Sukulainen teki keittiöremontin, ei tullut yläkaappeja
On kuulemma niin hyvä nyt. Kuinkahan kauan kestää että hommaa ne puuttuvat yläkaapit😂
Kommentit (173)
Ongelmaa aiheuttaa varmaan enemmän altaan muoto kuin materiaali. Monet nykyaltaat ovat kulmikkaita ja tasapohjaisia, niiden putsaus on hankalampaa kuin perinteisemmät altaat, joissa on sopiva kaato pohjassa ja pyöristetyt kulmat. Juuri luin tästä artikkelin, jossa keittiösuunnittelijakin varoitteli noista kulmikkaista altaista keittiössä. Kauniitahan ne toki ovat :-)
***
Onneksi kädet ja harja vielä taipuu nurkkiin. Muutanan sekunnin ehkä käytän enemmän aikaa kuin pyöreäkulmaiseen
Vaikuttaa siltä että yläkaapittomien keittiöiden omistajat ovat karsineet reilusti astioita mahduuttaakseen astiat vetolaatikoihin.
En ole joutunut karsimaan, kun alun perin en ole suostunut omistamaan hillitöntä määrää astioita. Muistan miten lapsuudenkodissani inhosin sitä sekalaista astiaromua, oli kippoa kappoa kasaria, pannua putelia puulastaa, kaikkea mahdollista sullottuna keittiöön ja kun jotain aloit tekemään jouduit ensin setvimään tarvittavat asiat siitä sekametelistä.
Omaan kotiini olen kelpuuttanut vain yhden kattilasarjan, yhden pannusarjan, paremmat veitset, lautasia ja muita vain 12 kpl jne. Kun jotain menee vanhaksi, heitän sen heti pois kun ostan uuden. En säilö kaapin perälle jotain epämääräistä mahdollista käyttöä varten. En ota vastaan lahjaksi keittiövälineitä, joita en käytä. Tämän sukulaiset ja ystävät tietävät sekä ymmärtävät ja kunnioittavat asiaa.
Sama juttu mausteissa: niitä on paljon, mutta maustepurkkien pohjat eivät kieri laatikossa turhaan.
Ruuanlaitto on helppoa ja nautinnollista, olenkin sukulaisten ja ystävien piirissä se, jonka kotiin keräännytään syömään.
Jotenkin tässä keskustelussa huvittaakin se, että yläkaapit ja yleensä kaappitila olisi se, mikä määrittää, tehdäänkö keittiössä ruokaa, koska ruuanlaiton edellytys on hemmetinmoinen määrä astioita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että yläkaapittomien keittiöiden omistajat ovat karsineet reilusti astioita mahduuttaakseen astiat vetolaatikoihin. Yläkaappien tilalle on hankittu saareke, mahtuu se keittiöön tai ei. Tai sitten saareke on hankittu siksi, että rajataan avokeittiö olohuoneesta. Ehkä juuri siksi ei yläkaappejakaan ole. Saadaan keittiötä häivytettyä. Yläkaappeihin suhtaudutaan, kuin olisivat alinta hyllyä myöten niin ylhäällä, että tikkaille pitää kiivetä. Minulla on iso keittiö, jossa on vetolaatikot piilolaatikoilla, mutta myös yläkaapit. Kuivauskaappia ei ole koska koen sen tarpeettomana. Yläkaapit ovat 70 cm korkeat, 3 hyllyä. Olen 165 cm pitkä ja yletän ylimmälle hyllylle kättä nostamalla. Jos jotain pienempää tavaraa laittaisin ylimmän hyllyn takaseinään, 15 cm korkea koroke/jakkara riittää. Ylin hylly on 183 cm korkeudella. Kaapit eivät ole kattoon saakka ja se on tietoinen valinta rasvapölystä huolimatta. Tällä tulee avaruutta ja k
Meille on riittänyt hyvin 12 ja 18 hengen astiastot laseineen yms. Hyvin mahtuu
Vierailija kirjoitti:
Ongelmaa aiheuttaa varmaan enemmän altaan muoto kuin materiaali. Monet nykyaltaat ovat kulmikkaita ja tasapohjaisia, niiden putsaus on hankalampaa kuin perinteisemmät altaat, joissa on sopiva kaato pohjassa ja pyöristetyt kulmat. Juuri luin tästä artikkelin, jossa keittiösuunnittelijakin varoitteli noista kulmikkaista altaista keittiössä. Kauniitahan ne toki ovat :-)
***
Onneksi kädet ja harja vielä taipuu nurkkiin. Muutanan sekunnin ehkä käytän enemmän aikaa kuin pyöreäkulmaiseen
Meillä on tuollainen kulmikas allas. Ei olla itse ostettu vaan oli talossa valmiina. En ole tullut edes ajatelleeksi että jonkun olisi pitänyt siitä jotenkin varoittaa! Ihan siistiltä se näyttää, ja pesemisessä menee juuri joitain sekunteja per päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuivauskaappi pitää olla!
