Vihaan juhlapyhiä ym. tapahtumia missä ihmiset juhlii ja pitää hauskaa mutta itse en osaa samaa

Ties mitä tapahtumia taas olisi tässä viikonloppuna mutta ei mitään järkeä mennä niihin yksin ja lähteä 5min jälkeen pois kun ahdistaa ja tulee paha olo. Helpointa olisi jos vaan nukkuisi pois. ap

Mitä jos vaan lähdet kivaan kuppilaan istuskelemaan? Tosi moni muukin on yksinäinen ja niitäkin ahdistaa. Ehkä löydät juttuseuraa? 

Minulla sama. Yksin kotona vaan menee tämäKIN pääsiäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan lähdet kivaan kuppilaan istuskelemaan? Tosi moni muukin on yksinäinen ja niitäkin ahdistaa. Ehkä löydät juttuseuraa? 

Jo pelkkä ajatus että lähtisi johonkin ahdistaa. Plus kaikki paikat on niin täynnä että pelkään kaikkien muiden katseita ja olen satavarma ettei täällä ole muita yksinäisiä. Ja jos iltasella menee niin humalaiset ahdistaa kun joskus kun uskalsi jonnekin mennä niin nämä tuli yleensä aukomaan päätään ja haukkumaan ho*oksi jne. vaikken tehnyt mitään muuta kuin istunut paikallaan. ap

Liikkeelle vaan vaikka kauppoja kiertään. Vie ajatukset muualle, ei se kellään mitään ihanuutta ole.

Ulos vaan ja nokkaa pystyyn ihmisiä kaikki vaan on.

Mitä jos vaan hyväksyisi sen ahdistuksen? Se on vain tunne ja se menee ohi. Mullakin oli joskus masennusta ja ahdistus mutta se onneksi meni ohi. Edellinen sanoi hyvin, ulos vaan ja nokka pystyyn. Siellä on muitakin joilla on suru, ahdistus tai masennus. Et ole poikkeus. 

Samaistun 🥲

Toivoisin, että löytäisin joku päivä toisen samanlaisen... Voitaisi olla pirttihirmuja ja kiusallisia yhdessä. :,D Ja madaltuisihan siinä kynnys mennä minnekään, kun toinen on siinä mukana!

Joo, joo. Tiedän, minun ei kannata odottaa ketään, vaan itse pitää olla aktiivinen. Eihän kukaan tule kodista hakemaan taikka tiedä olemassaoloani, kun pysyn neljän seinän sisällä. Mutta joskus tulee vain miettineeksi. Sydämeni ei aina vain kestä sitä häpeää, mitä saan itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan hyväksyisi sen ahdistuksen? Se on vain tunne ja se menee ohi. Mullakin oli joskus masennusta ja ahdistus mutta se onneksi meni ohi. Edellinen sanoi hyvin, ulos vaan ja nokka pystyyn. Siellä on muitakin joilla on suru, ahdistus tai masennus. Et ole poikkeus. 

Mutta entä jos muut ei hyväksy? Olen kärsinyt mielenterveysongelmista yli 20 vuotta eikä loppua näy. Ei kukaan halua tällaisen ahdistuneen, masentuneen jne. sekä sosiaalisesti kömpelön seuraa. Lisäksi ei ole kivaa että ahdistus rajoittaa elämää niin paljon että jo elokuvien katseleminen on vaikeata kun jännittyy niin pahasti että pitää oikeastaan lukea juoni että tietää mitä on edessä mikä pilaa koko katselun.

Eikä nyt tai muutenkaan voisi lähteä ulos minnekään kun on kokoajan itku silmässä niin näyttäisi todella typerältä ja kaikki vaan nauraisi. ap

Pelkään lähteä tänään yhtään mihinkään kun aivan varmasti kaikki nauraa minulle jos astun jalallanikaan johonkin ravintolaan jne. Olisin siellä kuin jääkarhu aavikolla eli ihan väärässä paikassa hölmistyneenä ympärille katsellen.

Katselen muutenkin liikaa ympärilleni kun tarkkailen ympäristöä jolloin tuijotan tahattomasti joka suuntaan huomaamattani.

