Onko ketään, joka on laskettu ns psyykkisesti terveen kirjoissa olevaksi,
mutta joskus tai hetkittäin on tuntunut, ettei kaikki ole ihan kohdallaan? Esim. mennyt kunnolla pois tolaltaan jonkun tunteite kuohuttavan mutta kuitenkin vähäpätöisen asian takia? Tai käyttäytynyt kumppania kohtaan väkivaltaisesti (naisilla tavaroiden heittely tms)? Itsellä tuntuu, että jossain vähän vinksahtanut hetkellisesti, päätellen reaktioistani kumppanin kiinnijäämiseen pornosivuilla käynnistä (jonka lopetti jo aikaa sitten!), en vain meinaa päästä asian yli, tuntuu että seksielämän ainutlaatuisuus mennyt piloille loppuiäksi... Ja koko yhteiselämä syvällisemmässä merkityksessä, ja reagoin välillä kohtuuttoman voimakkaasti, kun mieleeni tulevat epäilykset miehen luotettavuudesta (kirjalla heittäminen, lehtien repiminen)... Ja kaiken lisäksi meillä on lapsia. Pitäisikö hakeutua hoitoon? Ei kuitenkaan haluaisi tulla hulluksi leimatuksi... Mutta en haluaisi tällaisten kohtausten toistuvan - mikäli sille edes mitään voi tehdä??
nimim. hulluko
Kommentit (11)
huono itsetunto ja käyttäydyin aggressiivisesti. Voi ex-parkaani! Varmaan johtui siitä, että pelkäsin hänen jättävän minut tai pettävän minua.
Nykyisen mieheni kanssa minulle on lapsi, enkä käyttäydy enää kyseisellä tavalla. Tiedän, että hän on kanssani eikä jättämässä minua. Minun tapauksessani oli kyse pelosta jäädä yksin. Toki joskus korotan ääntäni jostakin, mutta en heittele tavaroita enkä muutenkaan ole täysin holtiton kuten ennen.
pitää päästä irti ja jatkaa eteenpäin.
ei pornosivuilla käyminen edes ole mitään vakavaa, eikä pidä ottaa henkilökohtaisena loukkauksena.
tää av-palsta on juurikin hyvä tällaiseen! täältä saat vähän uutta perspektiiviä ja ajatuksia elämään. On todella fiksua että ymmärrät käytöksesi olevan vähän hassua, mutta ei se sinusta mielenvikaista tee!
Sitten siitä miehen pornon katselusta... me katotaan miehen kanssa aikuisviihdettä joskus jopa kaksin, ei siinä mitään pahaa ole MUN mielestä. Toisaaltaan jos sua vaivaa nimenomaan toi että miehesi katsoi salassa, niin siihen en oikein tiedä mitä sanoa. Jos kuitenkin luotat mieheesi noin muuten ja hän on rehti ja reilu kaveri arjessa niin älä nyt tuollaisen anna pilata suhdetta ja omaa mielenterveyttä!
:)
pelkäsin, että saattaisin tulla alaspainetuksi/masennetuksi, mutta toistaiseksi turha pelko.
kakkoselle, :-)
kolmoselle, minulla ei valitettavasti ole oma lääkäriä. sitä tässä ihan itkin, kun ei ole ketään, kelle puhua, tulematta leimatuksi hulluksi. noita palstoja tuossa kun lueskelin, aloin miettiä, voisiko kyseessä olla jonkinasteinen rajatilapersoonallisuus (kamala nimi muuten), wikipediasta tai jostain löysin kuvauksia, jotka osittain sopivat näihin " kohtauksiini" . toisaalta, monen naisen elämä tuntuu muutenkin ailahtelevan esim. kuukautisrytmin mukaan paljonkin, ja esim. lusikoiden heittely kuuluu olevan varsin tavallista. en sitä kyllä mitenkään puolustele, mutta tässä vain mieleen tuli, kun " normaaliuden" rajoja mietiskelee... rajatilapersoonallisuudesta oli mainittu mielenkiintoista kyllä, että avaimet paranemiseen ja ongelmista yli pääsemiseen ovat henkilöllä itsellään, ei niinkään terapialla tai lääkkeillä tai muulla sellaisella.
