HUHTIHIPUT (2005) uuteen viikkoon!

Todistettavasti.

Juuri äsken sain nimittäin todistusaineistoa siitä, mihin kaikki talipallot aina häviävät lintulaudalta! No, hyvä että kelpaavat jollekin, meidän pihamaan talitintit on niin kranttuja, että vaihtavat ilmeisesti naapurin eväisiin, jos laimennan auringonkukan siemeniä liikaa kauran jyvillä, eivätkä koskekaan mihinkään talipalloihin kuin vasta viimeisessä hädässä...



Keekoilen taas vaihteeksi hereillä näin aamusta, olen jo ehtinyt laittaa pyykkikoneen pesemään ja lajitella seuraavat kasat valmiiksi. Nyt juon aamukahvia ja syön iiiiiiihania belgialaisia suklaita, jotka mies oli jostain löytänyt eilisen hääpäivän kunniaksi :) Meidän piti viettää hääpäivää käymällä teatterissa tai leffassa ja syömässä, mutta juhliminen typistyi pelkkään syömiseen, koska me itse asiassa molemmat unohdettiin koko hääpäivä! Ei kehdattu enää kysyä ketään Helkan iltavahdiksi, vaan käytiin sitten vaan syömässä kahdestaan (ihmeellistä kun ei tarvinnut hästätä kenenkään perässä jatkuvasti!) ja tultiin kotiin hoitamaan iltatoimet.



Huono äiti -galluppiin jätin näköjään vastaamatta, ehkä alitajuisesti :) Mulla sama juttu kuin Vaakamomilla, että välillä käämit kärähtää ihan liian nopeasti. Ois hienoa, jos olisin luonteeltani sellainen zen-tyyppi, mutta en ole. Yhdistettynä jääräpäisyyteen, tuloksena on monesti se, että jämähdän äkäpäissäni johonkin juttuun enkä pysty näkemään, että olisi joku toinen ja järkevämpikin tapa toimia. Tämä pätee myös muihin asioihin kuin äitiyteen.



Pohdittiin miehen kanssa eilen sitä, että mitenkähän Helka ottaa hoidosta poisjäämisen. Vaikka sanotaan, että tuon ikäisen paras paikka olisi kotona ja ettei se tarvi ns. virikkeitä, niin silti tuntuu jopa vähän väärältä ottaa se pois hoidosta ihan kokonaan. Lähinnä mietityttää se, kun Helkalla on se Atte-kaveri siellä hoidossa, että onko ihan reilua kumminkaan Helkaa kohtaan lopettaa se ystävyys. Itse asiassa se on melkein kuin tykkäämistä: joskus kun olen vienyt Helkaa hoitoon ja Atte on jo ollut siellä, on Atte tullut eteiseen vastaan sellainen " rakastunut" (juu kuulostaa älyttömältä, mutta en minä sitä paremminkaan osaa kuvata) katse silmissään ja se on sanonut hellästi Helka ja kutitellut Helkaa leuan alta!! Ja hoidossa ne kävelee käsi kädessä ja tänäkin yönä Helka kaipaili ensin minua ja sitten Attea :) Pitää kutsua Atte Helka synttäreille, jos vaikka tutustuis sen vanhempiin sen verran, että vois kyläillä.



Pyörähommelista, huomasinkin että tuolla oli erillinenkin pino melkein samasta aiheesta. Minäkin olin ajatellut sellaista perinteistä kolmipyörää, mutta niitä ei taideta enää oikein tehdä, vaan kaikki on pieniä " oikeita" pyöriä. Luulin, että sellaset on vielä liian isoja mutta ei ilmeisesti olekaan.



Jaha, talitintit protestoi kyttäämällä mua marttyyrinilmein keittiön ikkunasta. Täytyy varmaan heittää niille vähän auringonkukansiemeniä. Ehkä olisi kasvatuksellisesti viisaampaa pysyä tiukkana ja vaatia, että lintulauta on oltava tyhjä ennen kuin tulee lisää auringonkukkaa, mutta olen taas hellämielinen ja annan niille mitä ne haluavat.