Jos on kuivauskaappi, on pakko olla myös allaskaappi, kun muuten vedet tulee sieltä kaapista pitkin pöytiä. Allaskaappi taas on kamalan tilaa vievä rotisko, jolla ei ole muuta virkaa kuin ottaa vesiä sieltä kuivauskaapista. Tiskikoneesta astiat tulee kuivina ulos.
Meillä ei todellakaan ole kuivauskaappia, vaan ainoastaan yksi isompi allas, jonka reunatiivisteiden vierestä lähtee heti keittiön laskutilat.
Kuivauskaapeissa on jo vuosikymmeniä ollut alaosassa "kaukalo", jolloin vesi ei valu pitkin pöytiä. Toisissa on jopa kaato ja reikä alapuolella olevaan altaan kohdalla. Kyllä keittiössä jonkinlainen allas pitää olla hanoineen.
Tiskikoneesta kaikki ei tule kuivina. On paljon kuppeja ja mukeja, joiden pohjan päälle jää helposti paljon vettä. Niitä sitten kippaillaan altaaseen. Jälkikasvu inhoaa, kun komennan heitä kuivaamaan pohjat ja laittamaan ne astiakaappiin. Kuivauskaappiin menee muovirasiat, joiden pinnassa on aina vesijäämiä tiskikoneen kuivauksesta huolimatta ja kaikki käsin tiskattavat astiat ja keittiövälineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuivauskaappi pitää olla!
Jos on kuivauskaappi, on pakko olla myös allaskaappi, kun muuten vedet tulee sieltä kaapista pitkin pöytiä. Allaskaappi taas on kamalan tilaa vievä rotisko, jolla ei ole muuta virkaa kuin ottaa vesiä sieltä kuivauskaapista. Tiskikoneesta astiat tulee kuivina ulos.
Meillä ei todellakaan ole kuivauskaappia, vaan ainoastaan yksi isompi allas, jonka reunatiivisteiden vierestä lähtee heti keittiön laskutilat.
Kuivauskaapeissa on jo vuosikymmeniä ollut alaosassa "kaukalo", jolloin vesi ei valu pitkin pöytiä. Toisissa on jopa kaato ja reikä alapuolella olevaan altaan kohdalla. Kyllä keittiössä jonkinlainen allas pitää olla hanoineen.
Tiskikoneesta kaikki ei tule kuivina. On paljon kuppeja ja mukeja, joiden pohjan päälle jää helposti paljon vett
Meillä on varmaan tiskikoneen yläritilässä sen verran kulmaa, että astioiden pohjan päälle ei jää vettä. Tai sitten kuivausominaisuus vaan toimii. Käsin tiskattavat kuivaan pyyhkeellä. Pienessä keittiössä kuivauskaapin tilan voi hyödyntää meillä paremmin tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuivauskaappi pitää olla!
