Joku valitti HS mielipiteissä, että hoitaja esti häntä lyömästä päätänsä seinään

Ihmettelin samaa mielipidekirjoitusta. Eiköhän suljetulla osastolla ole ihan henkilökunnan tehtävä estää potilasta vahingoittamasta itseään.

Varmaan ehtinyt paukuttaa päätään seinään jo aika monta kertaa.

Tuntuu uskomattomalta, että joku lähettää tuollaisen mielipidekirjoituksen. Eikö hän ymmärrä, miten absurdilta se kuulostaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu uskomattomalta, että joku lähettää tuollaisen mielipidekirjoituksen. Eikö hän ymmärrä, miten absurdilta se kuulostaa?

Kirjoituksen pointti oli hieman epäselvästi esiin tuotu, mutta oli kuitenkin ymmärrettävissä.  Pointti oli se, että annettu diagnoosi ja hoito oli väärää.  Koskettaminen tai kiinnipitäminen voi aiheuttaa erityisen voimakkaita reaktioita autistiselle (kuten kirjoittajalle). Myös traumatisoituneelle (mutta sellaista kirjoittajalla ei ilmeisesti ollut). Psykiatrisessa hoidossa ensimmäiseksi tulisi diagnosoida oikein ja jos diagnoosi on väärä, se pitäisi ehdottomasti muuttaa pikimmiten. Autismi ei parane masennuslääkkeillä (joilla on myös elämänlaatua heikentäviä haittavaikutuksia). 

Hullu mikä hullu.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011200826.html

Hoitaja tuli huoneeseen ja otti päästäni kiinni estääkseen pään osumisen seinään

Lukijan mielipide|

Minua on pidetty kiinni syystä tai toisesta erinäisissä hoitopaikoissa monta kertaa, mutta tuo kerta jäi mieleen. Olin tilassa, jossa en todellakaan olisi kestänyt toisen ihmisen kosketusta.

30.4. 10:15

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

KUN olin 15-vuotias, minut laitettiin ensimmäisen kerran psykiatriselle osastolle. Menin sinne vapaaehtoisesti; olin itsetuhoinen ja eksyksissä. Niihin aikoihin yritin itsemurhaa keskimäärin kerran muutamassa kuukaudessa.

Osastohoito, joka jatkui seuraavat vuodet, piti minut juuri ja juuri hengissä. Olin jatkuvasti täynnä itse aiheutettuja haavoja ja meinasin kuolla 19-vuotiaana aliravitsemukseen pitkään jatkuneen syömishäiriön vuoksi. Psykiatrit olivat hämmentyneitä, ja minua hoidettiin vuosia pääasiassa epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosilla. Masennuslääkkeet eivät koskaan toimineet, vaikka niitä yritettiin aloittaa useita kertoja.

KERRAN osastolla minulla oli meltdown, ja hakkasin päätäni seinään huoneen nurkassa. Hoitaja tuli huoneeseen, ja otti päästäni kiinni estääkseen pään osumisen seinään. Jäimme tuijottamaan toisiamme silmiin.

Minua on pidetty kiinni syystä tai toisesta erinäisissä hoitopaikoissa monta kertaa, mutta tuo kerta jäi mieleen. Olin tilassa, jossa en todellakaan olisi kestänyt toisen ihmisen kosketusta. Kiinnipidon alettua aivoni tulvivat täyteen stressihormoneja ja lamaannuin täysin. Hoitajan silmissä kai rauhoituin, mutta tosiasiassa olin hyvin järkyttynyt ja peloissani.

Minun tarinani sai onnellisen lopun.

OLEN kohta kolmekymppinen, opiskelen yliopistossa, ja olen työelämässä. Menneisyyteni osastolla on nykyminästäni kovin irtonainen, vuosikymmenen takainen asia.

Sain adhd-diagnoosin aikuisena, ja adhd:n lääkitseminen mahdollisti opiskelun ja työt. Muutama vuosi adhd-diagnoosin jälkeen sain tietää, että olen autistinen. Se mullisti maailmani, selitti vihdoin kaiken sen, mitä en ymmärtänyt itsestäni. En kuitenkaan voi unohtaa joitain hetkiä osastolta, esimerkiksi tuota kiinnipitotilannetta.

Olen jälkeenpäin miettinyt, olisiko tilanteen voinut hoitaa toisin ottaen huomioon pään alueen vammojen riskin vakavuuden.