Ai niin, lukekaa kieli poskessa mun puutarhahaaveitani, sillä lailla ne on kirjoitettukin. Haaveillahan saa, mutta tiedän ihan vallan mainiosti, että todennäköisesti tänä kesänä meidän kasvimaalla kasvaa lähinnä vesiheinää! Mutta on vaan niin kiva miettiä, mitä kaikkea voisi tehdä jos ois kolmetoista kopiota itsestään :)



Mukavaa tiistaita kaikille!

Vaakamom, eikö olekin hyvä kun voi ja saa keskustella ja väitellä eriävistä mielipiteistä:) Meillä miehen kanssa on samat näkemykset mutta ystävistäni moni on poliittisesti eri mieltä ja varsinkin pressanvaalien aikaan kävimme aika kipakoitakin keskusteluja. Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä, kun ei vaunuja työntävät mammat puhuneetkaan kakkavaipan sisällöstä. Mielestäni on mahtavaa, kun näin " aikuisena" voi keskustella tiukkaan sävyyn ilman, että välit huononevat. Harmi vain, että jotkut ystävistäni eivät osaa perustella valintojaan. Hallitukseen toivoisin kyllä kaikkien kolmen puolueen edustajia, niin saataisiin melko hyvä tasapaino. En usko, että vain yhden näkösuunnan edustajat riittävät tekemään kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja, toinen puoli kun osaa toiset asiat ja toinen puoli toiset.



Sitten toinen juttu; onko arvostuksenne tai ylipäätään suhtautumisenne naissukupuoleen muuttunut raskauksien ja synnytysten myötä? Minusta tuntuu, että arvostan ihan älyttömästi naisia jotka kestävät raskauden kaikki huonot puolet ja pystyvät synnyttyämään, jotkut ilman kivunlievitystä (apua). En usko että miehistä olisi tähän. En ole feministi, itse asiassa kaukana siitä mutta nykyään näen naissukupuolen kyllä henkisesti erittäin vahvana.



Nyt ei ollutkaan sitten mitään hippusiin liittyvää asiaa, tällä kertaa näin:)



K kera valtavan masun ja vielä nukkuvan hippusen

Vaaliasiaa jatkan vielä jatkan, meillä mies ja minä molemmat äänestämme aina samaa puoluetta, mutta väittelyn aiheita löytyy, miehen ajatukset ovat omiani aika paljon jyrkempiä välillä. Samoin ystävien kanssa tulee keskusteltua välillä aika tiukkaankin sävyyn politiikasta, kuten Kiiamaria sanoi, on ihanaa kun ystävien kanssa voi keskustella asioista, ilman että toinen suuttuu. Meille myös vaalit ovat kasvatusjuttu, pojat pääsevät aina mukaan äänestämään meidän tai äitini (esikoinen kävi pressan vaalien aikaan vanhempieni kanssa ja nyt hän oli äitini mukana) kanssa. Siinä saa tämän isomman kanssa hedelmälliset keskustelut aikaan ja pojille teroitetaan, että äänestäminen on OIKEUS.



Sitten hippusasiaa, meidän Anton päätti lopettaa syömisen pariksi päiväksi, miunun oli kyllä hurjan vaikea antaa toisen olla syömättä, tosin vaihtoehtoja ei ollut. Anton ei koskaan ole syönyt, jos hänelle ruokaa tuputetaan, onneksi tänään suostui taas syömään. Luulisin tuon liittyvän uhmaan, pitää kokeilla, mitä äiti tästä sanoo. Toivoisin, että nyt ollaan uhman huipussa, sen verran raskasta tämä uhma Antonilla on. Ihan jokaikinen asia on EI, kaikki tavarat on MUN ja hirveitä raivareita saadaan milloin mistäkin...Antonin uhma on jotenkin niin hurjan kokonaisvaltaista se vie ihan kaiken. No juu, esikolla oli tänään neuvola, kaikki hienosti pojalla =) Anton järjesti kunnon shown kun häntä ei huomattu tarpeeksi (Antonin mittapuussa täysin jakamaton ihailu on tarpeeksi, joten voitte arvata, että meillä on aikamoinen meno täällä, varsinkin kun esikoinen kokee kuusivuotiaan suuria tunteita) Taas tuli sellainen olo, että tähänkö vielä kolmas...no tämä unohtuu ja vauvakuume taas nostaa päätään jossain vaiheessa.



