Terveisiä sairaalasta. Elämäni hirvein ilta ja yö takana.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oli vetänyt pyörällä alamäessä tangon yli ympäri ja lyönyt päänsä maahan. Ei ollut kypärää päässä. Oli mennyt heti tajuttomaksi. Sairaalasta soitettiin. Oli onneksi ollut jo kaverien toimesta herätettävissä, mutta ei kunnolla pysynyt tajuissaan. Päässä valtava haava, lievä aivovamma. 

Voi kuin surullista. Toivon ja rukoilen että selviää , että ei ole vakava aivovamma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella. Minä olin mieheni kanssa sytostaattihoidossa. Piti mennä vessaan itkemään. Toivottavasti voit paremmin.

Monet itkut myös kun veljeni sairastui syöpään. Vieläkin itken vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta. En koskaan unohda.

Pahinta on tieto, että en saa elää kauaa tuon rakkaan miehen kanssa. Omakannassa lukee, että on parantumaton syöpä. Silti hoidot aloitettiin.

 

Jos yhtään lohduttaa, niin vaikka syöpä on parantumaton sen kanssa voi elää vuosia. Äitini mies, jonka löysi vuosia isän kuoleman jälkeen, eli yli 10 vuotta keuhkosyövän kanssa, mutta kun päätti alkaa leviämään meni sitten vuodessa. Koittakaa nauttia keväästä ja tulevasta kesästä sairaudesta huolimatta.

Hän lienee pääsee kuitenkin suihkuun peseytymään vapaasti toisin kuin minä sairauteni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella. Minä olin mieheni kanssa sytostaattihoidossa. Piti mennä vessaan itkemään. Toivottavasti voit paremmin.

Monet itkut myös kun veljeni sairastui syöpään. Vieläkin itken vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta. En koskaan unohda.

Pahinta on tieto, että en saa elää kauaa tuon rakkaan miehen kanssa. Omakannassa lukee, että on parantumaton syöpä. Silti hoidot aloitettiin.

 

Jos yhtään lohduttaa, niin vaikka syöpä on parantumaton sen kanssa voi elää vuosia. Äitini mies, jonka löysi vuosia isän kuoleman jälkeen, eli yli 10 vuotta keuhkosyövän kanssa, mutta kun päätti alkaa leviämään meni sitten vuodessa. Koittakaa nauttia k

Minäkin jouduin pokkana pitämään tiedon mikä aika veljelleni oltiin annettu . Muistan kuin eilispäivän kun tulivat lääkärit ja sanoivat että enää ei voi kävellä.Jalat meni hoidosta. SE OLI PAHINTA mitä veljelleni voi sanoa. Hän oli ikiliikkuja , aina luonnossa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella. Minä olin mieheni kanssa sytostaattihoidossa. Piti mennä vessaan itkemään. Toivottavasti voit paremmin.

Monet itkut myös kun veljeni sairastui syöpään. Vieläkin itken vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta. En koskaan unohda.

Pahinta on tieto, että en saa elää kauaa tuon rakkaan miehen kanssa. Omakannassa lukee, että on parantumaton syöpä. Silti hoidot aloitettiin.

--- Niin kamalaa.Nytkin tuli itku kun muistan. Kivut ja kaikki..........Ymmärrän tilanteesi! Kunhan vaan jaksettava . Surullista ! Isot halit sinulle että saat voimia. 

Pahinta on se kun joutuu pitämään itsessään kaikki tunteet, itkun ja epätoivon ja yrittää olla normaali!

Tämähän se on. Tytär on hoitoalalla ja itki isänsä tilannetta. Oli vaan pakko koota itsensä ja puhua, että nyt ei surra vaan yritetään elää tämän tilanteen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella. Minä olin mieheni kanssa sytostaattihoidossa. Piti mennä vessaan itkemään. Toivottavasti voit paremmin.

Monet itkut myös kun veljeni sairastui syöpään. Vieläkin itken vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta. En koskaan unohda.

Pahinta on tieto, että en saa elää kauaa tuon rakkaan miehen kanssa. Omakannassa lukee, että on parantumaton syöpä. Silti hoidot aloitettiin.

Aloitettiin minullekin hoidot vaikka parantumaton. Eihän se sitä meinaa automaattisesti etteikö toimittaisi jos vaan on mahdollista. Vuosia kuitenkin voi saada jos tuuri käy. 

 

 

 

 

Muistan teitä rukouksissani! Voimia!🙏

Jotkut kuolee heti. Saitte jatkoaikaa!

Nyt Lapsi 2.0 päivitetty versio. Joka käyttää aina kypärää jatkossa eikä muutenkaan pöhköile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella. Minä olin mieheni kanssa sytostaattihoidossa. Piti mennä vessaan itkemään. Toivottavasti voit paremmin.

Monet itkut myös kun veljeni sairastui syöpään. Vieläkin itken vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta. En koskaan unohda.

Pahinta on tieto, että en saa elää kauaa tuon rakkaan miehen kanssa. Omakannassa lukee, että on parantumaton syöpä. Silti hoidot aloitettiin.

--- Niin kamalaa.Nytkin tuli itku kun muistan. Kivut ja kaikki..........Ymmärrän tilanteesi! Kunhan vaan jaksettava . Surullista ! Isot halit sinulle että saat voimia. 

Pahinta on se kun joutuu pitämään itsessään kaikki tunteet, itkun ja epätoivon ja yrittää olla normaali!

Ei sekään parempi ole että omainen vajoaa ja kykenee elämään vain sitä että elämä päättyy joskus. Kuten äitini kun kuuli syövästäni. Siskojen kanssa on kyllä tunteetkin näytetty ja puhuttu eikä niitä pidä salailla, mutta sitten päät pystyyn ja keskitymme siihen että olen nyt eikä kukaan tiedä päivien määrää kuten ei kenenkään kohdalla. Äiti ei kykene kun ajattelemaan miten minä kuolen. Vaikka tosiasia on se että luultavasti hän on se joka ensiksi lähtee. Siskoille on raskasta kuulla tuota ja samalla yrittää ajatella positiivisen kautta. Mulle äiti ei enää puhu kuolemisesta kun käskin lopettaa. 

Karmein kokemus oli 2-viikkoa Marian sairaalassa isossa huoneessa, jossa oli yli 20 potilasta. Nukkumisesta ei tullut mitään, kun ainakin puolet oli spurguja, jotka metelöivät läpi yön. Hoitajat yrittivät rauhoitella näitä, mutta huonolla menestyksellä.

Hirvein elämäni yö oli hengenvaarallisesti sairaan ja todella kivuliaan lapseni seurassa kun ei mitenkään äitinä voinut lastaan auttaa, olla vain läsnä sairaalassa ja sydämessä iso hätä. Ei tiennyt mistä oli kyse ja pelkäsi että rakas kuolee. Selvisi siitä onneksi.