Millainen tulevaisuus on adhd-lapsella?

mutta uskon kyllä, että jos asiallista tukea saa elämän eri vaiheissa, niin aivan täyttä elämää voivat elää. Surullista on kuulla näistä nykyään aikuisista ihmisistä, joilla diagnoosi on nyt tehty ja elämä ihan tuuliajolla. Uskon että näillä jotka jo lapsina diagnosoidaan on paljon paremmat mahdollisuudet, ennenhän he vain syrjäytyivät outoina tapauksina.

Lääkitystä on saatavilla, sillä kuriin esim. keskittyminen opiskeluun.

Ystävälläni on ADHD ja hän on töissä aivan normaalisti, hyvä kaveri jne, eikä syö mitään lääkkeitä. Kuitenkin vähän keskittymisongelmia kouluaikoina.

Eräs sukulainen (ADHD) käyttäytyy erittäin häiritsevästi, ja tuntuu ettei hillitse itseään laisinkaan.

Millä sen ADHD:n voi oikeasti testata ja mitä se sitten on?



Minun veljeni sai kouluikäisenä ADHD-diagnoosin, kun oli villi ja rauhaton tyyppi. Nyt hän on diplomi-insinööri, joka urheilee todella paljon vapaa-ajallaan. Hänellä ei ollut vain tarpeeksi tekemistä koulussa.



Jotenkin tuntuu, että jos ei osaa kaikkea kiitettävästi, pitäisi heti olla joku diagnoosi. Eikö sitä saa osata keskivertoa heikommin asioita ilman, että pitää olla diagnoosi? Onko kaikkien alistuttava koulussa kuriin ja järjestykseen tai heissä on jotain vialla. Ottaako koululaitos huomioon erilaiset oppijat ilman diagnooseja, vai pitääkö aina lyödä leima perseeseen?

ja ei ole hääppöiset eväät elämään. Tosin on myös maanis-depressiivinen, ettei tiedä, mikä mistäkin johtuu. Hän ei ole koskaan saanut apua. Ei osaa hakeutua itse hoitoon. Uuvuin, kun yritin auttaa häntä. Ei pysty tekemään töitä, opiskelut menee seinille. Tietokoneet ja kitaransoitto on ainoat asiat, mihin jaksaa keskittyä... Ongelmia alkoholin ja pillereiden kanssa, erittäin impulsiivinen ihminen. Ei mitään tajua rahankäytössä jne.



No, tosiaan voi olla monentasoisia oireita. Varmaan exällänikin olisi nyt aikuisena asiat helpommin, jos olisi saanut apua. Mutta nyt se vaan seilaa epäonnistumisesta toiseen. Missaa lapsensa elämän ihan täysin, kun ei saa aikasiks tehdä mitään asian eteen.



Enkä toista kertaa suostu seukkaamaan adhd:n tai mielenterveysongelmaisen kanssa... Se on meinaan tosi uuvuttavaa...

Haluaisin kuulla lisää! Lapseni isä on myös ADHD tapaus, hänen äitinsä sanoo, että nyt kun lukee asiasta hän on varma että mies on ollut ADHD lapsi jota ei koskaan sillon 70 luvun puolessa välissä osattu diagnosoida ja auttaa. Hän on myös maanis depressiivinen, ailahtelevainen, suuttuu helposti, äkkipikainen ja vähän väkivaltainenkin. Levoton, rauhaton, nukkuu tosi vähän jne jne.

" Ongelmia alkoholin ja pillereiden kanssa, erittäin impulsiivinen ihminen. Ei mitään tajua rahankäytössä jne.



No, tosiaan voi olla monentasoisia oireita. Varmaan exällänikin olisi nyt aikuisena asiat helpommin, jos olisi saanut apua. Mutta nyt se vaan seilaa epäonnistumisesta toiseen. Missaa lapsensa elämän ihan täysin, kun ei saa aikasiks tehdä mitään asian eteen"



TÄYSIN niinkuin minun exä!!!