Ihanaa kun Anton on alkanut höpöttää vähän. Kun kysyy Antonilta uhmakohtauksen jälkeen suututtiko? Poika vastaa nyökytellen juu, juu, juu



Nyt hommiiin, uhmis on unilla =)



Mareila+Anton

Huoh, täällä alkaa seinät tulla päälle. Laura on ollut enemmän tai vähemmän kuumeinen viime viikon keskiviikosta lähtien, ja nyt mukaan ovat tulleet myös nuha ja yskä. Normaali a-virus varmaankin, ja onneksi (toivottavasti) pois menossa. Tänään lämpötila on ollut normaali, joten huomenna olis toiveissa päästä vähän ulkoilemaan! Se on nimittäin tarpeen.



Flunssastaan huolimatta Laura on ollut aika virkeänä, ja ihan kirjaimellisesti kiivennyt seinille pari viime päivää!! Jos hän on tähän saakka keksinyt itsekseen ihan sopivassa määrin mukavaa puuhaa, niin nyt mua on todellakin tarvittu ohjaamaan toimintaa turvallisemmille ja vähän fiksummille alueille.. Muuten hän olisi koko ajan vääntämässä lieden nappuloita; kiipeämässä jakkaran avulla kirjahyllyyn, lavuaariin, työpöydälle jne jne tai esim. keikkumassa parvekkeella ilman vaatteita. Olen ihan uuvuksissa ja pelkään entistä enemmän, mitä tulevaisuudessa voikaan sattua sillä aikaa, kun esim. imetän vauvaa...



Mutta sitten - kuinka kauan sitä voi olla ärtynyt, kun huomaa toisen laulelevan itsekseen: " umajan kämmenej-jä ei pejkää ih-mi-nen, kaikijje tijaa iittää, kaikijje intuja on.." ? Tai kun toinen pyytää että äiti laulaisi " paljon onnea vaan" milloin kenellekin tai millekin: tädille, meidän vauvalle, serkulle, Lauran käsille, naapurin Jonille, lehdessä olevalle sedälle tai vaikka kalapuikoille! : )



Kiiamaria heitti mielenkiintoisen kysymyksen siitä, miten äitiys on muuttanut suhtautumista muihin naisiin ja äiteihin. Itse luokittelen itseni feministiksi, mutta se seikka ei oikeastaan vaikuta tähän asiaan, tai en ainakaan ole tullut ajatelleeksi niin. Aikaisemmin ajattelin tyyliin että " ihmisillä nyt vaan on lapsia" , että elämä menee niin ja se on kivaa ja tavallista - tajuamatta yhtään, miten suuresta, mullistavasta, ihanasta mutta myös työläästä elämänmuutoksesta lapsen saamisessa on kyse. Toisin sanoen, en ollut ymmärtänyt miten kovasti sitä saa äitinä (ja isänäkin) laittaa itsensä likoon ihan joka päivä. Se on myöskin ollut aivan yllättävää, miten paljon tässä oppii kaikenlaista itsestään, muista ihmisistä, asioiden tärkeysjärjestyksestä ja organisoimisesta jne jne.



