Lue keskustelun säännöt.
Vaikeus luottaa ja olla haavoittuvainen ystävyyssuhteissa
29.04.2025 |
Minulla on todella pitkään ollut ongelmana etten oikein saa pidettyä yllä oikeasti syvällisiä ja aitoja ystävyyssuhteita siinä mielessä, että pystyisin tukeutumaan ja luottamaan ystäviini vaikeassa tilanteessa. Esimerkiksi tällä hetkellä elän hyvin vaikeaa elämänvaihetta ja tarvitsisin tukea, mutta en usko kenenkään olevan aidosti puolellani enkä pysty olemaan avoin ja haavoittuvainen. Näin ollen yritän selvitä yksin, mikä on hyvin raskasta. Jostain syystä pelkään, että mikäli paljastan itsestäni jotain kipeää ei minua kohtaan tunneta aitoa empatiaa vaan ylemmyydentuntoa. Tästä syystä monet ystävyyssuhteet ovatkin etääntyneet tai kokonaan jääneet, koska elämässäni on tapahtunut viime vuosien aikana paljon kaikkea raskasta ja olen vetäytynyt kuoreeni.
Näin on ollut niin pitkään kun muistan. En keksi mitään tiettyä kokemusta joka tämän olisi aiheuttanut.
Kommentit (39)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaavaa on. Ei ole oikeita ystäviä.
Minua jäi kiinnostamaan, oletko oikeasti toiminut itse väärin ja aiheuttanut siten vaikean elämänvaiheesi. Kaipaat päänsilittelijää, mutta omatuntosi kolkuttaa, etkä siksi pysty avautumaan asioistasi?
Ymmärrän sinua hyvin ap. Oletko käynyt koskaan ammattilaisen luona juttelemassa? Se voisi olla tärkeää pitkään jatkuneen kuormittaneen tilanteesi vuoksi ja myös siksi, että saisit kokemuksen/harjoitusta siitä, miten ns. avautua.
Todella vaikeista asioista ei kannatakaan harkitsematta avautua. Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelua, myös tästä luottamusasiasta.
Monet tekevät sen virheen, että avautuvat kaikesta yllättäen, tutkailematta lainkaan onko ystävä valmis sellaiseen ystävyyteen ja on ystävyys vastavuoroista. Erityisesti tätä tapahtuu, kun joku koetaan empaattiseksi. Näkisin, että olet varovaisuudessasi ihan viisas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi kiinnostamaan, oletko oikeasti toiminut itse väärin ja aiheuttanut siten vaikean elämänvaiheesi. Kaipaat päänsilittelijää, mutta omatuntosi kolkuttaa, etkä siksi pysty avautumaan asioistasi?
Ihan tosissani kysyn. Miksi muuten aloittaja pelkäisi kenenkään tuntevan ylemmyyttä häntä kohtaan hänelle kipeästä asiasta? Ainoastaan silloin on aihetta epäillä ystäviensä kykyä myötätuntoon, jos on käyttäytynyt moraalisesti arveluttavalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi kiinnostamaan, oletko oikeasti toiminut itse väärin ja aiheuttanut siten vaikean elämänvaiheesi. Kaipaat päänsilittelijää, mutta omatuntosi kolkuttaa, etkä siksi pysty avautumaan asioistasi?
Ihan tosissani kysyn. Miksi muuten aloittaja pelkäisi kenenkään tuntevan ylemmyyttä häntä kohtaan hänelle kipeästä asiasta? Ainoastaan silloin on aihetta epäillä ystäviensä kykyä myötätuntoon, jos on käyttäytynyt moraalisesti arveluttavalla tavalla.
Olen eri, mutta syitä voi olla monia. Voi esimerkiksi projisoida oman ylemmyydentuntonsa muihin tai olla kokenut ylemmyyttä aiemmin vastaavassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko olla haavoittuvainen ystävyyssuhteissa, voi pitää rajansa ja suojan. Mutta sellainen ystävä joka ei osaa tukea toisen ehdoilla hädässä, on aika höttöä. Osasta ei ole tukipilariksi tai kaikissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi kiinnostamaan, oletko oikeasti toiminut itse väärin ja aiheuttanut siten vaikean elämänvaiheesi. Kaipaat päänsilittelijää, mutta omatuntosi kolkuttaa, etkä siksi pysty avautumaan asioistasi?
