Miten autismi voi näkyä 1,5-vuotiaalla?

Vierailija kirjoitti:

Se mitä muistan lähipiirin autistista kun hän oli vauva ja pikkulapsi niin mm. jäykistyi kosketuksesta tikkusuoraksi. Esim vauvana kun hänet nosti, niin muuttui ihan jäykäksi, eli jännitti kaikkia lihaksia. Alkoi puhumaan paljon myöhemmin kuin tavallisesti aletaan.

Pitää ottaa useammin syliin. 

Mun tyttö ei ollut muista lapsista kiinnostunut, niin kuin lapset yleensä ovat ihan vauvasta asti. Kielen hän oppi viiveellä ja höpötti paljon omiaan, mutta kun minä aina ymmärsin niin ei ollut raivareita. Hän oli minun kanssa iloinen ja tyytyväinen, muiden kanssa ei tullut toimeen. 

Asperger-poikani oli oikea tutkijatyyppi. Parivuotiaana opetteli aakkoset, liikennemerkit sun muut, kaikki merkit kiinnostivat. Jaksoi kuunnella lukemista tuntikausia. Puhumaan oppi varhain ja on kielellisesti lahjakas. Mitkään lasten roolileikit eivät kiinnostaneet. Leikki loputtomiin pikkuautoilla ja asetteli niitä tarkasti jonoon. Nukkui huonosti ja jätti päikkärit puolitoistavuotiaana mikä sitten rauhoitti yöt. Toisaalta neuronormaali veli oli myös huono nukkuja, joten suoraan ei voi päätellä mitään.

"Tuossa varmaan tarkoitettiin, että on vaarallista olettaa tiettyjen piirteiden perusteella, että tietenkin kyseessä on juuri autismi. Moni piirre ja käyttäytymismalli voi selittyä muillakin asioilla/ häiriöillä. Sille on syynsä, että autismikirjon diagnostiikka kuuluu erikoissairaanhoitoon. Erotusdiagnostiikka ei todellakaan ole mitään helppoa, selkeää ja suoraviivaista."

Jos on ollut paljon tekemisissä autistien kanssa, kyllä sen huomaa jo pienestä lapsesta, onko merkkejä vai ei. Ei ole rakettitiedettä.

Ymmärsin toki mitä mitä tarkoitettiin. En silti ymmärrä mitä vaarallista siinä on? Jos alkaa seurata merkkejä, voi muuntaa kohtelua ja tapoja olla lapsen kanssa. Tämä on empatiaa, josta ei ole mitään vaaraa, vaikka myöhemmin kävisikin ilmi, että kysessä oli jokin muu nepsyhäiriö tai vain persoonallisuuden piirre. Ei kai kukaan mitään diagnooseja itse kuvittele tekevänsä, vaan on lupa ja suorastaan velvollisuuskin huomioida varhaisia oireita ja reagoida niihin. 

On jonkinlainen uusi normaali tämä mantra, että ei pidä itse diagnosoida ja ei sitä ja ei tätä. Se Jos jokin on minusta vaarallista.

Heijaaminen, käsien räpyttely ja ikäänkuin lapsi olisi poissa. Nämä edellisten kommenttien lisäksi.

Omalla lapsella oli seuraavaa:

- Kirkuminen

- Siirtymätilanteet olivat tosi vaikeita

- Erirtyismielenkiinnon kohteita, esim. pyörivät esineet.

- Epätasainen lahjakkuusprofiili, esim. verbaalinen lahjakkuus, mutta käytännön tehtävät huomattavan vaikeita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä muistan lähipiirin autistista kun hän oli vauva ja pikkulapsi niin mm. jäykistyi kosketuksesta tikkusuoraksi. Esim vauvana kun hänet nosti, niin muuttui ihan jäykäksi, eli jännitti kaikkia lihaksia. Alkoi puhumaan paljon myöhemmin kuin tavallisesti aletaan.

Pitää ottaa useammin syliin. 

Sivusta, olen autistin äiti. Tuo jäykistely oli myös minun lapsellani ja hän oli kyllä sylissä jatkuvasti. Oli koliikkivauva, sitten tuli kaikki mahdolliset allergiat, ei nukkunut kunnolla. Se jäykistely liittynee aistiyliherkkyyteen, eikä riipu siitä, onko ollut sylissä vähän vai paljon.

Vierailija kirjoitti:

"Tuossa varmaan tarkoitettiin, että on vaarallista olettaa tiettyjen piirteiden perusteella, että tietenkin kyseessä on juuri autismi. Moni piirre ja käyttäytymismalli voi selittyä muillakin asioilla/ häiriöillä. Sille on syynsä, että autismikirjon diagnostiikka kuuluu erikoissairaanhoitoon. Erotusdiagnostiikka ei todellakaan ole mitään helppoa, selkeää ja suoraviivaista."

Jos on ollut paljon tekemisissä autistien kanssa, kyllä sen huomaa jo pienestä lapsesta, onko merkkejä vai ei. Ei ole rakettitiedettä.

