Mihin porukkaan haluaisit kuulua?
Kommentit (69)
En mihinkään. Porukassa on aina jotkut rasittavia tai rasittuu, joku manipuloi siellä. On mukavampi jos voi vähän valita seuraa. Tai jos kuunnellaan muita että miltä tuntuu.
Haluaisin, että Li Andersson, Iida Tikka, Adile Sevimle ja Tuija Siltämäki olisivat kavereitani, jotka pyytäisivät kaljalle juttelemaan pop-musasta,kirjallisuudesta,politiikasta ja yleistä juoruamista fiiliksistä.
-m
En mihinkään. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
nassesakkiin
terv. äärioikealla oleva persu
SS
äärioikealla oleva ps kannattaja nainen
Konalan jauhelihamiehen ja Puppan👴🏻👍🏻 jengiin 🥳
Eurojackpotissa yli 100 miljoonaa voittaneisiin.
Jauhojengiin
Miksi tämä poistettiin?
Tiedätkö mitä ap?
Haluan kuulua täysin, tähän porukkaan johon kuulun.
Kolme vuotta sitten rakensimne talon, kaupungin lähiöön. Uuteen lähiöön, jossa jo silloin asui runsaati, koulutettuja lapsiperheitä.
Sopeuduimme naapureihin ja alueen muihin asukkaisiin, heti alusta lähtien hyvin.
Sopeutumista helpotti se, että alueella asui jo valmiiksi pienten lasten perheitä, koulutettuja vanhempia. Olemme kaikki aktiivisia alueemme omakotitalojen asukkaita, myös kaupunkimme asukastoiminnassa.
Selväähän se, ettei näin hyvä ja onnekas asuinympäristö osu kaikkein kohdalle.
Mutta pääasiassa kyse on kuitenkin ihmisten koulutus-ja sivistystasosta. Siitä että yhteisö kaikkinensa, haluaa omalle asuinalueelleensa, viihtyvyyttä, turvallisuutta ja miellyttävää perussopua, kaikkien asukkaiden kesken.
Ja lapset ja nuoret ovat yksi tämän jutun avain. Heidän kauttaan tulee tutuksi, myös niiden kaikkein hiljaisempien, alueen asukkaiden kanssa,
Niihin "yksittäis" tapauksiin jotka saavat kelalta huijattua kymmeniä tuhansia tukirahoja.
Vierailija kirjoitti:
Jauhojengiin
Miksi tämä poistettiin?
Koska palstalla ei suvaita huumoria.
Beatlesiin