nimim. hulluko
nelonen ja vitonen, tuo oli hyvää kannustusta, mukava kuulla, että joku on onnistunut voittamaan itsensä ja tunteensa. ja hyvä saada vähän potkua takalistoon, että tuollaisesta on päästävä eroon!
kuutonen; ei ongelmani noihin ko. sivuihin ole kuitenkaan niinkään se, että katsoi salassa, vaan itse asia. minulla on huono itsetunto, ja varsinkin rinnat ovat se kipeä juttu! nuoresta saakka olen haaveillut kauniista kunnon kokoisista rinnoista, niitä koskaan saamatta... ja seksi on ollut minulle todella tärkeää, ja olisin siitä halunnut iloita ja nauttia. tuntuu, että tuon " vertailun" jälkeen siitä on enin ilo kadonnut... ymmärtääköhän kukaan? on vain sellainen olo, että kyllä minä miehelle kelpaan tai vältän, mutta että paremman näköinenkin voisin olla... nyt imetyksen jälkeen koon lisäksi on kärsinyt myös rintojen muoto, joten on se jotenkin vain niin kipeä asia. vaikka luulen, että mies varmasti arvostaa sitä, että olen lapsen synnyttänyt ja imettänyt hänelle, niin ei se niin mahdottomasti lohduta, kun koen, etten niin kauhean isoksi iloksi voi hänelle ja itselleni seksissä olla. kunhan olen nyt vain panopuu, kun miehellä kuitenkin on fyysiset tarpeet. mutta se hurmaantuminen ja ihastuminen ulkonäkööni, mitä hänellä tavatessamme oli, missä se on, onko sitä? vai oliko kaikki vain harhaa alusta asti? (noniin, nyt alan todella varmaan kuulostaa mielestänne hullulta, meni asiasta toiseen...)
nimim. hulluko
ihan mielenkiinnosta vaan:
eikö sinua häiritse että miehesi katselee muita naisia alasti? onko kyse vahvasta itsetunnosta ihan vain psyykkisellä tasolla, vai oletko myös mielestäsi niin kivan näköinen, ettei vertailu häiritse sinua, ts. onko se päinvastoin vain eduksi? siis kysyn tätä ihan hahmottaakseni tuota porno-asiaa, kuulostaa ehkä piikikkäältä tuo kysymys, mutta en sitä sellaiseksi tarkoita. olisi kiva kuulla, miten suhtaudut asiaan tai ajattelet asiasta, jos vaikka ymmärtäisin itsekin asiaa jotenkin paremmin ja objektiivisemmin!
nimim. hulluko
kaikilla ole omalääkäri? Jos ei, niin pitäisi terveyskeskuksesta pystyä varaamaan ajan yleislääkärin vastaanotolle.
Ja on varmasti totta, että tuollaisista ongelmista voi päästä itsekin eroon, kun tiedostaa ne, niiden syyt ja pystyy hallitsemaan käytöstään. Minä luulen, että lääkärin vastaanotolle kannattaa kuitenkin mennä.
