Kellä on todella raskasta lasten ja yleensä perheen kanssa

Henkisesti ja fyysisesti raskasta aikaa!!!!!!

mies rahaton. lihonnut ja masentunut

lapsia kolme

itse väsynyt, lihonnut, masentunut

töihinpaluu koitti vähän aikaa sitten, on vaikeaa

muutto edessä

anoppi vakavasti sairas

omat vanhemmat kaukana



Lapset onneks ihania ja terveitä ja viihtyy hoidossa, mutta kyllä tämä elämä on aivan mielettömän raskasta. Välillä mietin että jos olisin tiennyt mitä tämä on, en olisi koskaan lapsia hankkinut. Perhe-elämä vie terveyden, rahat ja kaiken ajan. Oma sielu pikkuhiljaa kuolee pois.

Mutta ihan pakko kysyä, onko se lastenne vika että vanhemmat ovat masentuneita ja lihavia?

Ei sun sielusi kuole pois. Parempia aikoja tulee.

emme ehdi tavata ystäviä, emme ehdi liikkumaan (mitä nyt perheenä hieman mutta tahti ei ole mikään rasvanpolttotahti).



Lihoaminen johtuu masennuksesta ja masennus johtuu siitä että oma elämä on menetetty :(

Itku tulee.

tosi itkuinen ressu. Vessassa ruuhkaa ja kaikki väsyneitä ja univelkaisia.

Ja mitä tekee äiti? Piti äkkiä maksaa laskut ja eksyi AV:lle!

Itse alan olla myös romuna, fysiikka reistaa ja yläkerta alkaa oireilla myös:( V-Ä-S-Y-T-T-Ä-Ä

Vierailija:

riittääkö: kolme lasta, joista yksi vauva, talonrakennus, anoppi kuollut juuri yllättäin, mies sulkeutunut...

Henkisesti ja fyysisesti raskasta aikaa!!!!!!

jep, yritän pysyä kasassa lasten takia jotta elämän raskaus ei voittaisi, mulla 3 lasta, joista yksi 5 viikkoinen, äitini sairastaa parastumatonta syöpää, anoppi vakavasti sairas, asumme hometalossa ja koko ajan joku on kipeänä, yhdellä lapsella vaikea allergia, voi saada hengenvaarallisen hengenahdistuskohtauksen. omaa aikaa ei ole mutta en syytä ketään, ainakaan se ei ole lasten vika. Surettaa vaan heidän puolestaan tämä elämä....vinkkinä annan niille jotka miettivät oman ajan puutetta niin nauttikaa niistä perheen yhteisistä hetkistä, kyllä sitä sitten ehtii taas harrastaa kaikkea kun lapset ovat lähteneet pesästä, elämä on tässä ja nyt, ei saa takertua pikkuseikkoihin liikaa, sanoo äiti joka itkee salaa

terkuin 6

Nuo hometalo jutut ovat niin uskomattoman vaikeita ja raskaita asioita. Henkisesti, taloudellisesti ja fyysisesti.

lapset(4 tiheällä aikataululla) ovat kasvaneet, rakentamiset ja remontti ohi, lapset eivät enää niin sairastele, taloudelliset huolet vähentyneet, miehen masennus helpottanut, anoppi dementian myötä pehmennyt asenteissaan, oma astma tasapainossa.... Ihanaa tulee kesä

Silti vieläkin olen väsynyt ja yksinäinen, työtä on liikaa, oma terveys ....0( Koittakaa jaksaa, joskus helpottaa

Vierailija:

emme ehdi tavata ystäviä, emme ehdi liikkumaan (mitä nyt perheenä hieman mutta tahti ei ole mikään rasvanpolttotahti).