T 6

Exäni on sellainen ressukka... Ei todella ole hyvät eväät annettu. Hänellä on MPD-diagnoosi annettu joskus pienenä, mutta jostain syystä asialle ei tehty mitään.



Joo, exäni oli myös todella äkkipikainen ja myös kovakourainen ja hieman väkivaltainenkin. Hänessä on selkeästi kaksi puolta. Toisaalta hän on sellainen suloinen nallekarhu, toisaalta aivan karmean pelottavan ilkeä. Pikkupoika hyvässä ja pahassa.

Exä on myös hyvin itsetuhoinen. Ja harrastaa uhkailua. Kun oltiin yhdessä, kiristi mua jos milläkin keinolla. " Osta mulle vielä yks kalja, niin tuun sitten kotiin." Uhkas tappaa itsensä. Ja noi sen uhkaukset sai mut aina ihan sekasin. Ja se käytti hyväkseen sitä, että rakastin sitä niin paljon. No, sitten kun olin jättäny sen, se uhkas tappaa mut ja lapsen. Niin, ja patologinen valehtelu on kans sille hyvin tyypillistä. Joo, ja tosiaan välillä oli päiväkausia lähes syömättä ja nukkumatta. (Kai se joillain pillereillä eli...)

5

toi kaikki on AIVAN ku mun ex!! siis aivan kaikki. todellakin oli ihana pikkupoika/nallekarhu ja välillä monsteri. nyrkki heilui ilmassa ja naama vääristyi kummallisesti. Kovakourainen...aina paljon aikomusta tehdä kaikkee mut mitään ei saanu tehtyä..yhä uhkaa itsarilla....

onkohan meillä ollu sama ex.....en usko ku mun ei oo Suomessa

Joo, mäkin huomasin, että kun mies raivostui, sen silmät meni aivan oudoiks ja se väitti aina myöhemmin, ettei muista tönineensä mua. Vaikka oli selvin päin. Tai mistä mä tiedän... Mutta mua alko lupulta ihan pelottamaan. Siks lähdin. Ja ei mun rahatkaan riittäny enään aikuista miestä elättämään... Aika surullista. Mutta mä olen vapauttanut itseni vastuusta. Vaikka tappais ittensä, ei ole mun asia. Siis en suostu ottamaan omalletunnolleni mitään tollasta. No, nyt sillä on joku teinarityttö ollu puoltoista vuotta, joka on ilmeisesti yhtä ongelmainen kun mun exäkin.. Siinähän on sopiva pari... Mutta ei oo tosiaan isä lastaan juuri nähnyt. n

Enkä osaa olla siitä edes kovin pahoillani. Mun elämä on niin paljon helpompaa, kun ei tarvii kuunnella sen valitusta ja sitä, kuinka sillä on niiiiiiiiiin rankkaa.

5

on taas todella kova tekeen töitä. 6 päivää viikossa. se ero löytyi. Lastansakkin haluaa nähdä ja näkee paljon. mut mä olin siinä liian kauan, tai en tiedä olisko mikään apu enää tässä vaiheessa auttanut? mut mua mun adhd ex löi ja mä lähin siltä seisomalta. mua toisaalta säälittää se

että tekee tiettyä asiaa paljon. Mun exällä se on just toi kitaransoitto ja tietokoneiden kanssa touhuaminen. Ja niissä se on tosi hyvä. Toivoisinkin, että tosta melkein kierosta musiikin lahjakkuudesta periytys jotain meidän lapsellekin. Ja tyypillistä on myös se, että sillon jos se soittaa sitä kitaraa, kaikki muu väistyy sen aivoista. Se unohtaa, että piti tehdä ruokaa, tai piti soittaa työkkäriin. Ja jos se on vaikka menossa tekemään sitä ruokaa, ja puhelin soi, se ei enää muista, mitä sen piti tehdä. Siis ylimääräset ärsykkeet sekottaa sen ihan täysin. Eikä se todellakaan pysty tekemään montaa asiaa samaan aikaan.



Ja itsetunto sillä on ollu ihan paskana jostain ala-asteelta saakka.

