Jos korontarkistuspäivä lainassamme oli eilen, niin eikö sen pitäisi het vaikuttaa jo toukokuun lainasummaan?
Toukokuun puolen välin maksusumma näyttää kuitenkin pankissa täysin samalta kuin huhtikuun puolen välin lainasumma, vaikka korko oli pudonnut paljon.
Kommentit (10)
Kun korot laskevat vaikuttavat vasta seuraavassa kuussa, kun nouset vaikuttavat heti. Näin ainakin itsellä in mennyt omassa pankissa. Vastausta en lle saanut, että miksi näin.
No nythän ne laskivat huhtikuussa (28.4.23) eli eikö niiden pitäisi vaikuttaa silloin toukokuussa 15.5.25?
Todennäköisesti toukokuun puolivälin erässä peritään huhtikuun aikana kertynyt korko. Saattaa jopa olla, että siinä peritään 28.3-27.4. välisenä aikana kertynyt korko, joten huhtikuun lopussa ollut koronlasku vaikuttaa vasta kesäkuun maksuerässä. Katso maksuerittelystä, onko siinä kerrottu, miltä ajalta korko on kertynyt.
Tä riippuu aika paljon siitä, millainen sopimus sulla on. Mutta tosiaan, toukokuussa maksetaan huhtikuussa kertyneet korot, joten ei vaikuta vielä.
Onkohan pankissa työskenteleviä tai muuten tietoisia paikalla?