Jos on kuivauskaappi, on pakko olla myös allaskaappi, kun muuten vedet tulee sieltä kaapista pitkin pöytiä. Allaskaappi taas on kamalan tilaa vievä rotisko, jolla ei ole muuta virkaa kuin ottaa vesiä sieltä kuivauskaapista. Tiskikoneesta astiat tulee kuivina ulos.
Meillä ei todellakaan ole kuivauskaappia, vaan ainoastaan yksi isompi allas, jonka reunatiivisteiden vierestä lähtee heti keittiön laskutilat.
Kuivauskaapeissa on jo vuosikymmeniä ollut alaosassa "kaukalo", jolloin vesi ei valu pitkin pöytiä. Toisissa on jopa kaato ja reikä alapuolella olevaan altaan kohdalla. Kyllä keittiössä jonkinlainen allas pitää olla hanoineen.
Tiskikoneesta kaikki ei tule kuivina. On paljon kuppeja ja mukeja, joiden pohjan päälle jää helposti paljon vett
Myönnän, että laitan joskus kaappiin lasin, jonka pohja on kostea. Mutta koska säilytän laseja alassuin, mitä se haittaa. Sama juttu muovikipoissa, laitan ne kaappiin alassuin enkä tunge päällekkäin, joten ihan näppärästi kuivuvat kaapissakin.
Kuivauskaappi vie turhaa tilaa ja rasittavaa sieltä sitten siirrellä astioita omille paikoilleen. Kaksi kertaa tehdä sama työ. Kakkoskodissakin juuri korvasimme kuivauskaapin tavallisilla hyllyillä, kun siellä on pienet tilat, niin lautaset jne on paljon helpompaa ja vähemmän tilaa vievää pinota päällekkäin kuin yrittää äheltää sinne kuivauskaapin ritilöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmaa aiheuttaa varmaan enemmän altaan muoto kuin materiaali. Monet nykyaltaat ovat kulmikkaita ja tasapohjaisia, niiden putsaus on hankalampaa kuin perinteisemmät altaat, joissa on sopiva kaato pohjassa ja pyöristetyt kulmat. Juuri luin tästä artikkelin, jossa keittiösuunnittelijakin varoitteli noista kulmikkaista altaista keittiössä. Kauniitahan ne toki ovat :-)
***
Onneksi kädet ja harja vielä taipuu nurkkiin. Muutanan sekunnin ehkä käytän enemmän aikaa kuin pyöreäkulmaiseen
Meillä on tuollainen kulmikas allas. Ei olla itse ostettu vaan oli talossa valmiina. En ole tullut edes ajatelleeksi että jonkun olisi pitänyt siitä jotenkin varoittaa! Ihan siistiltä se näyttää, ja pesemisessä menee juuri joitain sekunteja per päivä.
Meillä on kokonaan pyöreä allas ja ihan saa sitäkin hinkata, jos siinä on pesty jotain rasvaista tms. Voi olla, että nurkkiin kerääntyy enemmän likaa, en tiedä, mutta hankalin pitää puhtaana on hanan ympäristö ja alus, kun sinnehän se lika tuppaa tunkemaan ja pieni tila pestä kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuivauskaappi pitää olla!
Jos on kuivauskaappi, on pakko olla myös allaskaappi, kun muuten vedet tulee sieltä kaapista pitkin pöytiä. Allaskaappi taas on kamalan tilaa vievä rotisko, jolla ei ole muuta virkaa kuin ottaa vesiä sieltä kuivauskaapista. Tiskikoneesta astiat tulee kuivina ulos.
Meillä ei todellakaan ole kuivauskaappia, vaan ainoastaan yksi isompi allas, jonka reunatiivisteiden vierestä lähtee heti keittiön laskutilat.
Kuivauskaapeissa on jo vuosikymmeniä ollut alaosassa "kaukalo", jolloin vesi ei valu pitkin pöytiä. Toisissa on jopa kaato ja reikä alapuolella olevaan altaan kohdalla. Kyllä keittiössä jonkinlainen allas pitää olla hanoineen.
