan tehdä omat juomani"?
Viinat on parempi pitää alkossa .Nämäkin rahat tulee valtion kassaan eikä kauppiaitten .
Alkohan se meidän taloutemme kivijalka tosiaan onkin.
Saisikin lopettaa koko paskan. Samoin kun alkoholin myynnin aikarajoitukset. Kaikki kun eivät varsinkaan nykypäivänä elä kahdeksasta neljään-elämää. Samoin käsikauppalääkkeet saisi siirtää apteekeista kauppoihin niin, että jos päätä särkee klo. 22.19, saat kaupasta Buranaa.
Ihan oikein. Suurimmassa osassa eurooppaa saa ostaa kaikkea oluista väkeviinmarketeista, kioskeista ja huoltamoilta 24/7.
Hallituksen päämäärä on lopettaa köyhät. Siihen kätevä on halpa alkoholi ja alko pitää hinnat korkealla.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päämäärä on lopettaa köyhät. Siihen kätevä on halpa alkoholi ja alko pitää hinnat korkealla.
Aivan! Kun on varaa ostaa alkoholia niin ei ole enää köyhä!
Jos valtion monopoli on hyvä asia, niin miksei myös muusta elintarvikekaupasta tehtäisi valtion monopolia? Se toisi rahaa valtion kassaan jos elintarvikkeita saisi ostaa vain valtion omistamasta "Eltasta".
En usko, että se on hallituksen päämäärä mutta he voivat vahingossa saada tuon aikaan.
Hallituksella ei varmastikaan ole kiire murtaa alkon monopolia koska monelle poliitikolle alko on hillotolppa. Elinkeinoelämä ja kaupan keskusjärjestö haluaisi a-tarvikkeen tuotteet hyllyihinsä !
Vierailija kirjoitti:
Ihanoikein. Suurim massaosassa euroop paasaa ostaakaikkea oluista väke viin marke teista, kios keista ja huo l ta moi lta 24/7.
Missä aineissa sie kirjottelet? Miulle samoja. 🤣

Mui mui miu mau
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päämäärä on lopettaa köyhät. Siihen kätevä on halpa alkoholi ja alko pitää hinnat korkealla.
Aivan! Kun on varaa ostaa alkoholia niin ei ole enää köyhä!
Niin rikkaat käyttääkin laatujuomia ja parempia huumeita joten onko sillä sitten väliä kyllä se henki lähtee heiltäkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein. Suurimmassa osassa eurooppaa saa ostaa kaikkea oluista väkeviinmarketeista, kioskeista ja huoltamoilta 24/7.
Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Suomessa uskotaan rangaistuksen toimivan että saadaan nollatoleranssi.
En usko, että se on tavoite, mutta jos olisi, se olisi oikein hyvä tavoite. Alko on menneen maailman reliikki. Ei mitään relevanssia nykymaailmassa.
Suomalaisten ostovoima tuhottiin pysyvästi kahden hallinnon voimin 2020-2025. Ei ole enää varaa käydä alkossa.
Alkon ja Veikkauksen monopoli pitääkin purkaa. Mikäli ei löydy kykyä kilpailla vapaassa markkinassa, niin saavat mennäkin konkurssiin.
Ei ole. Se on halitusta 100% ohjailevien lobbareiden päämäärä. Nämäkin rahat halutaan siirtää valtion kassasta suoraan eräiden omiin taskuihin.
Oletko Alkossa töissä vai miksi puolustat tuota ikiaikaista kansan holhousinstituutiota?