Nyt näenkin aiempaa selvemmin kaikenikäiset perheenäidit todellisina elämän monitaitureina! Samalla sapettaa se, että nämä äitien ja naisten taidot ovat kumminkin jollain tavalla jääneet " hiljaiseksi tiedoksi" , siis että ainkaan oman käsitykseni mukaan niille ei esim. työelämässä anneta läheskään niille kuuluvaa arvostusta! Yksikin tuttu n. 45-vuotias nainen sanoi vähän aikaa sitten, että häntä pidetään työmarkkinoilla jo liian vanhana, vaikka itse hän kokee olevansa juuri nyt parhaassa vedossaan: on koulutusta ja elämänkokemusta, ja lapset jo niin isoja, etteivät he tarvitse äitiä samalla tavalla kuin pienempänä = mahdollisuus panostaa enemmän työhön kuin aikaisemmin. Ihan päivänselvä juttu, mutta ei päde (ainkaan vielä) kun työpaikkoja jaetaan nuorille miehille.



No kyllähän se feminismi tässä kohtaa nostaa päätään ja ihan hyvä niin!



Tätä asiaa olisi kiva pohtia enemmänkin, ja ehkä vielä palaan sen tiimoilta. Nyt taidan mennä vielä vähän lepuuttamaan itseäni ennen kuin eräs elohopea tuolla heräilee..



Palaamisiin!

Ompunäiti 32+6

Kiiamaria heitti mielenkiintoisen pohdinnan aiheen, jota piti pureskella muutama päivä. Arvostus äitejä kohtaan on noussut (varsinkin monilapsisten perheiden äitejä) sen verran pitkää pinnaa ja organisointi kykyä ja ennen kaikkea jaksamista äitiys vaatii. Oikeastaan Antonin syntymän jälkeen arvotus on noussut enemmän, esikoinen kun oli niin helppo lapsi, että kaikki vaan meni ja sujui ja poika solahti elämään juuri Ompunäidin kuvailemalla tavalla. Kaikki oli vaan kivaa ja vauva söpö =) Feministiksi en itseäni tunnusta, tasa-arvoa kannatan sukuopuolesta riippumatta, naiset ja miehet ovat tasan yhtä arvokkaita ja mielestäni esimerkiksi työtehtävään on otettava ehdottoamsti pätevin ihminen sukupuolesta viis (valitettavasti se ei vaan näin ole)



Oman äitini kanssa keskustelemme usein naisista ja heidän asemastaan ja sitä kautta näitä asioita on tullut pohdittua. Oma äitini on feministi ja välillä saadaan aika kipakoita keskusteluja aikaan.



Sitten hippusasiaa, kun niin paljon olen valittanut meidän uhmiksesta, täytyy kertoa jotain suloistakin =) Antonista on tullut kovin auttavainen, hän korjaa omat astiansa pöydästä ja kiittää kauniisti ruoasta =) Eilen pojulla oli halipula, hän hali oikein kovasti mammaa ja sanoi " mun mamma" ihana hää on =)



Jepulis, nyt hommiin, kun poju nukkuu =)



Mareila+Anton

Vaikka kuinka yrittää sopeutua asiaan ja " hyväksyä" sen, niin on tää silti vähän katkera pala. Laura on taas ryhtynyt heräämään klo 5 aamulla. Tänäänkin hän kiipesi ensin meidän väliin ja ehkä yrittikin vielä nukahtaa. Mutta eihän siitä mitään tullut. Nyt me ollaan molemmat vielä liian väsyneitä ja pinna tuntuu palavan kummaltakin aika vähästä. Huoh.



Eilen tarkistin lehdestä, että nouseekohan Laura auringon tahtiin -mutta aurinkokin nousee täällä tällä haavaa vasta klo 6.15!! Tänään viideltä oli vielä ihan pimeää.



TOIVOTAAN, että tämä olisi nyt joku vaihe vaan (taas kerran). Ja että kellojen siirtämisellä olisi edes se vaikus, että kello viidestä tulisi kello kuusi. Tähän mennessähän kellojen siirtäminen ei ole vaikuttanut meillä yhtään mihinkään.



No nyt mieskin nousi, joten mä lähden tästä virkistäytymään koiralenkin merkeissä. Parempaa päivän alkua teille muille!



t. Ompunäiti 33+1 ja Laura 9.4.