Tiskikoneesta kaikki ei tule kuivina. On paljon kuppeja ja mukej
Itse totesin myös, että meidän keittiössä on vähän hölmöä pitää keittiön parhaalla säilytyspaikalla olevaa kaappitilaa varattuna muovipurkeille ja kattiloille, koska niillä on kuitenkin se oikea paikkansa. Jollain muulla tällainen välivarasto on tarpeen ja hän toki saa sen pitää. Varmaan keittiö on huomattavasti suurempi muutenkin.
Kuivauskaappi vie turhaa tilaa ja rasittavaa sieltä sitten siirrellä astioita omille paikoilleen. Kaksi kertaa tehdä sama työ.
Miksi niitä pitää sieltä siirrellä? Meillä on arkiastiat kuivauskaapissa helposti käytettävissä ja ne tiskikoneesta sinne tyhjennetään. Tilaa on kuitenkin myös käsin tiskatuille asioille. Paremmat astiat sitten säilytetään muualla kaapeissa koska niitä käytetään harvemmin. Mutta kukin tietty tavallaan ja siksihän keittiöitä on monenlaisia ja jokainen voi tehdä haluamansa.

Voi olla, että kuivauskaapit ovat parantuneet, mutta niissä vanhemmissa ei kyllä ollut malia, josta olisi ollut helppo ottaa käyttöön. Kuivausritilät olivat hankalia vempaimia jos yritti esim. laittaa sekä syviä että matalia lautasia niin aina kolisivat yhteen kun sieltä yritti ottaa. Änkemistä ja kiskomista oli astioiden otto siltä ritiläpuolelta, varsinkin, kun lautasten päälle yleensä tuli pinottua kulhoja, muovirasioita jne. koska eihän se nyt monta metriä pitlä ollut se kuivauskaappi.
Ja se vaan jotenkin on nurinkurista ensin pestä astioita apklla ja sitten tunkea niitä kuivauskaappiin. Mutta tosiaan, kukin tavallaan. Huvitti vaan muakin toi kannanotto, että pitäähän se kuivauskaappi olla, koska se on suomalainen keksintö!
Miten tuo kuivauskaapin kaukalo toimii = mihin se vesi menee? Jääkö se sinne lillumaan ja pitää itse tyhjentää? Vai loriseeko roiskuen tiskialtaaseen, siinä tapauksessahan vanhempi joka tiputtelee tiskipöydälle tuntuis paremmalta.
Huolimatta näistä hauskoista vastakkainasetteluista mä saan aina inspiraatiota näistä sisustuskeskusteluista. Nytkin on kyllä intoa ja ajatuksia, miten omaa keittiöitä voisi ehkä ihan ilman remonttia parantaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuivauskaappi vie turhaa tilaa ja rasittavaa sieltä sitten siirrellä astioita omille paikoilleen. Kaksi kertaa tehdä sama työ.
Miksi niitä pitää sieltä siirrellä? Meillä on arkiastiat kuivauskaapissa helposti käytettävissä ja ne tiskikoneesta sinne tyhjennetään. Tilaa on kuitenkin myös käsin tiskatuille asioille. Paremmat astiat sitten säilytetään muualla kaapeissa koska niitä käytetään harvemmin. Mutta kukin tietty tavallaan ja siksihän keittiöitä on monenlaisia ja jokainen voi tehdä haluamansa.