t. 3
Vierailija:
kolmoselle, minulla ei valitettavasti ole oma lääkäriä. sitä tässä ihan itkin, kun ei ole ketään, kelle puhua, tulematta leimatuksi hulluksi. noita palstoja tuossa kun lueskelin, aloin miettiä, voisiko kyseessä olla jonkinasteinen rajatilapersoonallisuus (kamala nimi muuten), wikipediasta tai jostain löysin kuvauksia, jotka osittain sopivat näihin " kohtauksiini" . toisaalta, monen naisen elämä tuntuu muutenkin ailahtelevan esim. kuukautisrytmin mukaan paljonkin, ja esim. lusikoiden heittely kuuluu olevan varsin tavallista. en sitä kyllä mitenkään puolustele, mutta tässä vain mieleen tuli, kun " normaaliuden" rajoja mietiskelee... rajatilapersoonallisuudesta oli mainittu mielenkiintoista kyllä, että avaimet paranemiseen ja ongelmista yli pääsemiseen ovat henkilöllä itsellään, ei niinkään terapialla tai lääkkeillä tai muulla sellaisella.nimim. hulluko
(siis kympille), että pienellä paikkakunnalla ei kyllä millään viitsisi mennä yleislääkärille, eikä oikeestaan kellekään uudelle ihmiselle, josta ei ole täysin varma, että on luotettava, tällaisia asioita juttelemaan... Niin, yksi iso ongelma on, kun ei ole ketään, kelle puhua. En vaan voi luottaa keneenkään, että suhtautuisi oikein tai pitäisi asian omana tietonaan ja hoitaisi asiaa minun ehdoillani.
On niin niin negatiivinen kokemus eräästä neuvolatädin sijaisesta, että ns. ammatti-ihmisiin en voi luottaa... (syytti perheväkivallasta minua, koska lapsella kuhmu otsassa kaaduttuaan ja uhkaili huostaanotoilla ym.), ja ajoi aikamoiseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja muista äideistä eristäytymiseen, niin saati sitten mennä jollekin puhumaan ihan aiheesta, että " hei, mä pelkään olevani hullu" ... Kyllä tuosta aiheettomasta höykytyksestä sellaiset elinikäiset traumat sain, että ammatti-auttajia karttaa, ellei sitten löydy sattumalta joku, johon kokee todella voivansa luottaa. No, tuo on tavallaan sivuseikka, mutta en vain luota oikein kehenkään. Ehkä se onkin iso osa ongelmaani (epäluottamus myös miestä kohtaan)... Kuulostan ehkä sekavalta, tässä on kuitenkin monta juttua ja stressitekijää taustalla, jotka vaikuttavat ajatteluuni, mutta hankala niitä juurtajaksain tässä selittää...
nimim hulluko
Kuule:
Lääkärillä on vaitiolovelvollisuus. Jos ajattelet että terkka tai lääkäri puhuu asioistasi toisille olet todellakin hullu. Miksi edes kukaan haluaa vaarantaa työtään puhumalla asiakkaidensa tekemisistä?
Ja jos joku väittää sinun hakanneen lastasi niin miksi et tehnyt hänestä valitusta?? Ei sen takia tartte menettää luottamusta kaikkiin jos joku yksi kohtelee sinua huonosti -ja minusta on muuten vaan positiivista että neuvolassa joku jaksaa nähdä vaivaa lastenpahoinpitelyyn.
Mutta takasin asiaan. Jos sinulla on eri näkemykset seksistä kuin miehelläsi niin sille ei voi mitään. Itse en koe loukkaavana katsella pornoa loukkaavana tai " vertailevana" kuten sinä mainitsit. Sitä tekee miltei kaikki miehet, kehen sinkkumiehet " vertaa" katsellessaan pornoa?
Jos et voi luottamaan ihmisiin niin se ei ole hullua! Miksi pelkäät hulluksi leimausta? Eikö ihmisellä mieli saa sairastua siinä missä keho?
Mutta rehellisesti sanoen, kyllä nykyisinkin ihan eri leiman otsaansa saa, jos sanoo, että mulla on nyt paineen alla tullut vähän mielenterveysongelmaa, kuin jos sanoo, että selkä meni jumiin työtaakan alla... Ehkä se on joku kasvojen menetys pelko myös, ei edes lääkärille haluis myöntää, etten ookaan niin fiksu ja filmaattinen kuin ehkä päällepäin vois kuvitella...
nimim hulluko
on, että tajuat, ettei sellainen käytös ole normaalia, ja ettet työnnä vastuuta miehelle omasta käytöksestäsi. Jos sinua ahdistaa ja pelottaa, että voit jatkossa käyttäytyä samalla tavalla, niin mene lääkäriin, jos sattuma on antanut sinulle hyvän omalääkärin. Jos ei, niin käy yksityisellä...