Olisiko hoitaja voinut ohjata minua esimerkiksi muunlaiseen helpottavaan toimintaan, jos olisi ymmärtänyt, mitä minulle tapahtuu? Näkikö hän silmistäni, että olin kauhun vallassa? Ymmärsikö hän, että se johtui hänen kosketuksestaan?

TIEDOSTAN olevani erittäin etuoikeutettu, sillä minun tarinani sai onnellisen lopun. On kuitenkin surullista, että kukaan psykiatrian ammattilainen ei tunnistanut minussa adhd:ta tai autismia koko lapsuuden ja nuoruuden kestäneiden hoitokontaktien aikana.

Surukseni kuulen yhä uusilta autistisukupolvilta, kuinka samat ongelmat jatkuvat psykiatrisessa hoidossa: väärät diagnoosit, osaamisen puute, ja sen kautta toimimaton hoito. Se on anteeksiantamatonta.

Meillä on uutta tutkimustietoa, käypä hoito-suositukset, diagnoosiluokitus ICD-11 ja autisteja, joilla on valtavasti tietoa omista tarpeistaan. Meillä on vammaisten oikeuksia suojaavaa ja syrjinnän ehkäisyyn pyrkivää lainsäädäntöä. Miksi siis tilanne on edelleen niin huono?

Neurovähemmistöt tulee ottaa huomioon psykiatrisen hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa, ja henkilöstöä tulee kouluttaa uuden tiedon valossa toteuttamaan sitä.

Se kauhu, jota koin, kun minusta otettiin kiinni, rikkoi jotain minussa. Hoidon ei kuulu rikkoa.

Onnekas

Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Taitaa yhä olla hullu, jos noin kirjoittaa. Kumma kun saa edes nimimerkillä tuollaisen jutun laittaa. Olisiko jopa provo Hesarissa

Luinko mä saman tekstin kuin te muut? Tuohan nimenomaa kertoo sitä, kuinka neuroepätyypilliset ovat väärin ymmärrettyjä, diagnosoituja ja kuinka heillä on älytön ahdistus lähes jatkuvasti päällä. Hoitajan teko on yksi käännekohta asiakkaan elämässä. Teksti ei käsitellyt pelkästään sitä kuinka tämä henkilö koki ahdistusta siitä kun joku rajasi hänen oikeuttaan olla itsetuhoinen. 

Hoitovirhe. Paljon olisi säästynyt yhteiskunnan varoja, jos olisi saanut hakata päänsä tohjoksi. Vai mikä tässä oli pointtina?

Vierailija kirjoitti:

Luinko mä saman tekstin kuin te muut? Tuohan nimenomaa kertoo sitä, kuinka neuroepätyypilliset ovat väärin ymmärrettyjä, diagnosoituja ja kuinka heillä on älytön ahdistus lähes jatkuvasti päällä. Hoitajan teko on yksi käännekohta asiakkaan elämässä. Teksti ei käsitellyt pelkästään sitä kuinka tämä henkilö koki ahdistusta siitä kun joku rajasi hänen oikeuttaan olla itsetuhoinen. 

Siis miten tässä olisi pitänyt toimia? Ammattilaiset ja autistiaadeehoodeet, kertokaa!

T. En ymmärrä

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011200826.html

Hoitaja tuli huoneeseen ja otti päästäni kiinni estääkseen pään osumisen seinään

Lukijan mielipide|

Minua on pidetty kiinni syystä tai toisesta erinäisissä hoitopaikoissa monta kertaa, mutta tuo kerta jäi mieleen. Olin tilassa, jossa en todellakaan olisi kestänyt toisen ihmisen kosketusta.

30.4. 10:15

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

KUN olin 15-vuotias, minut laitettiin ensimmäisen kerran psykiatriselle osastolle. Menin sinne vapaaehtoisesti; olin itsetuhoinen ja eksyksissä. Niihin aikoihin yritin itsemurhaa keskimäärin kerran muutamassa kuukaudessa.

Osastohoito, joka jatkui seuraavat vuodet, piti minut juuri ja juuri hengissä. Olin jatkuvasti täynnä itse aiheutettuja haavoja ja meinasin kuolla 19-vuotiaana aliravitsemukseen pitkään jatkuneen syömishäiriön vuoksi. Psykiatrit olivat hämmentyneitä, ja minua hoidett

Mikä ihme edes on meltdown? 

Miten akuutissa tilanteessa tulisi tuollaisen ihmisen kanssa toimia? Hoitaja on mahdollisesti pelastanut hänen henkensä. 

