Miksei Suomi saa nyt lainaa tai tukia EU-mailta?
Vähän kuin Kreikka. Nyt ois meidän vuoro saada talous paremmalle tolalle.
Kommentit (34)
Suomen tehtävä EU.n pyramidi huijauksessa maksajan rooli, jonka Suomen päättäjät ovat ilo mielin hyväksyneet. Suomi maksaa vieläkin osan Englannin EU osuutta vaikka Englanti ei enää ole EU.ssa
Suomi ei tarvitse mitään EU:n lainaa kun saa sitä normaalisti markkinoila ihan hyvällä korolla.
Kreikka ei aikanaan saanut enää käytännössä lainaa mistään kun talous oli niin retuperällä. Ja siksi se sai sitä muiden EU-maiden takaamana mutta varsin kovilla ehdoilla.
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Vierailija kirjoitti:

Odota vielä vähän aikaa.
Emme tarvitse kehitysapua. Maailman onnellisimmalla ja rikkaimmalla maalla on kyllä varaa laskea hiilijalanjälkeään. Meille tulee vielä kiire leikata elintasoa, silä 2030 mennessä pitää olla hiilinegatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Johtuisiko Suomen aivokuolleista päättäjistä jotka pelkäävät tukia hakiessaan joutuvansa Brysselin käytävillä pilkattaviksi muiden EU maiden johtajien toimesta.
Meidän poliitikot myyvät suomalaisten tulevaisuuden, jotta heille löytyy hyvä poliittinen virka Brysselistä.
Suomi saa lainaa ja tukea EU:lta heti kun taloudellinen tilanteemme on niin katastrofaalinen että normaalit lainahanat ovat menneet kiinni.
Kuka sitten sellaista meille toivoo onkin eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse mitään EU:n lainaa kun saa sitä normaalisti markkinoila ihan hyvällä korolla.
Kreikka ei aikanaan saanut enää käytännössä lainaa mistään kun talous oli niin retuperällä. Ja siksi se sai sitä muiden EU-maiden takaamana mutta varsin kovilla ehdoilla.
Odota vielä vähän aikaa.
Hankala ymmärtää miksi jotkut tuntuva tällaista melkein toivovan.
Mutta jos ihan faktoja katsotaan niin Suomen velkataso ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea ja toistaiseksi lainakelpoisuutemme on ihan hyvä.
Tietenkin velkaantuminen pitäisi saada taittumaan mutta joku oikea katastrofi on nykymenollakin edessä vasta joskus 10 vuoden päästä.

Ei saa. Saat nähdä senkin.

Sitten pitää ottaa lisää ma-muuttajia maahan.
Suomi saa edullista lainaa joten sitä on päättäjien mielestä varaa jakaa muillekin maille.
Vierailija kirjoitti:
Suomi saa lainaa ja tukea EU:lta heti kun taloudellinen tilanteemme on niin katastrofaalinen että normaalit lainahanat ovat menneet kiinni.
Kuka sitten sellaista meille toivoo onkin eri asia.
Eibtoivo....mutta tämä velkalaivankääntäjå hallitus tekee kyllä voitavansa. Meillä on velanottoa kasvatettu edellisestä hallituksesta ja samaan aikaan talous niin huonossa jamassa että maksukyky on heikentynyt. Seuraava demarihallitus joutuu sen velkalaivan sitten oikeasti kääntämään. Duunareilla on jo otettu, nyt on hyvä ottaa myös rikkaat mukaan talkoisiin.
Vierailija kirjoitti:
Johtuisiko Suomen aivokuolleista päättäjistä jotka pelkäävät tukia hakiessaan joutuvansa Brysselin käytävillä pilkattaviksi muiden EU maiden johtajien toimesta.
Tämä johtuu Suomen aivokuolleista äänestäjistä jotka äänestävät tottumuksesta samoja naamoja ja puolueita, ilman ymmärrystä politiikasta.
Äänestäminen on tärkeää mutta pitää olla myös joku näkemys mitä haluaa äänestyksellä ajaa, muuten äänestäminen on kuin heittäisi noppaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomi saa edullista lainaa joten sitä on päättäjien mielestä varaa jakaa muillekin maille.
Näin juurikin Kokoomus teki, kun aiheutti 6000 miljoonan laskun suomalaisille.
Kokoomus on suomalaisten ihmisten vihollinen.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Lisäyksenä tähän. Italia sai 200 mrd, eli 200 000 miljoonaa euroa, mikä jaettiin asuntojen remontoijille tukena.
Myös Kreikka sai tukea suuren läjän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi saa lainaa ja tukea EU:lta heti kun taloudellinen tilanteemme on niin katastrofaalinen että normaalit lainahanat ovat menneet kiinni.
Kuka sitten sellaista meille toivoo onkin eri asia.
Ei saa. Saat nähdä senkin.
No joka tapauksessa nykytilanne on Suomessa sellainen että ei sellaisessa tilanteessa mikään mukaan EU-maa ole mitään apua saanut.
Eli tämä on se vastaus Ap:n kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuisiko Suomen aivokuolleista päättäjistä jotka pelkäävät tukia hakiessaan joutuvansa Brysselin käytävillä pilkattaviksi muiden EU maiden johtajien toimesta.
Tämä johtuu Suomen aivokuolleista äänestäjistä jotka äänestävät tottumuksesta samoja naamoja ja puolueita, ilman ymmärrystä politiikasta.
Äänestäminen on tärkeää mutta pitää olla myös joku näkemys mitä haluaa äänestyksellä ajaa, muuten äänestäminen on kuin heittäisi noppaa.
Ikävä kyllä Suomen vaali järjestelmä suosii puolueiden ehdokkaita. koska myös puolueen äänet otetaan huomioon ääniä laskettaessa. Esim kuntavaaleissa puolueen edustaja pääsi läpi 3 äänellä tai Jussi Saramo EU vaaleissa pääsi läpi vähän yli 2000 äänellä Li Anderssonin siivellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei tarvitse mitään EU:n lainaa kun saa sitä normaalisti markkinoila ihan hyvällä korolla.
Kreikka ei aikanaan saanut enää käytännössä lainaa mistään kun talous oli niin retuperällä. Ja siksi se sai sitä muiden EU-maiden takaamana mutta varsin kovilla ehdoilla.
Odota vielä vähän aikaa.
Hankala ymmärtää miksi jotkut tuntuva tällaista melkein toivovan.
Mutta jos ihan faktoja katsotaan niin Suomen velkataso ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea ja toistaiseksi lainakelpoisuutemme on ihan hyvä.
Tietenkin velkaantuminen pitäisi saada taittumaan mutta joku oikea katastrofi on nykymenollakin edessä vasta joskus 10 vuoden päästä.
Sitten pitää ottaa lisää ma-muuttajia maahan.&
Intialla ja paskastanialla alkoi kahinat, kohta alkaa väkeä vyörymään suomeen lihapatojen ääreen.