Vihaan juhlapyhiä ym. tapahtumia missä ihmiset juhlii ja pitää hauskaa mutta itse en osaa samaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan hyväksyisi sen ahdistuksen? Se on vain tunne ja se menee ohi. Mullakin oli joskus masennusta ja ahdistus mutta se onneksi meni ohi. Edellinen sanoi hyvin, ulos vaan ja nokka pystyyn. Siellä on muitakin joilla on suru, ahdistus tai masennus. Et ole poikkeus. 

jo elokuvien katseleminen on vaikeata kun jännittyy niin pahasti että pitää oikeastaan lukea juoni että tietää mitä on edessä mikä pilaa koko katselun.

ap

Hyvin sinä täällä luet kommentteja. Ei ole sen vaikeampaa lukea ulkomaisen elokuvan tekstitystä. 

Mä ymmärrän tän niin, että ap ahdistuu tietynlaisista juonenkäänteistä jolloin pitää tutustua leffojen juoneen etukäteen jotta välttää triggerit. Mä ymmärrän tuon oikein hyvin! Siksi aiemmin ehdotankin jotain harmitonta, tuttua ja turvallista niinkuin joku Tankki täyteen. Mulle tommoset on "turvaohjelmia" pahimpiin ahdistuskausiin.

Komppaan aiempaa kommenttia siitä, että sitä aina kuvittelee muiden elämän hienommaksi kuin se onkaan. Niinhän mekin tässä palstaillaan vaikka voitaisiin olla sillä samppanjaillallisella. :)

Vierailija kirjoitti:

Olethan sä jonkun hoidon piirissä sentään, lääkehoito/terapia? Olen itse kärsinyt masennuksesta kymmeniä vuosia ja syönyt aina yhtä tai toista mielialalääkettä 18-vuotiaasta asti. Vuosi sitten päätin pitkän tauon jälkeen yrittää vielä uudelleen ja nyt on löytynyt kahden lääkkeen yhdistelmä joka näyttäisi tepsivän. Kannustan sua kovasti hakeutumaan avun piiriin ja ottamaan kaiken mahdollisen avun vastaan! Toki joo aina helpommin sanottu kuin tehty, kokemuksesta tiedän. Kohtasin mäkin ensin yhden idioottilääkärin joka oli vaan "no voi voi" mutta en luovuttanut ennen kuin löytyi lääkäri jolta sain lähetteen avun piiriin/poliklinikalle. 

Toivotan sulle ihan hirveän paljon tsemppiä tilanteeseen, joka on itsellekin todella tuttu: ei näissä auta muu kuin tunnistaa tunteiden ei-pysyvä luonne. Mikään ei ole pysyvää, ei ahdistuskaan vaikka välillä siltä tuntuisikin. Voit herätä jo huomenna paremmalla mielellä, koskaan ei voi e

Olen hoidon piirissä. ap

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset juhlii ja pitää hauskaa oikeasti huomattavasti vähemmän kuin kuvitellaan. Ihmiset aina olettaa muiden juhlivan ja pitävän hauskaa, mitä se sitten onkin, mutta kun miettii että kuka oikeasti niin tekee, en tiedä ketään. Onhan se kivaa joskus tavata ystävää, mutta ei se mitään erityistä hauskanpitoa ole, vaikka naurettaisiin ja juteltaisiin. Eikä juhlia ole kuin erittäin harvoin, ja nekään nyt ei ole mitään erityisen hauskoja, vaan ennemminkin sellaista juhlallista, jos on vaikka ylioppilasjuhlat tai häät. Ne on kuitenkin jollain lailla aina vähän virallisen tuntuisia ja siellä on aina jotain ihmisiä joita itse ei tunne, niin ei ole mitään perheen kesken juttuja.