Traumatisoitui kosketuksesta, olisiko ollut parempi, jos hoitaja olisi antanut jatkaa pään hakkaamista seinään? Oikeesti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luinko mä saman tekstin kuin te muut? Tuohan nimenomaa kertoo sitä, kuinka neuroepätyypilliset ovat väärin ymmärrettyjä, diagnosoituja ja kuinka heillä on älytön ahdistus lähes jatkuvasti päällä. Hoitajan teko on yksi käännekohta asiakkaan elämässä. Teksti ei käsitellyt pelkästään sitä kuinka tämä henkilö koki ahdistusta siitä kun joku rajasi hänen oikeuttaan olla itsetuhoinen. 

Siis miten tässä olisi pitänyt toimia? Ammattilaiset ja autistiaadeehoodeet, kertokaa!

 

T. En ymmärrä

Hoitajan olisi pitänyt laittaa patja seinälle, jotta itsetuhoinen olisi voinut jatkaa pään paukuttamista /s

Olisi varmaan ollut parempi hänen hakata itselleen aivovaurio🙄

Vierailija kirjoitti:

Hullu mikä hullu.

Tässähän se.

Ei olisi kyllä tuota mielipidettä kannattanut julkaista, koska läpi paistaa mielen sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luinko mä saman tekstin kuin te muut? Tuohan nimenomaa kertoo sitä, kuinka neuroepätyypilliset ovat väärin ymmärrettyjä, diagnosoituja ja kuinka heillä on älytön ahdistus lähes jatkuvasti päällä. Hoitajan teko on yksi käännekohta asiakkaan elämässä. Teksti ei käsitellyt pelkästään sitä kuinka tämä henkilö koki ahdistusta siitä kun joku rajasi hänen oikeuttaan olla itsetuhoinen. 

Siis miten tässä olisi pitänyt toimia? Ammattilaiset ja autistiaadeehoodeet, kertokaa!

 

T. En ymmärrä

Hoitajan olisi pitänyt laittaa patja seinälle, jotta itsetuhoinen olisi voinut jatkaa pään paukuttamista /s

Mistä hoitaja saisi yhtäkkiä patjan? Miksi joku haluaa hakata päätänsä seinään? Ja vieläpä suuttuu, kun sellainen estetään?

Ihminen itse kirjoittaa olleensa meltdownin vallassa, siis ilmeisten negatiivisten tunteiden vyöryssä. Ne tai hänen oma itsetuhoisuutensa eivät häntä haitanneet, vaan vain hänen tomumajansa pelastaneen hoitajan toimet. 

 

Kirjoittaja kertoo jotain hänessä menneen rikki tuona hetkenä. Ilman hoitajan väliintuloa se olisi luultavasti ollut kallo. 

Yhteiskunnallisella tasolla olemme kaukana autismikirjopotilaiden tarpeiden ymmärtämisestä. Jotkut heidän käytöksistään ja ilmenemismuodoistaan voivat olla häiritseviä tai hämmentäviä muiden silmissä. Tällaisia ovat esimerkiksi meltdown ja shutdown -tilat, joista kerromme tässä artikkelissa.

Molemmat termit viittaavat reaktioihin, joita autistinen henkilö käyttää suojautuakseen aistitiedon ylikuormitukselta. Vaikka ne eivät ole sopivimpia selviytymismenetelmiä, ne ovat tapoja, joilla autismipotilaat käsittelevät ylivoimaisia tilanteita.

Meltdown eli tunneromahdus on usein seuraus tilanteista, jotka ovat erittäin kuormittavia tai aiheuttavat suurta ahdistusta, jota ei pääse pakenemaan. Tunneromahdukset ovat fyysisesti ja henkisesti rasittavia ihmiselle, ja ne voivat näyttää ulospäin raivo- tai itkukohtaukselta. Kyseessä on kuitenkin reaktio erittäin ahdistavaan tilanteeseen tai ympäristöön. Tunneromahduksen aikana ihminen on äärimmäisen ahdistunut ja voi vahingoittaa muita tai itseään.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Jättää pehmustettuun huoneeseen yksin ja saada siirrettyä koskematta sinne?  Antaa hakata päätään seinään lisää? 

Lisävammojen syntyä estetään kiinnipitämällä. Jutun kirjoittaja on ollut kuvauksen mukaan huonossa kunnossa ja satuttanut systemaattisesti itseään. Kauhu on johtunut potilaan omien tunteiden ja käytöksen hallitsemattomuudesta. Ei annetusta hoidosta. Olisiko hän tyytyväinen, jos olisi annettu takoa päätään seinään loputtomiin.