En ole toiminut väärin eikä vaikeuksissani ole kysymys mistään sellaisesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä vähän jotain samaa ja jatkuva epäluottamus vaivaa. En vaan jotenkin suostu uskomaan että toisella aidosti olisi joku minun paras mielessä. Liekö oma yliherkkä tutka kyseessä vai mikä mutta usein kyllä viimeisenkin kaverin puheista kalahteli korvaan sellaisia vaivihkaisia juttuja joilla yritti jotenkin iskeä itsetuntooni. Sitten taas välillä teatraalisia ylivuotavia kehupuheita joita en jotenkin voinut ottaa tosissani. Tuntui että toinen on ihan hullu ja itsekin tulen hulluksi kun vähän väliä viljeli dissaavia juttuja sitten taas välillä ylisteli.
Aloita pienestä. Kerro yhdelle ystävälle yksi pieni salaisuus ja katso miten hän reagoi. Jos huonosti, avaudu (vähän) toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeisiin asioihin kannattaa hankkia ammattiapua. Ystävällä ei ole välttämättä kapasiteeettia olla tukena. Pienemmistä elämänongelmista taas kannattaa avoimesti keskustella sellaisen ystävän kanssa joka tuntuu läheiseltä. Avioliitto tai parisuhdeongelmia en lähtisi ruotimaan ystävän kanssa vaan ensin hakisin ammattiapua ja myöhemmin kun asia on ammattilaisen kanssa käsitelty voisin halutessasi kertoa siitä myös ystävälleni ja tietysti jos ero on tulossa. Työpaikkaongelmista jne harmittavasti asioista voisin kertoa ystävälle. Ystävä ei ole terapeutti eikä henkilö jolle lapata eteen ikävät asiat jotka askarruttavat omaa mieltä.
Se on aika raskasta ihmisille jotka vaistomaisesti pelkäävät sitä "alisteista" asemaa, jossa joku pääsee ylenkatsomaan. Siihen ei ole antaa neuvoa kokemuksen puutteessa, mutta siihen on idis miten voisit hiukan madaltaa kynnystä. Kun ajattelet niitä ystäviä, mieti kenelle olisi kaikkein vähiten ikävää kertoa mitä tahansa sellaista mikä vaatii luottamusta. Hänelle voisit koettaa jonkin pienemmän asian kertomista. Tai vaikka tunnustella olisiko OK puhua henkilökohtaisia. Saatat yllättyä ja nopeasti, tosi moni haluaa tarjota tukea jos vain tietää että sille on tarve. Se miltä se tuki näyttää riippuu siitä ihmisestä.
Itse olen sellainen ammattilaiskorva, tosin koskaan en ole laskuttanut empatiapalveluista. Vähän jokainen tulee avautumaan, mutta kaikkein ihaninta on kun joku just tuollainen joka sitä tarttis eniten mutta ei ikinä puhu. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikeisiin asioihin kannattaa hankkia ammattiapua. Ystävällä ei ole välttämättä kapasiteeettia olla tukena. Pienemmistä elämänongelmista taas kannattaa avoimesti keskustella sellaisen ystävän kanssa joka tuntuu läheiseltä. Avioliitto tai parisuhdeongelmia en lähtisi ruotimaan ystävän kanssa vaan ensin hakisin ammattiapua ja myöhemmin kun asia on ammattilaisen kanssa käsitelty voisin halutessasi kertoa siitä myös ystävälleni ja tietysti jos ero on tulossa. Työpaikkaongelmista jne harmittavasti asioista voisin kertoa ystävälle. Ystävä ei ole terapeutti eikä henkilö jolle lapata eteen ikävät asiat jotka askarruttavat omaa mieltä.
