Narsistien lapset, koetteko että ette voi syyttää vanhempia

Koen, että kyseessä on ylisukupolviset ongelmat. En voi siis täysin syyttää vanhempiani, koska heidän vanhempansa olivat vielä astetta huonompia. Nykytietämykseni perusteella ajattelen, että vanhempieni narsismi on kehittynyt peittämään heidän adhd-piirteitään. Toinen vanhemmistani saattaa olla lisäksi myös autisti. 

Vaikka ei ole ns. "kultalapsellakaan" (meillä on ihan hyvät välit btw) helppoa, se on iso paino yrittää toteuttaa vanhemman haluja vaikkapa oman työelämänsä(!) suhteen. 

Ap

En ole äitini kanssa enää tekemisissä. En jaksa syytellä, vaan elän omaa elämääni rauhassa.

Jos elämä onsiinä vaiheessa, että on aikaa istuskella vellomassa menneissä ja syyttelemässä vanhempia, voi tehdä 2 johtopäätöstä:

- elämä on nyt paremmassa jamassa kuin tuolloin, voit paremmin ja sinulla on asiat hyvin.

- mielesi "purgeaa" vanhoja kokemuksia, joille ei tarvitse antaa sen enempää huomiota.

Sen mitä voit tehdä on miettiä rajoja, kuinka paljon olet nyt ja jatkossa tekemisissä vanhempien kanssa. 

Muutoin kannattaa keskittää aikansa ja energiansa kaikkeen sellaiseen, mitä haluaa elämäänsä lisää. Se mihin keskityt, vahvistuu. Jos tulet helvetistä, älä kutsu sitä takaisin muistelemalla sitä.

En halua käsitellä lapsuuttani millään tavoin äitini kanssa. Hän itse valitettavasti "muistelee" lapsuuttani, itse muistan tapahtumat ihan toisin. Välit ovat etäiset. 

Itse en niinkään keskittynyt syyttelemään vaan terapiassa pääsin suremaan sitä, mitä kaikkea olin jäänyt vaille ja miten sairas vanhempani aiheutti kärsimystä. Ymmärryksen tasolla tajusin toki jo varhain, että vanhempi oli sairas. Ja myöhemmin, että traumatisoitunut pahasti. Pakko oli kuitenkin ottaa etäisyyttä ja lopulta selviytyäkseni katkaista yhteys. Ei ollut helppoa.

Itse en katso kieroon vanhempien vastuun tunnistamisessa koska olen tietoinen lapsuuden ja vanhempien merkityksestä :/