Minkä ikäisenä lapsi soittotunneille?
Hei,
ennen kuin kukaan älähtää, kaikki tapahtuu totta kai lapsen ehdoilla enkä ole painostamassa lasta mihinkään. Olisin kiinnostunt tietämään, minkä ikäisenä olette aloittaneet lapsella esim. kitaratunnit? Onko kouluaika hyvä?
Kommentit (11)
kitaratunnit yksi tuttu poika aloitti jo ennen eskaria, olisko ollut sitten 5-v?
ja pitkäjänteisyyttä harjoitteluun. Soittoharjoittelu vaatii vähintään puoli tuntia päivässä ja tunnit päälle. Alussa tietty oppii ja edistyy vähemmälläkin harjoittelulla ja lahjakkuuskin toki vaikuttaa asiaan, mutta kyllä lapsen pitää itse soittamista jo kovasti haluta että siihen alkaa sitoutua.
poika aikanaan aloitti kitaransoiton musiikkiopistossa eskarivuonna ollessaan hippasen alle 7v
Musiikinopettajat suosittavat suunnilleen eskari- tai ekaluokkaa, jotta lapset osaavat keskittyä opetukseen.
Omat lapseni aloittivat näin: esikoinen klarinetin 7-vuotiaana (1lk.), keskimmäinen klarinetin 6-vuotiaana (eskari) ja kuopus viulun 6-vuotiaana eli nyt eskarivuonnaan.
Jos etsit jonkun musiikkiopiston sivut, niin siellä on yleensä soitin esittely ja suositusiät milloin aloittaa. Esim. oboe on sen verran raskas soitin, että sitä ei suositella alle 10-vuotiaille, mutta yleensä oboestit aloittavat soittamisen esim. klarinetilla, jonka puhaltaminen on kohtuullisen kevyttä.
Ja hän sanoo, että harvoin lapsi on valmis ennen kouluikää. Joskus hänelläkin voi olla 6-vuotiaita oppilaita. Hän opettaa pianon, rumpujen, kitaran, hanurin yms. soittoa.
Meidän poika joka täyttää nyt 7 vuotta aloittaa tänä syksynä pianon soiton.
Mieheni, joka siis on sekä muusikko että opettaja, aloitti itse vasta lähes 10-vuotiaana! Hän on tosi musikaalisesta suvusta, mutta jostain syystä aloitti vasta näin myöhään:).
Musiikkiopiston rehtori oli sitä mieltä, että ehdottomasti kitaratunneille vain, jos lapsi on kitarasta innostunut (kyselin myös muskari tms. vaihtoehdoista). Kirjoitinkin palstalle aikaisemmin, kun opettaja tuntui olevan toista mieltä, eikä ollut kovin innostunut näin pienestä oppilaasta.
Ajateltiin katsoa miten tämä syksy menee. Opettajakin on sanonut miten hyvin lapsi ymmärtää ja pysyy mukana, ja on ehkä alkanut ymmärtää että laitoimme lapsen tunnille hänen osoittamansa innostuksen, emmekä omien kunnianhimojemme takia.
Näistä on ollut iso apu. Taidan piipahtaa pojan kanssa musiikkikaupassa ihan vain katselemassa soittimia tänään. Totta kai toivon pojasta ajattelutyöläistä niin kuin äitinsä ja isänsäkin (tätä ei sitten kannata ottaa tosissaan), mutta soittotaitoista sellaista :-)
ja asiaan, meillä aloitettiin pianonpimputus vuosi sitten, 5 ja 7 vuotiaana.
Sitä on minusta kaikki henkisen työn tekijät - kuten kaikki asiantuntijatyössä olevat. Itsekin lukeuden ajattelutyöläisiin - teen siis hyvin vähän käsillä.
Itse musiikkia lapsesta asti harrastaneena, muistan, että viulun soittajat aloittivat jo 5-vuotiaana. Puhallinsoittimet 8-9-vuotiaana, samoin pianotunnit. Jotenkin on sellainen tuntuma kitarasta, että se saattaisi olla vasta vielä vanhempana. Soittele jonnekin musiikkikouluun ja kysele lisää!