Näin voi olla mutta yksinäisenä saa tietonsa vaan kaikesta julkisesta kuvasta minkä muut antaa ja sen mukaan näkee miten muut elää. Nuorena kun kävi kouluja ja jonkinlaista sosiaalista elämää oli vaikkakin hyvin rajallista näki juhlimista siellä ja täällä, joka viikonloput ja keskellä viikkoakin oli baari ja ravintolareissuja ja mökkibileitäkin useita muiden toimesta joihin osaan toimi kuskina ja joihinkin pyydettiin mutta koska olin ujo jännittäjä olin tylsää seuraa niissä jolloin nopeasti minut jätettiin niistä pois, kyytejä tosin pyydettiin edelleen.

Aikuisena sitten taas saa kuvan että on juhlimista kun käy kaupassa ja näkee mitä ihmiset ostaa ja päättelee siitä mitä tapahtuu ja usein näkee jotain porukoita jotka ilmisesti mökeille menossa kun ei tunne ja ostokset enemmän kuin perus makkarapaketti ja limsaa.

Hyvin paljon tarkkailen ympäristöä ympärilläni ehkä liikaa tai en tiedä nyt alkaa olla jo ajatus kateissa tässä kohtaa että teksti loppuu ja pointti jäi tekemättä. ap

Vierailija kirjoitti:

Et voi mennä ravintolaan, koska vahingossa tuijotat sielä muita, mutta pelkäät että kaikki tuijottaa sua ja nauraa?

Eikö tuo nyt ole vähän ristiriitaista? Jos sinä tuijotat, saa muut tuijottaa takaisin jos haluavat, yleensä eivät halua. Ja miksi nauraisivat? Eivät ole sinusta oikeasti niin kiinnostuneita, että huomaisivat sinussa mitään nauramisen arvoista.

Samanlaisia ne toiset ihmiset siellä ravintolassa ovat. Sinä et eroa muista käytännössä millään tavalla. Et vaikka olisit yksin, luultavasti siellä on muitakin jotka ovat yksin, tai vaikka eivät olisikaan, tuntevat yksinäisyyttä. Ei yksin olemisessa tai yksinäisyydessä mitään hävettävää ole.

Suomessa on miljoona ihmistä joka tuntee olonsa yksinäiseksi tai on yksin, eli joka viides vastaantulija. Miksi ap sinä et ala ystäväksi jollekin kaltaisellesi?

Voin hyvinkin olla ristiriitainen persoona mutta en osaa tarkemmin sanoa kun tuntuu että aivot hidastui 50% puolen tunnin sisällä ja ajattelu on nyt hyvin hankalaa.

Ainakin mitä täällä saannut lukea että yksinäisiä ihmisiä vältellään esim jos parisuhde mielessä. Täälläkin tai muualla kommentit ovat että yksinäiset ovat epäillyttäviä ja viallisia joihin ei missään nimessä kannata tutustua.

Joo voi olla vain muutaman ihmisen kommentteja tai sitten ei kun niitä näkee todella usein.

Kyselin spr ystävätoiminnasta onko heillä ketään joka ryhtyisi ystäväksi mutta kerrottiin että tällä hetkellä ei ole ketään vapaana. Itse en osaa olla aktiivinen et tuossa jos tuossa kun joku ehdottaa jotain minulle toimii paremmin kuin minä keksisin jotain itse mihin en kykene kun en osaa järjestää tai organisoida yhtään mitään. ap

Itse painin pitkään samanlaisten ajatusten, mutta oikeastaan kaikki ongelmat ratkesi kun sain tk-eläkkeen. Tuli sellainen olo että jotenkin palaset loksahteli kohdalleen, että tähän mä kuulun ja kaikki meni niin kuin tarkoitettu. Ei tarvitse olla ulkopuolinen työ- yms. porukoissa. Rahat saa käyttää itseensä, sitä kuluu vähän kun ei ole kaveriporukoiden rientoja yms.

Tuttua yksinäisyys.  Elämänkumppani kuoli vajaa pari vuotta sitten.  Ei ollut mikään ideaali suhde mutta eipä tarvinnut olla yksin ja sai olla oma itsensä hänen kanssaan.  Ikävä on edelleen.

