Lue keskustelun säännöt.
Pettymys ihmisiin, ja etten ole kenellekään mitään
20.05.2025 |
Oon niin väsynyt ja pettynyt ihmisiin. Siihen, että otetaan yhteyttä kun tarvitaan jotain, esim työstäni tullutta ammattitaitoa, mutta ei koskaan muulloin. Siihen että ignoorataan. Siihen että valehdellaan, petetään, tehdään selän takana asioita. Siihen, että jätetään ulkopuoliseksi.
Oon menettänyt uskon ihmisten hyvyyteen. Nykyään suorastaan vihaan ihmisiä. Se on surullista. En tiedä voiko tilanne enää muuttua jos saan ajatusmaailmani vielä positiivisemmaksi, mutta toisaalta jos joku on kakka mua kohtaan niin se on sitä vaikka kuinka pukisin vaaleanpunaisia laseja ylleni. Oon niin ärsyyntynyt kaikkiin, etten haluaisi nähdä enää ikinä ketään.
Kommentit (36)
Sama juttu. En halua olla ihmisten kanssa enää tekemisissä. Aina tarvitaan joku palvelus kun jotain pitää korjata tai kantaa tai remontoida mutta ei edes palkkaa maksettais. En enää tee mitään muille enkä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. En osaa sanoa itsekään onko maailma oikeasti niin kova ja ihmiset ikävämpiä kuin luulin, vai onko vain mielikuvani niistä muotoutunut sellaiseksi. Mikä on totuus ympärillämme olevasta, ja voiko sitä edes tietää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samat ajatukset.
Sovitaan yhteinen kesätapaaminen.
Mahtuuko mukaan. -sivusta
Samaa mietin. Lännestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samat ajatukset.
Sovitaan yhteinen kesätapaaminen.
Mahtuuko mukaan. -sivusta
Samaa mietin. Lännestä
Minä täydennän etelästä.
Minä taas olen huomannut, että aina kun olen pyytänyt apua, olen sitä saanut. Mutta vain silloin kun olen pyytänyt.
Mieti itsekin mitä tarkalleen ottaen ihmisiltä tarvitset ja luota siihen, että saat sen. Älä takerru siihen, mistä saat sen, vaan tee pyyntö ja anna universumin järjestää asia sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut, että aina kun olen pyytänyt apua, olen sitä saanut. Mutta vain silloin kun olen pyytänyt.
Mieti itsekin mitä tarkalleen ottaen ihmisiltä tarvitset ja luota siihen, että saat sen. Älä takerru siihen, mistä saat sen, vaan tee pyyntö ja anna universumin järjestää asia sinulle.
Joo. Kiva sinulle. Minä en ole saanut kuin tahoilta, jotka antavat apua ammatikseen. Ja olen kyllä pyytänyt. Ja ollut tilanteissa, joissa apua tarjottaisiin pyytämättäkin. Terapeuttikaan ei ole vielä pystynyt käsittämään, miksi näin tapahtuu. Ainakin se, että näin on ollut koko elämäni, pienestä lapsesta asti. Nyt, kun olen yksin ja sairas, koko elämä murenee, kun en pysty pitämään sitä kasassa omin voimin. Ja apua tähänkin olen pyytänyt kymmenen vuoden ajan.
Ei Ap
Huvittaa, että 90% myötäilee ap:ta. Silloinhan te olette pettyneitä toisiinne, ette siihen 10%, jolla ei ole tätä ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa, että 90% myötäilee ap:ta. Silloinhan te olette pettyneitä toisiinne, ette siihen 10%, jolla ei ole tätä ongelmaa.
Mitä logiikkaa tuo on? Ei ihan avaudu.
Minua lyö joku kuonoon. Petyn häneen. Hän ei minuun, koska en ole itse lyönyt häntä. Hän toistaa tämän yhdeksän muun kanssa. On yhdeksän pettynyttä ja yksi, joka ei ole. Hän on ongelmien lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän tarkoittaa, että sinussa on tapahtunut havahtuminen todellisuuteen, mikä on välttämätön edellytys oman elämän aloittamiseen, missä siitä tehdään oman näköistä, eikä pompita toisten ihmisten huomion ja odotusten mukaan. Suosittelen Anthony DeMellon kirjaa nimeltä "Havahtuminen" - jonka pohjalta voidaan todeta, että avauksen tekijällä on valtavan hieno vaihe menossa elämässään ja todellisuuden tajuaminen on välttämätön lähtökohta oikeasti onnelliseen elämään.
Lakkaa olemasta hyödyke ja tarvittaessa käyttöön otettava. Sinulla vaan ei tästä eteenpäin ole aikaa avustella, kuunnella, jne. Ja jos ei hienovaraisesti mene perille niin sitten isolla: EI VTTU KIINNOSTA! Joku täällä sanoikin, että ihmiset on mitä on. No niin on, eikä niitä pidä empatiseerata, annat niille samaa takaisin, niin kyllä se siitä. Omat raja sun on löydettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koet sentään vielä tunteita sinua huonosti kohdelleita kohtaan. Itse olen siinä toisaalta surullisessa, mutta omalla tavallaan helpottavassa vaiheessa, että vihan ja pettymyksen tunteiden tilalle on tullut täysi välinpitämättömyys. Ei siis ihmisiä kohtaan yleensä, vaan niitä, joiden välittämistä ja hyväksyntää en vain enää jaksa odottaa.
Kummasti tämän myötä kyseiset läheiset viimein ovat kiinnostuneet voinnistani ja kuulumisistani ja haluaisivat pitää enemmän yhteyttä. Olen ollut tähän saakka hyvin kärsivällinen, mutta mikään ei enää saa minua luopumaan ottamastani etäisyydestä. Jossain kohtaa superkiltin ja lyhytvihaisenkin mitta näköjään täyttyy lopullisesti.
Ja, korostan, en nimenomaan ole katkera tai vihainen kenellekään. Voimani vain loppuivat ja olen ikään kuin tyynesti hyväksynyt, että ihmisiltä, joilta ehkä voisi olettaa saavansa ymmärrystä ja tukea, en sitä saa.
En kuitenkaan ole menettänyt toivoani sen suhteen, että toisenlaisiakin ihmisiä on. Yritän ympäröidä itseni näillä ihmisillä
Vierailija kirjoitti:
Vähän samat ajatukset.
Eikä ihan vähänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
#33 Sama homma myös täällä.
Kuvaavaa on myös se, että on kyllä joskus saanut jotain, mutta ei sitä mitä tarvitsee vaan sitä mitä antajaa huvittaa antaa. Jos pyydät, sitä et ainakaan saa. Ihme tyyppejä.
Ei se oma perhe eikä sukukaan mitään hyviä välttämättä ole. Itse olen pettynyt niihinkin. Vain äiti oli ihanaJa isäkin tavallaan💛Se on kivinen tie ensin olla sosiaalinen ja pettya ihmisiin. Sen jälkeen huomaa, miten helppoa on olla yksin ja erakkona. Miten vaikeaa olikin olla ihmisten kanssa. Yksinolo on kultaa kaiken jälkeen.
Näin se on. Minullakaan ei taida olla oikeita ystäviä, jotka soittaisivat muulloinkin kuin tarvitessaan kuuntelevaa korvaa ja olkapäätä.