Olen huomannut monien, jotka eivat ole kokeneet elamassaan vaikeita asioita olevan epaempaattisempia kuin vaikeita kokeneiden

Toisaalta taas itselläni on ollut melkoisen vaikea elämä, ja siitä on seurauksena se, etten jaksa kauheasti kuunnella mitään turhasta valittelijoita. Tietysti ne asiat eivät ole turhia niille valittelijoille, että ehkä olen vähän rajoittuneesti empaattinen sitten.



Ja tunnen myös ihmisiä, jotka vaikeita asioita kohdattuaan ovat katkeroituneet ja tulleet hyvin inhottaviksi muita kohtaan. Tosin olen ollut huomaavinani, että mikäli se elämän karuus iskee vasta elämän myöhäisemmässä vaiheessa, tämä on seuraus.



Kai ne vaikeudet ihmistä muokkaa nuorena eniten, nuori ei niin helposti katkeroidu.

Empatiani on toisaalta vähentynyt, sillä en omien murheiden takia jaksa kuunnella muiden murheita ja lohduttaa heitä. Ja varsinkin mitä pienempi toisen murhe on sitä vähemmän jaksan kuunnella ja auttaa...

Tai, no tämä tieteellinen lausunto tuli sitten vain oman kokemuksen pohjalta :).

Että lapsuudesta on varmaan peruja myös sovitteleva luonne. Sai harjoitella sitä jo ennen kouluikää :(.