Hajotin taas yhden kalusteen kotona sen lisäksi että kaikki muutenkin hajoaa
Minulla on ollut aloituksia täällä mutta kun aihe ja otsikko ollut niissä sellainen että poistuneet parissa päivässä enkä halua yhtä vanhaa ketjuani nostaa ja jatkaa siihen kirjoitusta koska sitten katoaa 4 vuotta vanha ketju olemattomiin kun sitä aiempikin katosi bittiavaruuteen.
Pää on hajoamassa ja oikeasti mietin miten hlvetissä se vielä on kasassa mutta vaikka olisikin kasassa niin on todella ohuilla langoilla koossa. Töissä ja sitten kaikki muu stressi ettei nukkuminen ole mitenkään kivaa vaikka aiemmin muutenkin nukkuu huonosti mutta työaamuina kauhea kiire ja pienestäkin asiasta saa raivokohtauksen.
On niin täynnä vihaa ja katkeruutta että se on pakko purkaa johonkin ja nyt tänään oli vuorossa keittiön tuoli, yksi jo aiemmin mennyt minun toimesta säpäleiksi. Nämä on vanhoja tuoleja en tiedä mutta käsin tehtyjä ei ehkä sata vuotta vanhoja mutta lähelle sitä. No kaksi jäljellä.
Ja sekin meni rikki kun tiskasin ja taustalla soi biisi jonka lyriikat triggeröi kaikki traumat, katkeruudet, vihantunteet ym. negatiiviset tunteet. Musiikki aiheuttaa minussa enää lähinnä joko ärsyytymistä jos biisi on paska tai sitten aiempia tunteita joita mainitsin vaikka biisi olisi hyvä tai tykkään jne. Välillä romahtaa ihan täysin ja itkee itsensä ihan väsyksiin.
Tänäänkin yhdestä syystä päivärytmi ja rutiinit meni sekaisin ja pääsin saunaan myöhässä ja nyt se johtaa siihen että iltarytmi myöhässä ja minä toteutan sen samalla tavalla kuten aina vaikka kuinka myöhässä olisin eli nukkumaan vaikka vasta klo 2. MINÄ EN ELÄ YHTEISKUNNAN MÄÄRÄYSTEN JA NORMIEN MUKAAN TAI MITEN NORMAALIT IHMISET MÄÄRÄÄ ELÄMÄÄN!!! KOSKA MINÄ EN OLE NORMAALI!!!
Tämäkin tuli kirjoitettua biisin soidessa taustalla toistolla koska saa sillä nostettua vihan tunteita pintaan jolloin saa helpommin kirjoitettua.
Ja EI, MINÄ EN OLE NUORI VAIKKA KUINKA JOKU VANHEMPI IHMINEN NIIN VÄITTÄÄ JA ETTÄ MINULLA ON VIELÄ VAIKKA KUINKA AIKAA KOSKA OLEN VASTA NOIN 40v! Minulta on nuoruus ja aikuisuus mennyt ohi koska en ole normaali enkä osaa elää ja suurin osa asioista on jo mennyt ohi enkä saa niitä enää takaisin nytkin tätä kun kirjoittaa on niin vihainen olo että tekisi mieli oikeasti hajottaa taas jotain.
Kiitos vaan paska universumi haista paska!!!!
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluaisit tehdä?
Montakin asiaa. Päästä ajamaan ratapäiville omalla autolla ja siihen tehokkaampi auto kun nykyinen ok mutta teho ei riitä vaikka onkin 2-litrainen VTEC tosin vaan 155-heppanen. Uudemman tietokoneen jotta pääsisin pelaamaan uudempia pelejä netissä muiden kanssa ja itsekseen. Kissa tai kaksi olisi kiva. Reissata Suomessa olisi kiva. Ostaa asioita. Parisuhde olisi kiva. Traktori olisi kiva plus työkoneet.
Mitä näihin vaaditaan? No rahaa jota minulla ei ole eikä tule olemaan jos on työkyvytön ja tk-eläkkeellä sekä autismin kirjolla. Joo käyn nyt töissä mutta sekin vaatii lähes kaiken energian fyysisen sekä henkisen ja tämäkin työ kestää vain hetken ja nekin rahat menee talven laskupinoon.
En minä sitten oikeasti enää kunnolla myöskään enää tiedä mitä enää haluan koska pää ihan sekaisin. ap
Senkin koheltaja! Ei ne ongelmat tavaroita särkemällä parane.
Istuin tuolille jonka hajotin kun iltapalaa tein. Pysyy kasassa ihan ohuesti kun halki ja yksi jalka revennyt paikaltaan ja jos olisin istunut ja tuoli romahtanut alta olisin luultavasti raivostunut niin että olisin heittänyt koko paskan keittiön ikkunasta läpi ja huutanut ja kironnut koko maailman. ap
Vierailija kirjoitti:
Senkin koheltaja! Ei ne ongelmat tavaroita särkemällä parane.
Tällä linjalla menty noin 10 vuotta. Joo ei varmaan mutta joskus neuvottu ostamaan nyrkkeilysäkki johon purkaa vihanpurkaukset mutta kallita ja lopulta mätkisin niitä niin että hajoaisivat viikoissa. ap

Voisiko sen vitutuksen purkaa johonkin rakentavampaan? Stressin aiheuttajat eivät piittaa huonekalujesi kunnosta.

Tämä on niin syvälle juurtunutta ja pidettävä tukahdettuna koska kaaottista ettei tätä voi käyttää mihinkään. Ne pitäisi poistaa mutta se vaatisi paljon rahaa (Joo rahaa ihan oikeasti ne ei millään muulla lähde) mutta koska tämä ei koskaan tule tapahtumaan niin tämä tulee jatkumaan loputtomiin ellei pääse lopulliseen uneen.
Mikään liikunta, tekeminen ym. ei tätä poista. Vaikka rakensin esim. haukoille tekopesän kauhealla innolla keväällä niin mikään tekeminen ei poista tätä. ap
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011231556.html
Tuossa artikkelissa (mielenkiintoinen) on kuva vuoden 1995 Iltasanomista. Ja otsikkona näkyy olevan myös: "Hallitus leikkaa leikkaa rajusti nuorilta lapsiperheiltä". Ja sen hallituksen
muodostivat SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto sekä vihreät.

Poliitikot ovat sellaista sontaa että aiheuttavat vähintään aivovaurion ihmisille pelkällä olemassaolollaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Istuin tuolille jonka hajotin kun iltapalaa tein. Pysyy kasassa ihan ohuesti kun halki ja yksi jalka revennyt paikaltaan ja jos olisin istunut ja tuoli romahtanut alta olisin luultavasti raivostunut niin että olisin heittänyt koko paskan keittiön ikkunasta läpi ja huutanut ja kironnut koko maailman. ap
Ja vika on sussa ei maailmassa
Nykykaluste hajoaa helposti. Työtuoli, pöytä, ruuviviritykset, sänky, patjat, tyynyt, on höttöä. Ellei ole varaa johonkin muuhun. Ja uusiminen maksaa.
Mitä väliä jollain 4 vuotta vanhalla ketjulla? Et kai sä käy sitä edelleen lukemassa?
Mitä haluaisit tehdä?