Bisnesnero Elon Muskilla on 14 lasta, oma kaupunki, paljon poliittista valtaa ja rahaa enemmän kuin kenelläkään toisella
Ja silti ihmiset eivät välttämättä noteeraa miestä korkealle. Omituista. Kyseessähän on yksilö, joka on huippumenestyjä.
Kommentit (88)
Seuraavaksi Muskin romahdus josta on jo merkkejä nähtävissä
Johan nuo sen lapset on ilmoittaneet etteivät pidä tätä isänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin ja Suomessa ja EU:ssa alkoi valtava mustamaalaus kun Musk / Trump alkoivat selvittää USA:n valtavia korruptioita, alettiin pelätä sitä että korruptioiden selvitys leviää Suomeen ja kaikkiin EU maihin, se olisi katastrofi rahastavalle rikkaalle eliitille
Ai sellaisia korruptiojuttuja, joissa valtavia taloudellisia sopimuksia liittovaltion kanssa tekevä henkilö on asetettu purkamaan omiin yhtiöihinsä kohdistuvaa sääntelyä ja valvontaa? Vai sellaisia, joissa Yhdysvaltain presidentti rahastaa kryptomeemillä ja myy sen kautta mm. tapaamisia eniten maksaneiden kanssa?
Ja eikö pitänyt vähentää verorahojen tuhlausta? Nyt Donald on järkkäämässä valtavan kallista sotilasparaatia omana syntymäpäivänä. Näinhän ne diktaattorit toimii, piikki on loputtomasti auki itselle ja lähipiirille, samalla kun kansan oloja kurjistetaan jatkuvasti. Pätee myös itänaapuriin.
[[mikähän sana ei mennyt äsken 'filtteristä' läpi, juu varmaan julkaisette tarkistuksen jälkeen - näkis vaan]]
Nero? Rikas? höhhöö
Taisi se suunnitella sen lataus-töpselin teslalle, jonka kohta entinen pomo se kohta on, kuulemma.
Muistathan liikenteessä varoa nimenomaan teslaa, sekun ei välttämättä osaa varoa sinua. el0n kun säästää turvaominaisuuksista . Ja Pintojakin paloi vähemmän kuin cybertruckeja. Eivätpä käy kaupaksi. Ja ne vanhemat teslat saivat alkunsa ennen m.uskia, joka ei todellakaan ollut perustamassa teslaa. Ja firman kurssi ? Voi jessus mikä historiallinen alamäki!!
Toisen ostamansa yhtiön, SpaceX:n raketit on liian raskaita. Tekovika? Auttaa tietysti kun saa valtavat valtiontuet ja veronmaksajien rahaa, niin mikäs siinä testatessa.
Meikäläiset 'vinkuvat vassar1t' ei osaa edes unelmoida sitä tuki määrää mitä tää kaveri vetää itselleen. Päälle vielä kaikki rahakkaat kontraktit valtiolta. Onneksi, muutenhan mies olisi ollut konkurssissa.
Ja muuten, veroja el0n ei voi kuulemma maksaa koska sillä ei ole "käteistä", kaikki omaisuus on vain ilmaa, miten sitä nyt verottaa XD
Lista on pitkä. Ja d0ge? Jo pelkästään se ydinase fiasco NNSA kanssa. Ja kaikki d0gen käsittämätön sähläys ja tietojen vuotaminen ties minne...
Muistathan erityisesti että el0n (ja muut usa:n i$ot pojat) ei tykkää eurooppalaisista antitrustilaeista joten eurooppaan on saatava uusi järjestys. Ja el0nille ratkaisu on auttaa äärioikeistopuolueita, jotka auttavat tulevaisuudessa m.uskia jotta esim. tällaista ei enää tapahdu: EU esti Honeywellin ja General Electricin yhdistymisen (vuonna 2001).
"The merger between GE and Honeywell, as it was notified, would have severely reduced competition in the aerospace industry and resulted ultimately in higher prices for customers, particularly airlines."
"https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_01_939
Lainsäädäntöä on tuon jälkeen jo ilmeisesti heikennetty, kas kummaa.
Eurooppalaiset estämässä amerikkalaisten businesta? tulevaisuudessa el0nin businesta? Mies saattaa vaikuttaa pelleltä mutta on 'nerokas' kahmimaan varallisuutta ja etuja itselleen muiden kustannuksella. Stay tuned...
Ja muistathan että el0nin mielestä empatia on sairaus. Ei kai ihme jos on varttunut apart.heid-hallinnon aikana Etelä-afrikassa, jonne hänen isoisänsä muutti koska ihaili tätä rotu.sortovaltiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikku runkkariryssä ulilaudalta. Ahdistaako enemmän äitisi ammatti :D vai Rodinan alennustila?