Ymmärsin toki mitä mitä tarkoitettiin. En silti ymmärrä mitä vaarallista siinä on? Jos alkaa seurata merkkejä, voi muuntaa kohtelua ja tapoja olla lapsen kanssa. Tämä on empatiaa, josta ei ole mitään vaaraa, vaikka myöhemmin kävisikin ilmi, että kysessä oli jokin muu nepsyhäiriö tai vain persoonallisuuden piirre. Ei kai kukaan mitään diagnooseja itse kuvittele tekevänsä, vaan on lupa ja suorastaan velvollisuuskin huomioi

Tottakai arkea helpotetaan lapsen tarpeiden mukaan, ja autetaan lasta kaikin mahdollisin tavoin diagnoosista riippumatta. Kyllä silti särähtää pahasti korvaan kun esimerkiksi päiväkodin tädit ja opettajat puhuvat lapsesta autistisena, vaikka mitään diagnoosia ei ole vielä asetettu, ja myöhemmin tutkimusten perusteella diagnosoidaankin esimerkiksi add ja kehityksellinen kielihäiriö. Kyllähän jo tässä ketjussa on useita esimerkkejä, miten ihmiset muutaman yksittäisen piirteen pohjalta ovat aivan varmoja, että niiden perusteella voi jo sanoa että lapsi on autistinen.

Neuvola on näissä asioissa ihan yhtä tyhjän kanssa. Mun lapsi on vaikeasti kehitysvammainen ja huomasin jo ihan vauvasta, että tällä lapsella ei ole kaikki kunnossa. Neuvolan mukaan kehitys oli kuitenkin ihan normaalin rajoissa, vaikka 2 vuotiaana ei ollut pinettiotetta, oppi kävelemään 1v8kk ikäisenä ja pitkä liuta muita rasteja mitä jäi 2v neuvolassa puuttumaan. Vasta kun epilepsiakohtaukset alkoi, päästiin kunnon tutkimuksiin.

Tällä videolla näkyy autisteille tyypillistä käsien räpistelyä:

Meillä (jälkeenpäin ymmärrettynä) oli hyperleksia. Eli varhainen lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen. Poika oppi kirjaimet ja numerot yksivuotiaana, kaksivuotiaana hän luki ja kolmevuotiaana kirjoitti palikoilla. Myös laski samassa iässä murtoluvuilla. Ajateltiin että johtuu poikkeuksellisesta älykkyydestä, niin kuin varmaan johtuukin, mutta pelkällä älykkyydellä ei vielä pärjää.

Haluttomuus leikkiä muiden lasten seurassa ja hakeutuminen aikuisten seuraan. 

Nukkumisongelmat. 

Pomppiminen. Juokseminen ja pomppiminen.

Päiväkodin lastenhoitaja otti ensimmäisenä autismiepäilyt puheeksi. Korkeasti koulutetut psykologit ja psykiatrit sanoivat että ei se mitään autismia ole. Tästä on jo aikaa, nykyään varmasti diagnoosi tulee helpommin.

Meillä lapsi sai autismi diagnoosin 10v, oli itkuinen vauva, nirso syömään ollut aina, nukkunut aina huonosti, käytti vaippaa 4v asti, ei ole koskaan puhunut paljon, vaan sen mikä on ihan välttämättä (sanoo ku on nälkä yms. Koulussa ja päiväkodissa ei ole koskaan puhunut),  ei ole oppinut vielä kunnolla lukemaan tai kirjoittaa vaikka on jo 12v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä muistan lähipiirin autistista kun hän oli vauva ja pikkulapsi niin mm. jäykistyi kosketuksesta tikkusuoraksi. Esim vauvana kun hänet nosti, niin muuttui ihan jäykäksi, eli jännitti kaikkia lihaksia. Alkoi puhumaan paljon myöhemmin kuin tavallisesti aletaan.

Pitää ottaa useammin syliin. 

Typerä.

Vierailija kirjoitti:

Ei reagoi, kun kutsuu nimeltä. Ei ota katsekontaktia, eikä hymyile. Ei ole kiinnostunut leluista, ei leiki normaalisti. Saattaa käyttää leluja eri tavalla, kuin pitäisi. Esim. litteää pyöreää lelua pyörittää, vaikka opettaisi sen oikean tarkoituksen. Tai laittaa kaikki lelut jonoon lattialle. Vaikeita uniongelmia, eikä nuku päiväuniakaan kunnolla, vaikka nukkuisi yöllä vain esim. 6 tuntia.

Oot sitten vähäjärkisen pykännyt lisää elätiksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi sai autismi diagnoosin 10v, oli itkuinen vauva, nirso syömään ollut aina, nukkunut aina huonosti, käytti vaippaa 4v asti, ei ole koskaan puhunut paljon, vaan sen mikä on ihan välttämättä (sanoo ku on nälkä yms. Koulussa ja päiväkodissa ei ole koskaan puhunut),  ei ole oppinut vielä kunnolla lukemaan tai kirjoittaa vaikka on jo 12v.

Ja vammaisia lisää.

Tulee mieleen,  että on tämä autismidiagnosointi jotenkin muotia,  kun monet julkisuuden henkilötkin sanovat itsellään olevan. 