Olen säälittävä. ap

Mä lähtisin suna kävelemään luontoon: luonto ei arvostele tai kyylää! Ja luonnossa saa olla ihan rauhassa. Olisiko jossain lähimetsää johon voisit ottaa eväät reppuun mukaan ja jonkun pehvanalusen, istuskella kannonnokassa nuuhkimassa kevätluontoa?

Vierailija kirjoitti:

Mä lähtisin suna kävelemään luontoon: luonto ei arvostele tai kyylää! Ja luonnossa saa olla ihan rauhassa. Olisiko jossain lähimetsää johon voisit ottaa eväät reppuun mukaan ja jonkun pehvanalusen, istuskella kannonnokassa nuuhkimassa kevätluontoa?

On tuossa lähellä metsää mutta on tällä hetkellä niin paha olo ja itkuinen ettei oikein pysty tekemään mitään muuta kuin istumaan koneella vaikkei tässä mitään järkeä ole istua. ap

Ymmärrän tosi hyvin . Teet juuri sen verran kuin jaksat, se riittää! On mullakin välillä päiviä kun ahdistaa eikä jaksa liikkua mihinkään, silloin on pakko saada mielihyvänsä jostain vaikka kissavideoista sitten: mistä vaan tulee sulle ees ministi parempi fiilis! Toimisko joku vanha, tuttu ja turvallinen komediasarja niinkuin vaikka Tankki täyteen tai Reinikainen Yle Areenasta jos olet noin oldschoolin huumorin ystävä? Mua itseäni rauhoittaa tuollaiset vanhemmat, tutun turvalliset ohjelmat. Mikä vaan millä saa harhautettua ajatukset mielensisäisistä asioista muualle. 

Halaus sinne! 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tosi hyvin . Teet juuri sen verran kuin jaksat, se riittää! On mullakin välillä päiviä kun ahdistaa eikä jaksa liikkua mihinkään, silloin on pakko saada mielihyvänsä jostain vaikka kissavideoista sitten: mistä vaan tulee sulle ees ministi parempi fiilis! Toimisko joku vanha, tuttu ja turvallinen komediasarja niinkuin vaikka Tankki täyteen tai Reinikainen Yle Areenasta jos olet noin oldschoolin huumorin ystävä? Mua itseäni rauhoittaa tuollaiset vanhemmat, tutun turvalliset ohjelmat. Mikä vaan millä saa harhautettua ajatukset mielensisäisistä asioista muualle. 

Halaus sinne! 

Olen yrittänyt katsella jotain sarjoja tai elokuvia mistä aiemmin pitänyt mutta en saa enää irti niistä mitään tai eivät innosta, sama musiikin kanssa. Tuntuu kuin ne olisi jostain ihan eri maailmasta nykyään. Kissavideoitakaan en pysty katsomaan kun oma kissa joutui lähtemään pois kipujen takia muutama vuosi sitten ja moni video tai mainos saa itkuiseksi koska ei ole vieläkään toipunut hänen poismenostaan. ap

Voisinpa olla ystäväsi ap. Et ole mikään luuseri tai epäonnistuja. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta yksinäisenä se helposti tuntuu siltä, että kellään ei mene niin huonosti kuin itsellä. Sä esim. kirjoitat hyvin ja selkeästi. Tulee kuva osaavasta ja tolkusta ihmisestä. Mt-ongelmia voi tulla kelle vaan, ja tuleekin. Tsemppiä ja haleja! <3

Olethan sä jonkun hoidon piirissä sentään, lääkehoito/terapia? Olen itse kärsinyt masennuksesta kymmeniä vuosia ja syönyt aina yhtä tai toista mielialalääkettä 18-vuotiaasta asti. Vuosi sitten päätin pitkän tauon jälkeen yrittää vielä uudelleen ja nyt on löytynyt kahden lääkkeen yhdistelmä joka näyttäisi tepsivän. Kannustan sua kovasti hakeutumaan avun piiriin ja ottamaan kaiken mahdollisen avun vastaan! Toki joo aina helpommin sanottu kuin tehty, kokemuksesta tiedän. Kohtasin mäkin ensin yhden idioottilääkärin joka oli vaan "no voi voi" mutta en luovuttanut ennen kuin löytyi lääkäri jolta sain lähetteen avun piiriin/poliklinikalle. 