Enemmin nasse kuin vasse 😘
Suomessa toisinpäin, iiigor. Fasserassenasset romahti vaaleissa. Ryssyn pystymetsärahoitus meni hukkaan.
Ennemmin nasse kuin wokevasse 😚
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luiskaotsaukrainafanien ketju 🤣🤣🤣🤣
Vähänkö teitä viduddaa 🤣🤣🤣🤣
Kappas, juoppokoljakin saapui mölisemään.
Wokevassenassulia ottaa kupoliin 😉
Juo sinä paskakolja vaan sitä metanolia.
Wokevassenasse suuttui 😂
Raharikas huumehörhö ei mitään muuta ja putlerin lemmikki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikku runkkariryssä ulilaudalta. Ahdistaako enemmän äitisi ammatti :D vai Rodinan alennustila?
Enemmin nasse kuin vasse 😘
Suomessa toisinpäin, iiigor. Fasserassenasset romahti vaaleissa. Ryssyn pystymetsärahoitus meni hukkaan.
Ennemmin Iiigor kuin vassenasse 😉
SUPO seurailee. Kaksoiskansalainen voidaan karkottaa ja ottaa Suomen passi pois. Pääset Ukrainan lihamyllyyn.
😅😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luiskaotsaukrainafanien ketju 🤣🤣🤣🤣
Vähänkö teitä viduddaa 🤣🤣🤣🤣
Kappas, juoppokoljakin saapui mölisemään.
Wokevassenassulia ottaa kupoliin 😉
Juo sinä paskakolja vaan sitä metanolia.
Tui tui 🤪
Ja silti se on pallomme säälittävin mies.
Vierailija kirjoitti:
niin ja Suomessa ja EU:ssa alkoi valtava mustamaalaus kun Musk / Trump alkoivat selvittää USA:n valtavia korruptioita, alettiin pelätä sitä että korruptioiden selvitys leviää Suomeen ja kaikkiin EU maihin, se olisi katastrofi rahastavalle rikkaalle eliitille
mielenkiintoista miten Muskia / Trumpia tukevat viestit poistetaan, totalitaristisessa maassahan toimitaan juuri niin että viestit jotka eivät tue annettuja agendoja poistetaan heti
Kiitos päivän nauruista! 🤣🤣🤣
Trumpelo ja Musk ovat käveleviä korruption ilmentymiä.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Ymmärrän erittäin hyvin, että Elonian tytär on muuttanut nimensä.
En itsekään kehtaisi identifioitua tämän pellen lapseksi.
Pidettiin jokunen aika sitten nerona ja älykkäänä.
Sitten oli väärää mieltä tietyistä asioista. Nyt pidetään sekopää hulluna.
Wokewokewokewokwé
Vierailija kirjoitti:
Pidettiin jokunen aika sitten nerona ja älykkäänä.
Sitten oli väärää mieltä tietyistä asioista. Nyt pidetään sekopää hulluna.
Wokewokewokewokwé
Media tekee kenestä tahansa mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidettiin jokunen aika sitten nerona ja älykkäänä.
Sitten oli väärää mieltä tietyistä asioista. Nyt pidetään sekopää hulluna.
Wokewokewokewokwé
Media tekee kenestä tahansa mitä haluaa.
Ja täällä nää hyväuskoiset aivottomat lampaat toistaa median valheita.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän erittäin hyvin, että Elonian tytär on muuttanut nimensä.
En itsekään kehtaisi identifioitua tämän pellen lapseksi.
Kuoli wokevirukseen
Jokainen meistä on lähempänä pahvilaatikossa asuvaa kerjäläistä kuin Elon Muskia.
Vierailija kirjoitti:
Niin, entä sitten? Nukkuu ja syö siinä missä me muutkin ja lopputuloksena on kuollut. Kuten kaikki muutkin.
Sillä erolla että sinun elämä on melko merkityksetön hänen elämään verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siemenen räiskiminen sinne tänne ei vaadi taitoa. Tai vastaavasti naisella haarojen levittely.
Miljardööri on aina poikkeuksetta varas. Se ei ikinä ole omalla ällillä ja taidolla ansaittua. Myöskään varkaus ei ole etiikan huipentuma.
Elon Muskin älykkyysosamäärä on 155.
Lähde tälle
Uskoisin että sinä itse lahjoitat vähintään puolet tuloistasi Afrikan nälkäänäkevien ruokkimiseksi. Muussa tapauksessa voimme määritellä sinut häiriintyneeksi ihmishirviöksi joka on vastuussa miljoonista kuolemista.