Voi olla, että kuivauskaapit ovat parantuneet, mutta niissä vanhemmissa ei kyllä ollut malia, josta olisi ollut helppo ottaa käyttöön. Kuivausritilät olivat hankalia vempaimia jos yritti esim. laittaa sekä syviä että matalia lautasia niin aina kolisivat yhteen kun sieltä yritti ottaa. Änkemistä ja kiskomista oli astioiden otto siltä ritiläpuolelta,
Minulla on ollut nuo ritilät viimeiset 45 v, eikä ikinä ole ollut hankaluuksia lautasten tai minkään muunkaan kanssa. Nyt myös apk:n kanssa laitan lautaset ritilähyllylle. Se vaan pitää osata täyttää ja käyttää järjen kanssa sekä pitää olla äly muiden astioiden sinne tunkemisessa, jottei laita niitä lautasten päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuivauskaappi vie turhaa tilaa ja rasittavaa sieltä sitten siirrellä astioita omille paikoilleen. Kaksi kertaa tehdä sama työ.
Miksi niitä pitää sieltä siirrellä? Meillä on arkiastiat kuivauskaapissa helposti käytettävissä ja ne tiskikoneesta sinne tyhjennetään. Tilaa on kuitenkin myös käsin tiskatuille asioille. Paremmat astiat sitten säilytetään muualla kaapeissa koska niitä käytetään harvemmin. Mutta kukin tietty tavallaan ja siksihän keittiöitä on monenlaisia ja jokainen voi tehdä haluamansa.
Voi olla, että kuivauskaapit ovat parantuneet, mutta niissä vanhemmissa ei kyllä ollut malia, josta olisi ollut helppo ottaa käyttöön. Kuivausritilät olivat hankalia vempaimia jos yritti esim. laittaa sekä syviä että matalia lautasia niin aina kolisivat yhteen kun sieltä yritti ottaa. Änkemistä ja k
Tai sitten hankkiutua eroon vanhanaikaisista turhakkeista, jotka eivät enää toimi nykyaikaisen keittiön kanssa. Itse olen ollut ilman astiakaappia jo parikymmentä vuotta ja ikävä ei ole tullut kertaakaan.
En tajua, miksi moista pitäisi säästellä, senkö vuoksi, että se on olevinaan joku kansallisaarre?
Jotkut ihmiset närkästyvät, jos jollain toisella ei ole asunnossa kuivauskaappia. Kysellään että missä se ja se sitten kuivataan ja missä ne muovipurkit on. Ei kukaan kysele minkään muun kaapin perään tai mieti missä kaveri säilyttää jotain tarjottimia. Toinen ongelma on muiden tiskirätin puuttuminen. Siis ei omaa naulaa tiskirätille, ei mitään paikkaa!

Taitaa oikeasti olla niin, että monelle se on joku suomalaisylpeys, jonka käyttämättä jättäminen on lähes maanpetos. Minullekin täti piti melko motkotuksen, kun hävitimme tiskikaapin remontissa.
Olen itse ostanut vain astioita, jotka kestää tiskikoneen ja pesen kattilatkin siinä yleensä. Hyvin on tultu toimeen ilman. No, ovat muutenkin jotehnkin jämähtäneitä siihen, millainen on "oikea keittiö". Meillä esim. on keittiössä iso nojatuoli, siitä tulee aina sanomista myös. Mutta meistä on kivaa, jos keittiöön saa seuraa ja siinä on mukava juttuseuran istuskella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuivauskaappi vie turhaa tilaa ja rasittavaa sieltä sitten siirrellä astioita omille paikoilleen. Kaksi kertaa tehdä sama työ.
Miksi niitä pitää sieltä siirrellä? Meillä on arkiastiat kuivauskaapissa helposti käytettävissä ja ne tiskikoneesta sinne tyhjennetään. Tilaa on kuitenkin myös käsin tiskatuille asioille. Paremmat astiat sitten säilytetään muualla kaapeissa koska niitä käytetään harvemmin. Mutta kukin tietty tavallaan ja siksihän keittiöitä on monenlaisia ja jokainen voi tehdä haluamansa.