Toivotan sulle ihan hirveän paljon tsemppiä tilanteeseen, joka on itsellekin todella tuttu: ei näissä auta muu kuin tunnistaa tunteiden ei-pysyvä luonne. Mikään ei ole pysyvää, ei ahdistuskaan vaikka välillä siltä tuntuisikin. Voit herätä jo huomenna paremmalla mielellä, koskaan ei voi etukäteen tietää. Lämpimiä ajatuksia täältä!

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan lähdet kivaan kuppilaan istuskelemaan? Tosi moni muukin on yksinäinen ja niitäkin ahdistaa. Ehkä löydät juttuseuraa? 

Ei tää toimi. Tulee vaan huonompi mieli, kun ainoat sanat mitkä kuulee on "voidaanko ottaa tää tuoli tonne meidän pöytään?".

T. Nainen jonka ympäriltä tuolit viedään

Ihmiset juhlii ja pitää hauskaa oikeasti huomattavasti vähemmän kuin kuvitellaan. Ihmiset aina olettaa muiden juhlivan ja pitävän hauskaa, mitä se sitten onkin, mutta kun miettii että kuka oikeasti niin tekee, en tiedä ketään. Onhan se kivaa joskus tavata ystävää, mutta ei se mitään erityistä hauskanpitoa ole, vaikka naurettaisiin ja juteltaisiin. Eikä juhlia ole kuin erittäin harvoin, ja nekään nyt ei ole mitään erityisen hauskoja, vaan ennemminkin sellaista juhlallista, jos on vaikka ylioppilasjuhlat tai häät. Ne on kuitenkin jollain lailla aina vähän virallisen tuntuisia ja siellä on aina jotain ihmisiä joita itse ei tunne, niin ei ole mitään perheen kesken juttuja.

Täytyy sanoa, ettei kaikki muutkaan tee mitään erityistä. Mulla on muutamia läheisiä ja koen olevani onnellinen. Silti koko pääsiäisen olen todennäköisesti yksin kotona. Kuntosalilla ja kävelyillä varmaan käyn. Ja tämä on just se, miten haluan viettää pääsiäisen. Jos koet haluavasi muuta, niin vauvanaskelilla kannattaa sitä kohti pyrkiä, mutta "muilla on paljon parempaa" -ajatukset kannattaa työntää pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan hyväksyisi sen ahdistuksen? Se on vain tunne ja se menee ohi. Mullakin oli joskus masennusta ja ahdistus mutta se onneksi meni ohi. Edellinen sanoi hyvin, ulos vaan ja nokka pystyyn. Siellä on muitakin joilla on suru, ahdistus tai masennus. Et ole poikkeus. 

jo elokuvien katseleminen on vaikeata kun jännittyy niin pahasti että pitää oikeastaan lukea juoni että tietää mitä on edessä mikä pilaa koko katselun.

ap

Hyvin sinä täällä luet kommentteja. Ei ole sen vaikeampaa lukea ulkomaisen elokuvan tekstitystä. 

Et voi mennä ravintolaan, koska vahingossa tuijotat sielä muita, mutta pelkäät että kaikki tuijottaa sua ja nauraa?

Eikö tuo nyt ole vähän ristiriitaista? Jos sinä tuijotat, saa muut tuijottaa takaisin jos haluavat, yleensä eivät halua. Ja miksi nauraisivat? Eivät ole sinusta oikeasti niin kiinnostuneita, että huomaisivat sinussa mitään nauramisen arvoista.

Samanlaisia ne toiset ihmiset siellä ravintolassa ovat. Sinä et eroa muista käytännössä millään tavalla. Et vaikka olisit yksin, luultavasti siellä on muitakin jotka ovat yksin, tai vaikka eivät olisikaan, tuntevat yksinäisyyttä. Ei yksin olemisessa tai yksinäisyydessä mitään hävettävää ole.

Suomessa on miljoona ihmistä joka tuntee olonsa yksinäiseksi tai on yksin, eli joka viides vastaantulija. Miksi ap sinä et ala ystäväksi jollekin kaltaisellesi?