Itkuinen olo ja välillä olen  suorastaan epätoivoisen yksinäinen.  Viimeksi nähnyt ihmisiä kasvokkain  maanantai-iltana baarissa.  Menin yksin ja istuin tovin yksin, mutta sitten alkoi pubivisa, johon osallistuin .  Se oli yllättävän hauskaa.

Kapakoissa toki tapaa vain satunnaisia ihmisiä, eikä helposti tutustu, en ainakaan minä. Mutta helpottaa hetkeksi kuitenkin.

Torstaina juttelin puhelimessa siskoni kanssa.   Pääsiäisen ajan vietän ihan yksin.  Olen ahdistunut mutta en aio lähteä baariin.   Pitää vain kestää. Tällaista se on nyt tämä ainutkertainen elämäni, ihme lusimista

Kun asenne on kohdillaan niin voit päästä vaikka pukille.

Vierailija kirjoitti:

Kun asenne on kohdillaan niin voit päästä vaikka pukille.

Nuorempana kun oli mielenterveys edes vähän parempi yritti tutustua vastakkaiseen sukupuoleen mutta koskaan ei juttu edennyt lyhyitä treffejä pidemmälle kenenkään kanssa. Nykyään ei kukaan edes vastaa oli tinder tai muu tosin ennenkin aika hiljaista mutta muutamat treffit sentään kävi joissa tosin ei osannut olla kun sosiaalisesti kömpelö ja jännitti koko tilannetta ja myöhemmin sitten ghostattiin vai mikä se termi oli kun ei enää vastattu viesteihin. Mutta joo. ap

Tiedän tunteen. Olen introvertti mutta silti olen ollut normaalisti yllättävänkin itsevarma, kunnes eron myötä masennuin täysin. Olin ihan helvetin ahdistunut ja kaupassa käyntikin saattoi laukaista paniikkikohtauksen, tämä oli ihan uutta minulle. Tuntui kun osa minusta olisi k u o l l u t. Joka ilta nukkumaan mennessä toivoin etten heräisi aamulla. Kaikki ihmiskontaktit ahdisti, en ymmärtänyt mikä minusta oli tullut.

Pikkuhiljaa pakotin itseni ihmisten ilmoille ja siitä alkoi toipuminen vähitellen. Tänä päivänäkin välillä vielä vähän ahdistaa mutta olen tullut huimasti eteenpäin siitä mitä oli pahimmillaan. Mene vaikka puiston penkille istumaan vähäksi aikaa ja ihmettele ympäröivää maailmaa, se ainakin itsellä auttoi kun ei jää sinne neljän seinän sisälle.

Kiva että on luetun ymmärtämisen vaikeus ym. diagnooseja. Lähdin käymään tapahtumassa huomatakseni että päivämärää väärä. No varmaan ihan hyvä ettei kukaan edes kiinnostu minusta romanttisessa mielessä ettei ole vaaraa etten lisäänny koska ei näin tyhmän voi antaa lisääntyä. Parempi olisi vaan kuolla pois häiritsemästä muita ihmisiä, olen vain teidän tiellä ja tuhlaamassa aikaa ja rahaa. ap

Mäkin ajattelin pitkään, vuosikymmeniä että jospa en heräisi enää. Sitten tuossa vuosi sitten mulla diagnosoitiin aggressiivinen syöpä. Nyt kaipaan takaisin niihin aikoihin jossa ainoa vihollinen oli mielen sisäinen, masennus. Kuolemantoiveetkin parani samantien kun nyt joutuu oikeasti taistelemaan elääkseen.

Pointtinani on: ole onnellinen siitä, että elämäsi on omissa käsissäsi ja kaikki on oikeasti hyvin. Mä antaisin mitä tahansa jotta pääsisin takaisin siihen vuodentakaiseen helvettiini tästä nykyhelvetistä. Asiat voivat aina olla vielä pahemmin kuin nyt, kannattaa siten olla kiitollinen niistä elämän hyvistä asioista kuten terveydestä ja keskittyä siihen. 

