Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos on lapsena elänyt epänormaalissa ja kuormittavasta ympäristössä niin voiko se aiheuttaa aikuisena voimakasta uupumista?
25.05.2025 |
Tämä nyt ei ole sitä, että syytän voimakkaasti tässä vanhempiani nykytilanteesta. Minä en vain ymmärrä omaa uupumusta. Avaan vähän.
Lapsena jouduin olemaan tietyllä tavalla vastuussa vanhempieni tunteista. He eivät olleet juuri koskaan henkisesti läsnä vaan aina oli jokin painava ilmapiiri tai sitten olivat humalassa. Elämänsä loppuun saakka juovia alkoholisteja.
Minusta tuli aivan liian kiltti miellyttäjä joka ei tuntenut omia rajojaan. Tunsin aina riittämättmyyttä ja edelleenkin mutta suhtaudun siihenkin eri tavalla. Elämäni on ollut todella epävakaata. Töissä suoritin aina todella tunnollisesti kaiken ja niin hyvin sekä nopeasti kuin pystyn ja tietenkin aina muita nöyristellen. Tein niin paljon töitä että uuvuin mutta siksi koska en ymmärtänyt niitä rajojani. Olen monta kertaa yrittänyt nousta, takaisin työelämään uudelleen ja uudelleen. Aina uupunut ja joutunut jäämään pois.
Olen yrittänyt toipua uupumuksesta niin että totaali kielto kaikille päihteille ja nautinoaineille, terapiaa, hengitysharjoitukset, meditaatio, lenkkeily, luonto, lääkkeet, ruokavalio erityisesti, verikokeita otettu ja kaikki ok.
Minä en vain ole normaali. En kykene paljon mihinkään oikeasti fyysisesti enää. Henkisesti kuormitus valtavasti ihmisten läsnäolosta. En tiedä pystynkö palaamaan enää työelämään.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin koen olevani jotenkin pysyvästi vaurioitunut. Kannattelin omia vanhempiani ikävuoteni 9-18v kun heidän suhteensa ajautui kriisiin, tuli perheväkivaltaa ja kamalia riitoja. Kuin munankuorilla kävelin sen ajan kotona. Yritin auttaa ja suorittaa kaiken oikein, siivosin yksin kodin, hoidin nuoremmille sisaruksille ruokaa ja saatoin heitä harrastuksiin kun vanhemmat oli usein suutuspäissään häipyneet kotoa. Tuntuu kuin mun jaksamistasoista olisi pysyvästi leikattu puolet pois verrattuna terveeseen ihmiseen. Vaikka olen edelleen yrittänyt suorittaa asiat oikein ja huolehtia terveydestäni, se ei vain palaudu.
Minä koen, että ihmiselle annetaan pelimerkit, ja kun yhteiskunta on käyttänyt ne loppuun niin "velka" on kuitattu. Esimerkiksi jos joutuu rikosten uhriksi, niin on ihan ok sanoa, että "kiitos tämä riitti minulle, keskityn tästä eteenpäin vain omaan elämääni ja kivoihin juttuihin". Emme me täällä mitään hyötyorjia ole, vaan ihmisiä. Jos paskoo jonkun psyykeen lapsena, se ei eroa siitä että rikkoisi tämän kehon pysyvästi. Voi jäädä pysyvästi vapaalle. Ja jos yhteiskunta ei sitä tarjoa, niin sitten voi ottaa omaa lomaa. Emme ole oikeasti mitään velkaa kenellekään täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tutkittu tosiasia että traumaattiset kasvuolosuhteet heikentävät ruumiillista, kognitiivista ja psyyken terveyttä aikuisena. Tavallista herkempi uupuminen kuuluu mahdollisiin seurauksiin. Vielä jos on synnynnäiseltä temperamentiltaan herkkä eli reagoi esim. sosiaalisen ympäristön ärsykkeisiin tavallista enemmän niin se voi tuoda oman lisänsä.
Menneisyydelle ei voi mitään joten avainasemassa on oppia tuntemaan itsensä ja rajansa paremmin ja koettaa rakentaa elämäänsä olosuhteet joissa pärjää sellaisena kuin on.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin koen olevani jotenkin pysyvästi vaurioitunut. Kannattelin omia vanhempiani ikävuoteni 9-18v kun heidän suhteensa ajautui kriisiin, tuli perheväkivaltaa ja kamalia riitoja. Kuin munankuorilla kävelin sen ajan kotona. Yritin auttaa ja suorittaa kaiken oikein, siivosin yksin kodin, hoidin nuoremmille sisaruksille ruokaa ja saatoin heitä harrastuksiin kun vanhemmat oli usein suutuspäissään häipyneet kotoa. Tuntuu kuin mun jaksamistasoista olisi pysyvästi leikattu puolet pois verrattuna terveeseen ihmiseen. Vaikka olen edelleen yrittänyt suorittaa asiat oikein ja huolehtia terveydestäni, se ei vain palaudu.
Minä koen, että ihmiselle annetaan pelimerkit, ja kun yhteiskunta on käyttänyt ne loppuun niin "velka" on kuitattu. Esimerkiksi jos joutuu rikosten uhriksi, niin on ihan ok sanoa, että "kiitos tämä riitti minulle, keskityn tästä eteenpäin vain omaan elämään
Omalla kohdallani tämä "mitta" tuli täyteen sen myötä, kun pari miestä hyväksikäytti ja teki vakavia rikoksia minua kohtaan, sukuni kääntyi minua vastaan, työpaikalla vedettiin matto jalkojen alta ja lisäksi viranomaiset olivat tämän hyväksikäyttäjä-rikollismiehen puolella. Tätä ennen olin ihan mukana meiningeissä, nyt asenne on se että minä en ole enää mitään velkaa kenellekään. Päin vastoin, yhteiskunnalla on iiiiiso velka minua kohtaan - tyhjiä lupauksia ja "luotto" on käytetty loppuun.
Mulla on pari semmosta vähän hörhöilyn kuuloista juttua, jotka on auttaneet mua. Moro-refleksi on voinut jäädä sammumatta ja toinen joka on auttanut on TRE-tärinä.
Sensomotorinen kuntoutus on auttanut mua hirveästi. Tosin edelleen olen välillä ihan uuvuksissa, mutta olo on vähemmän hermostunut.
Ennen tuota sensomotorista kuntoutusta tuntui, että olen koko ajan jotenkin kierroksilla enkä jollain tavalla turvassa yhtään missään.
Mulla on siis ahdistuneisuushäiriö ja pari työuupumusta. Taustalla traumaattisia tapahtumia nuoruudessa ja raskas lapsuus + oman lapsen kuolemanvakava sairaus joka oli se viimeinen niitti.
Alue: Aihe vapaa
Luin vain otsikon. Voi aiheuttaa kaikenlaista.