Olen aivan sekaisin- palatako yhteen lasten isän kanssa?

Taustaa: olimme lasten isän kanssa yhdessä 13 v. Minulla oli mielenterveysongelmia lasten syntymän jälkeen ja muistakin syistä elämämme oli välillä todella vaikeaa. Erosimme 5 vuotta sitten. Nyt minulla on uusi aviomies, menimme naimisiin vuosi sitten. Olen kauhukseni huomannut että en rakasta miestäni, hän on minulle kyllä läheinen mutta vain kaverina.



Ajattelen lasteni isää jatkuvasti. Olemme hänen kanssaan puhuneet mahdollisuudesta palata yhteen. Kumpikin haluaa näin.



Mitä teen? Lapset ovat kiintyneet uuteen mieheen. Ajattelenko ensin lasten parasta, ja mikä se muuten on? Olla oman isän kanssa vai tämän uuden "isäpuolen". Vai ajattelenko itseäni ja omaa onneani.



Mitä sinä tekisit minun tilanteessani?

Mä olen kerran palannut ja eihän siinä mikään muuttunut, samat ongelmat edelleenkin! Jos on kerran eronnut, useimmiten se ei onnistu enää uudestaan!

Ja minusta kaveruus/ystävyys on ihan hyvä avioliiton perusta.

voi tietysti olla että samat ongelmat palaisivat taas. Toisaalta en kärsi enää mielenterveysongelmista ja molemmat ollaan kasvettu hurjasti aikuisemmaksi näinä vuosina kun ollaan oltu erossa. Katson että syy eroon oli enimmäkseen minussa, ei lasten isässä. Mitä enemmän ajattelen mahdollista yhteenpalaamista, sitä vastenmielisemmältä uusi mies tuntuu. Nämä miehet ovat muutenkin toistensa vastakohtia.

Mielestäni olisi hienoa, jos palaisitte yhteen lasten isän kanssa. Se olisi reilumpaa nykyistä miestäsi kohtaan. Kuinka hän voi elää liitossa, jossa häntä ei rakasteta ja vaimo haikailee takaisin entisen miehensä luokse?



Toimit varmaan hätiköidysti menneninä vuosina ja nytkään ei kannata hätiköidä. Mielestäni tässä kuitenkin olisi mahdollisuus korjata jotain, mitä meni 5 vuotta sitten rikki, se on takuulla ollut lapsillekin pahempi asia kuin mahdollinen tuleva ero isäpuolesta. Jos olette ystäviä, miksei hän voisi edelleen olla jollain tavalla osa sinun ja lasten elämää, vaikka palaisitkin lasten isän luokse.



Mutta päätöksen täytyy olla omasi ja sinun täytyy kantaa siitä vastuu, vaikka sitten seuraisi jälleen tuskaa ja vaikeuksia. Kannattaa tutkia, miksi erosit alun alkaen ja voisitko muuttaa jotain avioliiton hoitamisessa.

järjellä tai tunteella. Itse olen joutunut yhden vaikean asian eteen jossa järki ja tunteet kamppailivat keskenään. Tein päätöksen kuunnellen järjen ääntä. Tunteet sain tukahdutettua.

kun olet jo lähtenyt niin pysy poissa... aikaakin on jo mennyt.

Tunteella selviää monista "helpoista" asioista, mutta kun kyseessä on jokin erittäin ratkaiseva asia niin kyllä silloin pitäisi kuunnella sitä järjen ääntä! Tunteet kun voi nimenomaan jokainen halutessaan tukahduttaa, mutta järjen ääntä EI muuteta mitenkään...totuus kun ei muutu "tulessakaan"!!