Lihoaminen johtuu masennuksesta ja masennus johtuu siitä että oma elämä on menetetty :(

onko oikeesti noin itsekkäitä ihmisiä olemassa??



meille lapset toivat elämän.



lihominen ja masennus liittyy toisiinsa, mutta älä piiloudu lasten taa, ei kaikki lapselliset ihmiset ole lihavia, se on tekosyy!!!!



sumpli asioita niin ehdit tehdä vaikka ja mitä.

mies on aina töissä,palkka on kuitenkin huono joskus mietin

onko hänellä toinen nainen yksin hoidan 3 lasta 2koiraa teen

paljon yötöitä ja olen jatkuvasti niin väsynyt kaksi viikkoa sitten

äitini sairastui vakavasti ja nyt menen joka päivä sairaalaan

vapaa aikaa minulla ei ole

Elämäni olisi ollut jo muuten aivan hyvin.

Takana on 12 vuoden väkivaltaperhehelvetti ja kolme vuotta yksinhuoltajuutta hemmetin raskaan työn kanssa. Niistä katson selvinneeni olosuhteisiin nähden hyvin.

Olen tästä jo aiemminkin kirjoittanut täällä, joku ehkä muistaa: Poikani on ollut pian kuukauden vangittuna murhan yrityksestä epäiltynä. Hän on kuusitoistavuotias.



Voi kuinka kaipaan aikaa kun poika oli vauva ja huusi illat ja yöt läpensä. Silloin siinä raskaudessa oli sentään jotain järkeä. Tässä nykyisessä... ei tätä voi järjellä ymmärtää.



Onneksi on sentään kuopus ja rakas mies, heidän takiaan on ihan pakko jaksaa pyörittää arkea ja pitää itsensä jollain lailla kasassa.

Voimia.

Surullisia tarinoita nämä.

Ei ollut maailman helpoin anoppi, mutta tultiin kuitenkin toimeen. Ja sellaista elämää kuin hänellä en soisi kenellekään. Opin häneltä paljon asioita; esim. selvittäkää välinne ennen kuin on liian myöhäistä, puhumalla kaikki selviää, tavara on vaan tavaraa kunhan ihmisillä on hyvä olla... jne.

Hän oli todella viisas ihminen ja nyt sen todella tajuan. Kaduttaa ettei tullut oltua hänelle avoimempi. Nyt tuntuu, että mun elämästä on poissa sellainen ihminen, joka todella ymmärsi mua ja halusi vilpittömästi tukea meidän perhettä.



Oma äiti ei tässäkään tilanteessa anna tukea ja lohdutusta.

Pojallasi on hieno äiti.





Meille muille arjen uuvuttamille haluaisin myös toivottaa kevään valoa ja iloa. Tehdään mitä voidaan ja jaksetaan. Vähäinenkin liikuta parantaa yleiskuntoa ja auttaa myös psyykkiseen hyvinvointiin. Yritetään erottaa oleelliset ja epäolelliset asiat toisistaan, ei vaadita itseltämme liikaa. Riittääkun pitää huolta läheisistään, turha tärvätä voimiaan vaikkapa kevätsiivoukseen ja turhaan pihatöissä pipeltämiseen. Toisaalta, niistäkin joku saa iloa elämäänsä, silloin ne ovat hyviä puuhia.



Itse olen maatalousyrittäjä ja lapsia on pirtillinen. Olen fyysisesti työn uuvuttama, psyykkisesti paine on jatkuvaa ja tasaisen puristavaa. Mutta toisaalta työn ilo on myös suuri. Saan voimaa ajattelmalla juuri näitä hyviä puolia. Lapsistani kaksi on sairastetellut koko alkuvuoden ja lastentautien poli on meille tuttu paikka. Pinna oli välillä tosi tiukalla, mutta nyt helpottaa. Yritän suhtetuttaa asioita; kaikki helpottaa aikanaan. Lapset kasvaa, kevät tulee, valo lisääntyy, asiat aina järjestyvät jotenkin. Lopetin itseni lohduttamisen syömisellä, sipsihimon iskissä joinkin lasin vettä ja luin pari sivua. Paino putosi ja innostuin kävelylenkistä. Ei elämässä tarvitse tehda mitään suurta ja repäisevää, pieni on kaunista tässäkin.