RUUMIILLINEN KURITUS - oliko sitä lapsuudenkodissanne?

ruumiillista kuritusta. Tosin olin liiankin kiltti lapsi, lukioaikana äitini uhkasi palkata minulle gigolon, kun olin vain kotona nenä kirjassa.

Vaikka minun lapsuudessani 60-luvulla se on varmaan ollut ihan tavallista. Äitiäni on lapsena kuritettu ruumiillisesti ja hän on siitä nyt yli 70-vuotiaanakin erittäin katkera ja aina masennusaikoina hän puhuu vain kurjasta lapsuudestaan. Onneksi hän osasi kasvattaa meidät toisella tavalla kuin mitä hänet oli kasvatettu. Itsekään en ole lapsiini kajonnut. Minulla on viisi lasta, vanhin pian 19, nuorin on 4.

ollut meidän kodissa.



Itse olen kohta 30 v. ja veljeni melkein 40-vuotiaita. Heitäkään ei kuritettu. Äitini uskoi 60-luvulla vapaaseen kasvatukseen (jee jee...) ja 70-luvulla mun kanssa vain lempeään rakkautta ja rajoja -tyyliin.



Kuulemma vapaa kasvatus ei ollut kovin hyvä juttu, vaikka ihan hyviksi miehiksi mun veljet kasvoi ;) Siksi äiti vaihtoi kasvatuslinjaa mun (nuorimman) kanssa.

Muistan nämä tilanteet, mutta mitään pahaa mieltä niistä ei ole jäänyt. Ns. suutuspäissään ei ole kumpikaan vanhempi kurittanut.

Itse en kuitenkaa noita keinoja hyväksu, enkä ole lapseemme käyttänyt.

meillä sama: äitäni on piiskattu lapsena, ja hän edelleen kärsii siitä. Ollut todella rankkaa. Siksi ei halunnut samaa meille. Enkä itsekään ole tukistanut tai läppäissyt lasta, mitä moni täällä pitää " ihan normaalina" (!!).



- 4

Mutta olinkin kyllä aivan mahdoton lapsi. En vastusta luunappeja ja tukkapöllyjä, mutta siinä meneekin sitten raja.



En muuten ymmärrä yhtään sitä, miksi masentuneet etsivät vielä aikuisinakin vanhemmistaan ja lapsuudestaan syytä nykyiselle olotilalleen. Se on mennyttä aikaa, eikä sitä voi enää muuttaa, joten miksi ei voisi antaa vanhemmilleen anteeksi ja unohtaa koko asiaa. Eivät vanhemmatkaan varmasti ole ylpeitä omista virheistään, eikä niitä tosiaan saa tekemättömäksi. Aikuinen ihminen on itse vastuussa itsestään ja tulevaisuudestaan, joten miksi ei keskittyisi siihen miten voisi itse itseään kannustaa eteenpäin.

Aikoinaan se tuntui kurjalta, mutta ei enää lapsuusiän jälkeen vaivannut. En muista, että kertaakaan rangaistus olisi ollut epäoikeutettu, kyllä olin ihan itse ne ansainnut.

mutta ei niistä mitään traumoja ole jäänyt. Olin kyllä todella kiltti lapsi, näköjään on pistetty heti kerrasta ojennukseen.



Ruumiillinen kurittaminen on ollut pienempi paha kuin myöhemmin se, että vanhempani eivät kannustaneet minua itselleni tärkeässä harrastuksessa vaan olisivat halunneet, että harrastan ns. parempien ihmisten lajeja...

Ajatteletteko tosiaan, että joku lapsi on ansainnut esim. piiskaamisen?

Olen pitkään torjunut menneisyyden, johon kuuluu paljon, paljon pahempiakin asioita kuin ruumiillinen kuritus. Se on oikeastaan vain rikka rokassa. Terapeuttini mukaan on jopa tervehtymisen merkki, että uskaltaa kohdata menneisyyden vaikeat asiat. Yritän kyllä tsempata itseäni tulevaisuuteenkin ihan lapsenikin takia.



ap

Kysyn myös: entä, jos AP olisi kertonut miehensä lyöneen häntä vihoissaan - olisiko hellinnyt enemmän sympatiaa? Saako vanhempi lyödä lastaan, mutta ei puolisoaan?