Itsekin toimin noin ja olen mielessäni päässyt elämässäni "helpolla", vaikka vaikeita ja joskus hyvinkin kipeitä ratkaisuja olenkin joutunut tekemään...omatuntoni on kuitenkin vielä puhdas ja se antaa jo hyvät "eväät" onnelliseen elämään:)

kyse ole vain siitä, että uusi suhde on väljähtynyt ajan myötä (kuten aina käy) ja vanha alkaa siksi tuntua paremmalta. Olette olleet erossa sen verran kauan, että entinen mies on jo melkein kuin uusi...



Miettisin tarkkaan, ennen kuin lähden soutamaan ja huopaamaan. Fiksuinta olisi ehkä ensin miettiä nykyisen liittosi mahdollisuudet. jos olet varma että sillä ei ole tulevaisuutta, eroa, mutta älä ryntää heti yhteen exän kanssa. Nykyinen liittosi ja entinen/tuleva suhde ovat eri asioita- koeta arvioida niitä erillään eikä koko ajan niin, että vertaat miehiä.

JOs asiaa katsoo lasten kannalta, niin ei tuossa ideaalia vaihtoehtoa ole. Oletan, että lapsille heidän isäpuolensa on hyvä "arki-isä", josta ero olisi myös erittäin kipeää. Jos isä-lapsisuhde toimii nyt hyvin oikean isän kanssa sekä arki isäpuolen kanssa, niin lapsille tämä lienee paras vaihtoehto.



Mutta tosiaan, mieti tarkkaan mitä haluat, ja miksi haluaisit erota "hyvästä miehestä". On aivan totta, kuten moni tässä sanoo, että helposti ne samat ongelmat palaavat "vanhan" miehen kanssa.

Ja sitten parin vuoden päästä olet täällä itkemässä ikävääsi tuon toisen miehesi tai jonkun muun perään. Kun oli silloin niin vaikeaa ja muutenkin ja tuli erottua ja et oikeastaan rakastakaan sitä entistä miestäsi sillai oikeasti.

Olet luvannut olla hyvässä ja pahassa. Nyt on se paha aika. Ei ole oikea syy päättää avioliittoa. Rakkaus välillä jäähyllä, mutta sieltä se palaa uudelleen.



En ihmettele jos avioerotilastot tätä luokkaa kun ihmiset valmiita eroamaan näin helposti

Menin hänen kanssaan naimisiin koska hän hyväksyi lapseni ehdoitta ja rakastaa niitä kuin he olisivat omia. Tapailin ennen naimisiinmenoa miestä joka puolestaan ei hyväksynyt lapsiani. Siksi tämä mies tuntui niin mahtavalta löydöltä. Ensisijaisesti ajattelen lapsiani aina, mutta nyt tuntuu että pitää elää omaakin elämää.



Ja tiedän, että menin naimisiin väärästä syystä =(

Ette varmaan olisi ajautuneet eroon, jos miehesi olisi ollut sataprosenttisen lojaali sinulle kun olisit tarvinnut sitä. Mitä teet miehellä, joka suostuu eroamaan heti kun tulee vaikeuksia? Jos luulet, että saat elää koko loppuelämäsi ilman ongelmia, luulet väärin. Sen sijaan nykyinen miehesi tukee sinua, oli valmis ottamaan lapsesikin omikseen. Näinkö häntä kiität?



Minusta teidän kannattaisi ehdottomasti mennä jollekin pariviestintä- tms. kurssille nykyisen miehesi kanssa. Olet hukannut kipinän, mutta saat sen takaisin, kun uskaltaudut oikeasti intiimiin suhteeseen miehensi kanssa. Tuollainen ystävyysliitto ei ole oikea avioliitto, siitä olen samaa mieltä. Mutta siitä voi tulla sellainen, jos vain uskallatte.

Varsinkin maaniset vaiheet olivat todella rankkoja myös miehelle. Emme saaneet mitään apua parisuhteemme korjaamiseen, vaikka pyysimme päästä perheneuvolaan. Ja kuten sanoin, olemme molemmat kasvaneet hurjasti ja uskon että osaisimme elää eri tavalla kuin ennen eroa.