onko naiset kaikki aikojen toivoneet tyttölapsia vai...

Omassa tuttavapiirissä olen huomannut, että tyttölasten äideillä on yleensä kova kiire tehdä toinen perään. Olen ajatellut että haluavat sen pojan?

Kyllä poikalapsikin olisi tietenkin tervetullut, mutta.....

Oishan se tyttökin ihan kiva, mutta kolmas poikakin olisi tervetullut. Meidän suvussa kun arvostetaan niitä poikia, jotka vie nimeä eteenpäin. :)

Tytöt olivat jotenkin ylimääräisiä. Kautta aikojen on poikien syntymää pidetty hienompana. Onneksi nykyään on käsitykset muuttuneet ainakin hyvinvointivaltioissa.

toki tyttökin saisi tulla, mutta en tiedä miksi olen aina toivonut poikaa.

tyttöjä on niin helppo kasvattaa kun tuntee sen ajatusmaailman.

Lähinnä pelottaa, minkälaisia miniöitä he aikanaan tuovat...

kuin tyttöjen ja naisten (omansa) ?

en ole 10.

Tulen yleensäkin erinomaisesti miesten kanssa juttuun, mutta muiden naisten ajatusmaailma tuntuu usein vieraalta. Siksi koen, että minulle on luonnollista olla poikien äiti.



10

Minäkin olen kasvanut veljien kanssa, ollut koko ikäni kaveri poikien ja miesten kanssa, siis tekemisissä hyvin paljon. Oman mieheni lisäksi siis.



Silti muistan oman lapsuusaikani tyttönä, murrosiän nuoren naisen kuohunnat ja tunnen naisena olemisen sen kaikkine vivahteineen. Tunnen siis naiseuden koska tunnen itseni. Koskaan en voisi sanoa tuntevani itse miehen ajatusmaailmaa täydellisesti, koska en ole miehenä koskaan elänyt.

vaikka pojan äiti onkin. Onhan perheessä myös yleensä isä, jolla on myös tärkeä osa pojan elämässä.

Tuttavapiirissäni taas poikalapsia on toivottu enemmän, jos sukupuolitoiveita on kysytty.

Mä itsekin toivoin poikaa kun odotin esikoista, mutta tytön sain. Ja ihanan sellaisen, pettymystä en osannut tuntea.

Kuopusta odottaessa toivoin taas poikaa, ja pojan sain.

Mä luulen että jos ekä olisi ollut poika, niin toisesta olisin sitten taas toivonut tyttöä, koska mun haave on ollut kasvattaa tyttöä ja poikaa.

Jos joskus päättäisimme haluavamme toista lasta, toivoisin senkin olevan tyttö. En osaa edes selittää, miksi näin on. Se on vain sisäinen tunne.



En kuitenkaan ole mikään miesten/poikien vihaaja. Itse asiassa työssäni, kun jäejestelen lasten ongelmia, niin tulen murkkuikäisten poikien kanssa helpommin toimeen kuin tyttöjen. Ovat nuo tytöt jotenkkin tosi hankalia.



Tästä huolimatta toivoisin itselleni toista tyttöä.

Kyllä äidille surkuteltiin ja voivoteltiin jos tyttö syntyi ja kannustettiin melkein lapsivuoteella jo yrittämään sitä varsinaista tulevaa isäntää, kun tyttö ei taloon jää kun naitetaan jonnekin.

Vierailija:

..mistä on tullut tää uusi ilmiö " tyttöjä mulle please" , toivotaan ettei saa poikaa? Mua kummastuttaa todella.

Äitiä ylistetään kun synnyttää poikia ja on arvoasteikolla korkeammalla kuin tyttöjen äidit.

vastaan, että olen todella iloinen, että olen tuon yhden tytön edes saanut.

Meillä kaksi lasta, molemmat poikia. Molemmista toivoin poikia ja kun rakenneultrassa molemmat kerrottiin pojikis ajattelin mielessäni " jes, niinhän se pitikin mennä" :)



Sovin paremmin poikien äidiksi, olen itsekin aina ollut ns. poikatyttö ja milla on ns. miesten ammattikin. En ole koskaan itse ollut kinnostunut nuorempanakaan mistään mekko, meikki ja barbi- jutuista, joten en kyllä kestäisi sellaista vikisevää hienohelmaa meillä. (Sorry tyttöjen äidit). Eli ehkä yläkerrassa oli tajuttu, että meille pojat ovat parempi vaihtoehto ?!



Kolmatta nyt alustavasti suunnitellaan ja totta puhuen, poika sopisi joukon jatkeeksi enemmän kuin hyvin. Toki tyttökin on tervetullut, pääasia, että saisimme terveen öapsen. Jotenkin vaan tuntuu " työläältä" ja ehkä hiukan kummallisselta, jos mun nyt pitäisi sisustaa yltiöpinkkiä huonetta ja vaatettaa lasta organza-mekkoon ja viritellä pampuloita päähän (en itsekään lapsena sellaisista tykännyt). Mutta kaippa minä siitä sitten innostuisin!

Hän teki kolme lasta, kaikki poikia ja suvun jatkajia. Suhtautuminen miniään muuttui heti ekan pojan syntymän jälkeen. Nyt miniäkin on tärkeä osa perhettä ja häntä kehutaan kaikille.

Mistä sitten johtuukin. Ehkä siitä että mulla on kaksi isoveljeä, tai siitä että mulla ei ole koskaan ollut mitenkään kauhean läheinen suhde äitiini, vaan etäinen ja vaikea.

No, mulla on tyttö. Olen onnellinen ja ylpeä hänestä. Yritän olla toistamatta äitini virheitä.

Poikakin löytyy tästä perheestä, ja kyllä mä koen tulevani pojan kanssa paremmin toimeen. Molempia rakasta yhtälailla, mutta en mä tyttöä toivonut raskausaikana, tai haaveillut tytöstä sitä ennen.