Toisten mielestä läppäisy ei ole lyömistä ja toisten mielestä on.

Ja kyllä, mielestäni aviomiestä voi läppäistä, mutta lasta ei. ;)



-se, joka antaa lapselleen joskus luunapin tai tukkapöllyä, mutta siinä menee raja-

Omat lapset säästän ruumilliselta kuritukselta kokonaan.

ja parhaiten on jäänyt mielen kun äiti repi hiuksista koko talon läpi ruokapöytään syömään - maistuipa hyvältä :(

Muistan myös sen, että lapsen ruumiillinen kuritus tuli laittomaksi ja siihen loppui meilläkin.

Nyt tuntuu hassulta ajatella omista vanhemmistani - että ovat joskus lyöneet minua - mutta se oli sitä aikaa se.



Meillä ei kuriteta lapsia mitenkään.



Olen pari kertaa kivahtanut äidilleni kunnolla, kun olen huomannut, että hän on yrittänyt väkisillä syöttää lapsiani.

Ja tietysti isin nahkavyöstä. Muistan miten jalkani/takapuoli olivat hellänä ja punaisilla juomuilla kurituksen jälkeen, ja kirveli niin älyttömästi.

Tämän mahtavan perinnön siirsin esikoiselleni jolle olen antanut muutaman selkäsaunan kunnes tajusin mitä olen hänelle tekemässä. Pyysin häneltä anteeksi ja lupasin etten tee sitä enää koskaan. Nuorempiin en ole koskenut, enkä koske, luojan kiitos heräsin ajoissa.

koska NYKYÄÄN se on kiellettyä. Mutta kun olin lapsi 1970 -luvun alussa, se oli aivan normaali rankaisemistapa. Ja jos olin tehnyt kovin pahasti, minua rangaistiin.

Niin yksinkertaista se on.

PIKKUISEN historianäkemystä asioihin, pahvi!

Ei se, että pidin sitä aikoinaan ansaittuna merkitse, että nyt pitäisin sitä hyvänä asiana.

Vierailija:

Ajatteletteko tosiaan, että joku lapsi on ansainnut esim. piiskaamisen?

-se, jota lapsena muutaman kerran läpsittiin pepulle-

Äitini oli yksinhuoltaja eikä meillä suvaittu minkäänlaista väkivaltaista käyttäytymistä ketään kohtaan. Hänen koulutuksensa vaikutti myös asiaan eli hän on lastenhoitaja. Viimeinen koulutus minkä kävi läpi ennen eläkkeelle jäämistä oli (taas) aggressiivinen lapsi.



Itseni on vaikea ymmärtää sitä, että miten vanhempi kykenee kurittamaan lastaan fyysisesti. Minusta on itsestäänselvää, että äiti tai isä on niin varma kasvattajana, että ei tee tuonkaltaisia virheitä tai rikoksia. Miksi? Koska se aiheuttaa kipua ja pahoinvointia eikä johda ainakaan toivottuun lopputulokseen.



Eräs tapa minimoida kipu sisällään on tietysti vähätellä sitä tapahtuneen jälkeen tai työntää se syrjään. Toisaalta, jos asiaa on alkanut käydä läpi mielessään niin sekin voi olla edistystä. Vaikka se olisikin vaikeaa.

Vierailija:

Ajatteletteko tosiaan, että joku lapsi on ansainnut esim. piiskaamisen?

Tätä voi sinun olla vaikea ymmärtää, koska ajattelet vain itseäsi ja omaa perhehistoriaasi.

Mutta jos ruumiillinen rangaistus on ollut oman lapsuuden aikana maan tapa ja vain ääritilanteissa käytetty, perusteltu rangaistus (jonka lankeamisen syyt lapsi on ymmärtänyt), niin miksi ihmeessä se olisi traumaattista?

Nyt on nyt ja ennen oli asiat toisin. Ei voi nykymoraalin mukaan jakaa tuomioita ajasta, joka oli täysin toisenlainen.

-se, jota lapsena läpsittiin muutaman kerran pepulle ja ihan syystä!-

Vierailija:

Eräs tapa minimoida kipu sisällään on tietysti vähätellä sitä tapahtuneen jälkeen tai työntää se syrjään. Toisaalta, jos asiaa on alkanut käydä läpi mielessään niin sekin voi olla edistystä. Vaikka se olisikin vaikeaa.