Voi olla, että kuivauskaapit ovat parantuneet, mutta niissä vanhemmissa ei kyllä ollut malia, josta olisi ollut helppo ottaa käyttöön. Kuivausritilät olivat hankalia vempaimia jos yritti esim. laittaa sekä syviä että matalia lautasia niin aina kolisivat yhteen kun sieltä yritti ottaa. Änkemistä ja k
Tuon ikäiset ritilät varmaan onkin. Olivat tukevia ja isompi välitys. Nykyiset ovat aivan rimpuloita vanhoihin verraten, kapeat välit ja vetkut muovit. Kyllä minäkin olisin voinut vanhan kunnollisen kuivatuskaapin säilyttää, mutta nämä uudemmat, no se sai mennä.
Aina naurattaa nämä, että jos ei ole yläkaappeja niin keittiössä ei tehdä muuta kuin lämmitetään valmisruokaa.
Meillä on 3m pitkä ja 95cm syvä saareke, jossa on keittiön toinen vesipiste ja uuni sekä indiktioliesi, ja vetolaatikoita loput.
Sitten on kaksi 2m korkeaa kaappia joiden sisällä vetolaatikoita ja ylemmällä hyllyjä. Jääkaappi on erikseen ja iso pakastin erikseen, ja ne on molemmat täysin integroitu. Tiskipöydän (dektonia) yllä avohyllyt, joilla on kahvilatyyliin meidän kahvit, teet, hedelmät ja joskus myös leivonnaisia tai leipiä. Avohyllyt pysyvät siistinä ja ne on helppo pyyhkiä.
Ja kyllä meillä tehdään ruokaa ihan alusta asti, ja leivotaan.
Minä en ainakaan tarvitse montaa astiastoa, nätit perus Teemat ja Marimekon astiat toimii arkena ja juhlana. En tarvitse yleiskonetta, vaivaan taikinat käsin. Sauvasekoitin, leivänpaahdin, vatkain, vedenkeitin ja riisinkeitin, muuta ei tarvita.
Ja kyllä, avokeittiö uudessa omakotitalossa, kolme lasta ja kaksi koiraa ja keittiö pysyy siistinä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että yläkaapittomien keittiöiden omistajat ovat karsineet reilusti astioita mahduuttaakseen astiat vetolaatikoihin.
En ole joutunut karsimaan, kun alun perin en ole suostunut omistamaan hillitöntä määrää astioita. Muistan miten lapsuudenkodissani inhosin sitä sekalaista astiaromua, oli kippoa kappoa kasaria, pannua putelia puulastaa, kaikkea mahdollista sullottuna keittiöön ja kun jotain aloit tekemään jouduit ensin setvimään tarvittavat asiat siitä sekametelistä.
Omaan kotiini olen kelpuuttanut vain yhden kattilasarjan, yhden pannusarjan, paremmat veitset, lautasia ja muita vain 12 kpl jne. Kun jotain menee vanhaksi, heitän sen heti pois kun ostan uuden. En säilö kaapin perälle jotain epämääräistä mahdollista käyttöä varten. En ota vastaan lahjaksi keittiövälineitä, joita en käytä. Tämän sukulaiset ja ystävät tietävät sekä ymmärtävät ja kunnioittavat asiaa.
Sama juttu mausteissa: ni
Meillä on kanssa astiat kahta sarjaa: valkoista Teemaa ja värikästä Marimekkoa. Vähällä käytöllä on sitten vanhaa, tummanvihreää Kastehelmeä. Niitä joskus etsiskelen, mutta ei meinaa löytyä. Aterimet on kaikki samaa sarjaa.
Meillä on sopiva määrä kattiloita, kaksi paistinpannua, yksi paistokasari.
Leivonta-astioita on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Kaikki ruostumatonta terästä tai kirkasta lasia, joten soveltuvat myös tarjoiluun.
Ei ole tarvinnut nähdä vaivaa ja pelata tetristä tavaroiden kanssa, ja aamupallakin silmä lepää kauniissa, yhteensopivissa astioissa.
Less in more, kaikessa.
Ei meillä ole kuivauskaappia eikä myöskään mitään telinettä. Erittäin hyvin pärjää ilman noita.