Autismi todetaan lapsella jo 2-3 iässä. 75 % heistä on kehitysvammaisia. Eli eivät opi puhumaan, kuivaksi, kävelemään, syömään normiaikaan ikäisiinsä verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Oma poikani sai diagnoosin vasta 18-vuotiaana, mutta kun muistelen hänen vauva-aikaa, hän oli melko itkuinen ja nukkui hyvin huonosti. Heräsi öisin vähintään 10 kertaa. Muutoin oli ihan normi vauva, hymyili aika paljon ja otti kontaktia, oli hyvinkin "seurallinen". Kehittyi ihan normaalivauhtia, neuvolassa ei koskaan huomautettu mistään ja aina tuli ns positiivista palautetta. 

Miten tähän diagnoosiin päädyttiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla lähipiirissä lapsi jota itsekin olen hoitanut joka on todella usein tyytymätön. Ei juurikaan hymyile jos hänelle hymyilee, tuijottaa vaan vakavasti. On pienestä pitäen itkenyt tosi paljon ja itku on tosi kovaa ja jotenkin erilaista. Rauhoittuu vaan maitopulloon ja ruokaan. On jo 1,5v. Ei suostu oikein enää nukkumaan päiväunia, huutaa vaan vaikka aivan yliväsynyt. Itkee aina kun tehdään ihan mitä vaan, puetaan, riisutaan, vaihdetaan vaippaa, kielletään jotain, siirretään eri paikkaan, laitetaan rattaisiin Ja siis ei ole pientä itkua vaan huutaa täysiä.

Minun lapseni oli tällainen noin 2-vuotiaaksi, mutta sitten yhtäkkiä hermosto kai lähti kehittymään ja nykyään on tosi sosiaalinen ja iloinen 6-vuotias, jolla on paljon kavereita. Eli ei se pelkkä itkuisuus ja uniongelmat mitään autismia välttämättä tarkoita. Huolestuneempi olisin, jos ei ota vanhempaan katsekontaktia, ei reagoi omaan nimeensä, tekee toistavia liikkeitä (esim heiluttelee käsiä tai päätä toistuvasti rauhoittaakseen itseään) ja leikkii poikkeavasti (esim pelkästään lajittelee leluja jonoihin). Mutta ei sitä diagnoosia turhaan pantata sinne myöhempään ikään, noin pienistä ei vielä tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai arkea helpotetaan lapsen tarpeiden mukaan, ja autetaan lasta kaikin mahdollisin tavoin diagnoosista riippumatta. Kyllä silti särähtää pahasti korvaan kun esimerkiksi päiväkodin tädit ja opettajat puhuvat lapsesta autistisena, vaikka mitään diagnoosia ei ole vielä asetettu, ja myöhemmin tutkimusten perusteella diagnosoidaankin esimerkiksi add ja kehityksellinen kielihäiriö. Kyllähän jo tässä ketjussa on useita esimerkkejä, miten ihmiset muutaman yksittäisen piirteen pohjalta ovat aivan varmoja, että niiden perusteella voi jo sanoa että lapsi on autistinen.

Autismi ei ole sairaus, asiasta pitää voida puhua, ilman, ettäs särähtelee korviin. Autismin kirjon janalla on paljon ihmisiä, ja useimmiten heitä auttaa parhaiten se, että ottaa huomioon erityispiirteet. Sitä yritän tässä saada läpi. Joillekin sana autismi tarkoittaa saman tien hälytysmerkkiä, ja alkaa tämä sama "ei voi diagnosoida diipadaapa". Puhun nyt asiasta, josta tiedän, ja ärsyttää tämä kauhisteleva ja säikkyvä asenne. Kukaan ei diagnosoi ketään muutaman merkin perusteella. Henkilö, joka on ollut tekemisissä autistien kanssa, tunnistaa pienen lapsen käytöksestä ja eleistä, tavasta olla ja elää nopeasti, että hän on kirjolla. Voit tietysti kyseenalaistaa asian, mutta kannattaa ensin perehtyä henkilön, joka näin toteaa, taustaan.

Kaikki eivät tarvitse diagnoosia, riittää, että ihmiset ympärillä eivät hermostu jos kyseinen lapsi ei suostu pukemaan päälleen, ei reagoi puheeseen, ei hymyile, tai saa raivareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi sai autismi diagnoosin 10v, oli itkuinen vauva, nirso syömään ollut aina, nukkunut aina huonosti, käytti vaippaa 4v asti, ei ole koskaan puhunut paljon, vaan sen mikä on ihan välttämättä (sanoo ku on nälkä yms. Koulussa ja päiväkodissa ei ole koskaan puhunut),  ei ole oppinut vielä kunnolla lukemaan tai kirjoittaa vaikka on jo 12v.

Ja vammaisia lisää.

Hän on ainoa meidän kolmesta lapsesta, jolla on diagnoosi. Muiden lasten kohdalla ei ole ollut mitään huolta että olisi mitään kehitykseen liittyvää ongelmaa, ovat myös sen verran vanhoja että olisi tullut jo ilmi...