Suvun tylsyys vie mehut omasta elämästä

Hei,



Tuntuuko teistä koskaan siltä, ettei ole mitään puhuttavaa puolison perheen tai suvun kesken? Itse koen olevani välillä täysin yksin heidän seurassaan, koska meillä ei ole mitään yhteistä. Puolisoni suku ei koskaan halua puhua mistään pintaa syvemmin ja keskustelut ovat pyörineet toistakymmentä vuotta jo sään ja lastenhoidon välillä. Itse kaipaan joskus myös keskusteluja siitä, mitä meille jokaiselle oikeasti kuuluu. Jos jollakin on esim. huolia, niin koskaan niistä ei puhuta sanaakaan. Itse haluaisin olla avuksi tai helpottaa oloa, koska näen että niin moni asia painaa mieltä. Silti heillä menee muka aina niin hyvin. Olen omaksunut saman tyhjänpuhumisen heidän seurassa, koska en saa mitään vastakaikua omille jutuilleni. Rakastan puolisoani, mutta haluan olla yhä vähemmän hänen perheensä kanssa tekemisissä. Onko kellään vastaavia kokemuksia?