Ihmisten kanssa on vähä sellasta, että kaikki on aina niin yksipuolista. Kun on henkilö A ja henkilö B, niin jos henkilö A ei toivota henkilö B:lle hyvää joulua, niin ei henkilö B toivota henkilö A:lle. Henkilö A:n pitää aina ensin toivottaa henkilö B:lle, ennen kuin henkilö B voi toivottaa mitään henkilö A:lle. Ikinä se ei mene niin että henkilö B toivottaisi henkilö A:lle hyvää joulua, hyvää uutta vuotta, hyvää sitä, hyvää tätä ja sitten henkilö A toivottaa henkilö B:lle. Ei, sen täytyy mennä aina niin, että ensin A B:lle, ennen kuin B voi A:lle. Koskaan ei vahingossakaan niin päin, että ensin B A:lle ja sitten A toivottaa B:lle. Jos henkilö A ei toivota henkilö B:lle, niin sitten ei B toivota A:lle. 

Onko tuttua? Itse olen just se henkilö A, jonka aina täytyy ensin muistaa toivotella muille, ennenkuin kukaan voi toivottaa mulle mitään. Ei kukaan muuten muista minua ollenkaan. Kun minä ensin laitan sadalle henkilölle joulun toivotukset ja muut toivotukset, niin vasta sitten minulle toivotetaan. Koskaan ei niin, että ensin joku toivottaisi minulle ja sitten minä toivotan hänelle. No, nyt kun en ole toivottanut kenellekään hyvää pääsiäistä, niin hyvin on ollut hiljaista, ettei mistään ole tullut pääsiäisen toivotuksia minulle päin. Ei kukaan muista. No, kun tämä kerran menee aina sen saman kaavan mukaan, niin enpä minäkään viitsi enää toivotella kenellekään mitään. Helppo on ihmisen tulla kokonaan unohdetuksi. Eihän kukaan ota muhun ikinä yhteyttäkään, jos joku ei jotain apua ole vailla, kuten vippiä. V..tu ihmiset ihan oikeesti pitäkää tunkkinne. En kaipaa keneltäkään mitään.

Kateus on ruma asia, Ap, joten pyydän, että et sitten oikeasti mene mihinkään juhliin joita VIHAAT, sillä viha näkyy naamastasi ja saattaa pilata muiden ilon.

Sille, että sinulla ei mielen terveyttä ole, me muut emme voi mitään. Kaikille ehdotuksille täällä olet vastannut kieltävästi (se on sellaista kaltaistesi ihmisten niin-mutta-kun-peliä)  joten etköhän vain jää kotiin ja ole yksin.

Olen silti pahoillani puolestasi! 

Mitä sitten tapahtuisi jos menisit ulos ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä ihmiset nauraisivat sinulle? Todennäköisesti nauraisivat hetken ja sitten lopettaisivat. Mitä sitten? Jos asiasi kerran ovat noin huonosti niin miten se hetkellinen tilanne niitä huonontaisi?

Vierailija kirjoitti:

Pelkään lähteä tänään yhtään mihinkään kun aivan varmasti kaikki nauraa minulle jos astun jalallanikaan johonkin ravintolaan jne. Olisin siellä kuin jääkarhu aavikolla eli ihan väärässä paikassa hölmistyneenä ympärille katsellen.

Katselen muutenkin liikaa ympärilleni kun tarkkailen ympäristöä jolloin tuijotan tahattomasti joka suuntaan huomaamattani.

Olen säälittävä. ap

Miksi kuvittelet olevasi maailman keskipiste? Ravintolassa kaikki kiinnittävät huomionsa sinuun? Varmaan ymmärrät että se ei pidä paikkaansa. Muistuttele sitä itsellesi kun tuntuu että kaikki nauraa sulle, tai katsoo sua tms.