Lue keskustelun säännöt.
Olen robottiäiti
18.03.2007 |
Onkohan tämä vaarallista? Kolmevuotias poikamme on niin m a h d o t o n kaiken aikaa, että en enää jaksa olla tunteva äiti. Tunteet ovat syrjässä, koska kohta lapsi kiljuu ja rääkyy, tahtoo jotain muuta ja huutaa ei ei ei kaiken aikaa. Oikeastaan mikään ei suju asiallisesti. Ei ruokapöydässä, ei missään. Anteeksi, yksi poikkeus on ulkona on kivaa, se ainut hermolepohetki päivässä. Pois lähtiessä hän tosin huutaa koko kotimatkan, karkailee, heittäytyy veltoksi, sätkii vielä eteisessäkin parikymmentä minuuttia. Nykyään olen kuin robotti. Puhun näin: " Nyt lähdetään ulos. Laita puku päälle. Kengät. Hattu." Jos hän ei tottele, vetelen kuteet niskaan, en vastaa mitään hänen kiljumiseensa ja maanitteluunsa. Olen täysin iloton ja turta. Lapsi on kuin mukaan pakattava tavara. Ennen juttelelin, mennään katsomaan onko puistossa taas oravia jne. En vaan enää jaksa pitää mukavaa ilmapiiriä päällä, koska se on täysin mahdoton tehtävä. Saan keksiä sadat oravat ja muut juonet, että pääsisimme yhtään minnekään. Niinpä vaan teen hommat ja sillä siisit. Annan hänen vaan kiljua. En lohduta tai muuta, koska ei se auta mitään. En tosin ole vihainen tai ravostunutkaan. Olen ja elän vaan ja raahaan kiljuvaa kakaraani mukana, oli hänen fiiliksensä mitkä tahansa. Kammottavaa. Miten tästä kierteestä pääsisi irti.
Kommentit (12)
Siis ei tietenkään, ettei lapsesi enää kykenisi herättämään tunteita sinussa, vaan se, että turhauttavassa tilanteessa pystyt toimimaan juuri niin kuin pitää.
Voi kun minäkin osaisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kenenkään tarvii ihastuneena katsoa kiukuttelevaa uhmaikäistä!
Vai onko sulta ilo kadonnut kaikesta muustakin toiminnasta?
Mutta tietysti hyvä, sen jälkeen koota itsensä. Ihmettelin tuota, oliko se 4 vastausta ap:lle.
Minunkin mielestäni hyvä kuitenkin, ettei karju ja huuda lapselle saati lyö. Usko pois. Lapsellasi varmaankin uhmaikä. Kyllä se siitä tasoittuu ja alat taas nauttia elämästäsi ja lapsestasi.
Onhan se melko mahdoton tilanne nauttia, jos toinen vänkää koko ajan vastaan. Voimia!
mun lapsi on kyl yleensä helppo, mutta joskus menee hermot. jos lapsi vaikka kiljuu kaupassa, suljen koko maailman ulkopuolelle. keräilen niitä kamoja kärryyn, enkä koko ajan hyssyttele lasta enkä edes huomaa niitä muita ihmisiä... sitten kun tilanne taas helpottuu, yritän kommunikoida lapsen kanssa... mäkin oon todennu, että jos itellä alkaa kiehua, on parempi olla turpa kiinni kun räyhätä lapselle.
En kai sitten ole ihan täysin tunteettomaksi muuttunut, sillä tunsin ilon ja kiitollisuuden läikähtävän robotinrinnassani, kun luin vastauksianne. Tuli vielä mieleen, että sekin on uutta, että viikkoa ja päivää suunnitellessa päällimmäisenä on selviäminen. Huomaan ajattelevani ensimmäisenä vain sitä, kuinka MINÄ jaksan ja mikä MINUSTA olisi mukavaa. Siispä suunnittelu alkaa näin, huomenna on kerho. Otan rattaat mukaan, jotta saan pojan siihen tarpeentullen. Mies saa käydä illalla kaupassa ostamassa isovanhempien kavittelu pullat, en ala leipomaan mitään enkä varsinkaan mene kauppaan lapsen kanssa. Seuraavana päivänä ulkoillaan, puistoon mukaan eväät, voidaan olla mahdollisimman kauan. Kun mies kotiin, minä salille. Seuraavana päivänä pyydän äitiä meille aamupäiväksi, käyn asioilla sitten kahvitellaan äidin kanssa. Minäminäminä!!! T. Robottiäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatka vaan samaan malliin, ei pidäkään palkita lapsen kiukuttelua huomiolla (maanittelulla, suostuttelulla jne). et sinä iloasi lapsesta menettänyt ole, sanothan että kivaa on siellä ulkoilemassa sitten kun sinne on päästy. uskon että uhmaiässä toimin itsekin samalla tavalla (nyt lapsi 10 kk)! kyllä se hankaluus vähentyy ja helpommat (=iloiset) hetket lisääntyy. kestä!
Vierailija:
En kai sitten ole ihan täysin tunteettomaksi muuttunut, sillä tunsin ilon ja kiitollisuuden läikähtävän robotinrinnassani, kun luin vastauksianne. Tuli vielä mieleen, että sekin on uutta, että viikkoa ja päivää suunnitellessa päällimmäisenä on selviäminen. Huomaan ajattelevani ensimmäisenä vain sitä, kuinka MINÄ jaksan ja mikä MINUSTA olisi mukavaa. Siispä suunnittelu alkaa näin, huomenna on kerho. Otan rattaat mukaan, jotta saan pojan siihen tarpeentullen. Mies saa käydä illalla kaupassa ostamassa isovanhempien kavittelu pullat, en ala leipomaan mitään enkä varsinkaan mene kauppaan lapsen kanssa. Seuraavana päivänä ulkoillaan, puistoon mukaan eväät, voidaan olla mahdollisimman kauan. Kun mies kotiin, minä salille. Seuraavana päivänä pyydän äitiä meille aamupäiväksi, käyn asioilla sitten kahvitellaan äidin kanssa. Minäminäminä!!! T. Robottiäiti
siis sinua vaan stressaa kun uhmiksen kanssa on niin iso osa ajasta hankalaa ja voimia kuluttavaa. tottakai sitä silloin miettii, mistä ne voimaa antavat ilonhetket päivään saisi. saa ladata akkuja! saa hankkia itselleen selviytymiskeinoja! hoidat kuitenkin lapsesi hyvin ja haluat hänen parastaan, senhän näkee jo siitä että kirjoitat huolestuneena siitä, oletko hänelle nyt mahdollisesti jotenkin huono " robottiäiti" :) huoli pois, nauti iloisista hetkistä ja siitä mistä voit, ja robottivaihde silmään sitten uhman iskiessä. ei kai se kenestäkään kivaa ole temppuilevan, irrationaalisen huutavan lapsen kanssa. ei siitä tarvitse tykätä, ainoastaan kestää, ja siihen sinä tunnut löytäneen ihan hyvän tavan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tottakai yrität löytää sen ilon irti. Jossain vaiheessa helpottuu ihan varmasti - ja on kiva, että lapsellasi on paljon ihmisiä ympärillä. Hän ei sitten ole niin riippuvainen siitä, millä tuulella sinä olet. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kymppi taitaakin olla niitä, jotka kirjoittavat jokatapauksessa tylysti. Yksi lapsi ja noin hankalaa tai miksi teit useamman lapsen koska et näytä selviävän mistään.
tai vaihtoehtoisesti pieksämässä hengiltä.
Kyllä se siitä helpottuu, usko pois.