Minusta outoa jos ystävälle ei voisi mistään yhtään vaikeammista asioista puhua. Ei se tarkoita ystävän pitämistä minään terapeuttina. Minusta tosiystävyyteen kuuluu myös voida jakaa suruja puolin ja toisin. Tietenkin toisen tilanne huomioiden ja vastavuoroisesti. Mutta oudoksi on mennyt jos ei mitään isompaa voisi ystävälle jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi kiinnostamaan, oletko oikeasti toiminut itse väärin ja aiheuttanut siten vaikean elämänvaiheesi. Kaipaat päänsilittelijää, mutta omatuntosi kolkuttaa, etkä siksi pysty avautumaan asioistasi?
Säähän oikee älynväläys oot.
Itse tein sen virheen että avauduin tyypille jota pidin empaattisena vaikka se vaan feikkasi sen empaattisuutensa. Ei kannata kenellekään ongelmistaan avautua.
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikeista asioista ei kannatakaan harkitsematta avautua. Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelua, myös tästä luottamusasiasta.
Monet tekevät sen virheen, että avautuvat kaikesta yllättäen, tutkailematta lainkaan onko ystävä valmis sellaiseen ystävyyteen ja on ystävyys vastavuoroista. Erityisesti tätä tapahtuu, kun joku koetaan empaattiseksi. Näkisin, että olet varovaisuudessasi ihan viisas.
Kyllä samaa mieltä tästä. Lisäksi on ihan oikeasti niitä ihmisiä jotka suhtautuu voitonriemuisesti tai viihteenä tai elämänsisältönään muiden ongelmiin. Uskon että tunnistat kyllä ihmisen jolle kannattaa avautua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeisiin asioihin kannattaa hankkia ammattiapua. Ystävällä ei ole välttämättä kapasiteeettia olla tukena. Pienemmistä elämänongelmista taas kannattaa avoimesti keskustella sellaisen ystävän kanssa joka tuntuu läheiseltä. Avioliitto tai parisuhdeongelmia en lähtisi ruotimaan ystävän kanssa vaan ensin hakisin ammattiapua ja myöhemmin kun asia on ammattilaisen kanssa käsitelty voisin halutessasi kertoa siitä myös ystävälleni ja tietysti jos ero on tulossa. Työpaikkaongelmista jne harmittavasti asioista voisin kertoa ystävälle. Ystävä ei ole terapeutti eikä henkilö jolle lapata eteen ikävät asiat jotka askarruttavat omaa mieltä.
Minusta outoa jos ystävälle ei voisi mistään yhtään vaikeammista asioista puhua. Ei se tarkoita ystävän pitämistä minään terapeuttina. Minusta tosiystävyyteen kuuluu myös voida jakaa suruja puolin ja toisin. Tietenkin toisen tilanne
Olen eri, mutta tässähän on kyse aloittajan tilanteesta, ei ystävyydestä yleensä. Monilla on yksi tai kaksi ystävää, joille voi kertoa asioita ja jotka ovat osoittaneet olevansa tosiystäviä, mutta jos sellaisia ei valmiiksi ole ja epäilyttää, kannattaa toimia varovaisesti ja tunnustellen kuten moni jo kirjoitti. Parisuhdeasioissa ystävän neuvoista voi olla jopa haittaa eikä muutenkaan parisuhteen asioista kerrota kenelle tahansa, josta ei ole varma, koska ne asiat ovat myös puolison yksityisasioita. Siksi terapeutti on paras vaihtoehto. Sieltä tulee se todellinen apu, ystävien tuki on hieman toisenlaista, jos sellainen ystävä sattuu olemaan. Poikkeuksena tästä on puolison väkivaltaisuus, siitä kannattaa kertoa ystävälle heti tai vaikka tuttavalle. He voivat tiukassa tilanteessa vaikka viedä turvakotiin, se on kaikkien velvollisuus, naapurinkin.
Miksi ystävyys koetaan ensisijaisesti mahdollisuutena kuormittaa toista omilla murheilla?
Onko muilla vastaavia kokemuksia tai ajatuksia tällaisesta? Ap