Minun mielestäni tuo teidän miestenne käyttäytyminen on jotain muuta kuin ADHD:ta... Toki miehillänne voi olla tarkkaavaisuushäiriötä ja ylivilkkautta, mutt tuollaisee käytökseen tarvitaan jo muitakin pään sisäisiä ongelmia.

voitko näitä tapauksia enää auttaa aikuisiässä? Onko tietoa? mun exällä itsetunto on kans aivan zero. se tuli esille esim mua haukkumalla, en saanu olla " parempi" kuin hän

mun exän äiti vaan aina sanoo että kun mun ex oli lapsi se oli aina aatellu et ompas ylivilkas ja erikoinen poika. se oli kiertäny kaiken maailman lääkärit ja kukaan ei osannu sanoo mitään- sit oli katsonu ohjelman ADHD lapsista ja aikuisista ja alknau tutustuun aiheeseen paremmin ja kaikki sekä lapsi, että aikuisiän ADHD oireet mätsäs... siksi ADHD epäily, ei omasta päästä keksitty. jotain vikaahan päässä todella pitää olla, että noin käyttäytyy

lapsena hoitamaton ADHD voi johtaa todella vakaviin käytöshäiriöihin aikuisena

Mutta sehän on ihan fakta, että adhd " altistaa" mielenterveysongelmille, koulukiusaamiselle, masennukseen, huonoon itsetuntoon, alkoholin ja päihteiden väärinkäyttöön jne. Luin exäni kanssa joskus vanhaa Duodecimiä, missä oli just näitä ADHD:n oheispalkintona tulevia juttuja, joista ei oikein tiedä, mikä mistäkin johtuu. Ex totes että oho, tostako kaikki johtuu.



Mutta siis kun on ollut hoitamattomana noinkin pitkään, se ADHD, masennus ym. = megalomaaniset elämänhallintaongelmat.

siis siitä on tullut sellainen kierre, ettei sitä enää pysty erittelemään, mikä kuuluu mihinkin diagnoosiin. Siinä iän myötä on vaan kerääntynyt ongemia toisensa perään.



Eli jos jollakin on lapsi, jolla on ADHD, pitäkää huoli siitä, että lapsi saa kaiken mahdollisen tuen.

Nuo teidän exien ongelmat ei kyllä tosiaan mene ihan yksin ADHD:n piikkiin. Ihan kaikella hyvällä tämän sanon =)



Nyt haluan korjata pari suurta harhaluuloa. ADHD ei ole millään tavalla merkki tyhmyydestä tai hitaammin oppimisesta. Toisinaan jopa aivan päinvastoin. Opetuskeinot ja oppimiseen motivointi on kyllä erilaista. Itselläni on ADHD diagnoosi tehty vasta aikuisena, ja sen jälkeen kun apua olen saanut, on elämä alkanut asettua normaaleille urille. Peruskouluaikana omaa koulumenestystäni heikensi nimenomaan tekemisen puute. Opin jo paljon ennen kouluikää lukemaan ja laskemaan, joten koulussa ei paljon tekemistä minulle alkuun ollut.



ADHD:ssa on hyvinkin tyypillistä se, että siihen jaksaa keskittyä, mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan. Minulla se nyt sattui olemaan lukeminen. Siinä kävikin sitten niin, että vietin tolkuttoman pitkiä aikoja nenä kiinni kirjassa. Ne asiat, jotka taas eivät kiinnosta, jäivät sitten turhautuessa sivummalle.



Tämän asian kanssa on vain elettävä. Lääkkeitä käytän silloin kun on sellainen tilanne, jossa keskittymistä erityisesti vaaditaan, esim. uuden koulun aloittaminen, tai uusi työpaikka. Parhaiten on helpottanut se, että olen löytänyt oman tapani oppia, ja pyörittää arkea. Minulle rutiinit ovat hyvin tärkeitä, muuten saattaa karata vespa hanskasta.



Kaikkia ennakkoluuloja ei tietenkään voi poistaa, ja aina on joku jonka mielestä ADHD on vain kasvatuksen tulosta, tai hyvä tekosyy. Kukin saa olla mitä mieltä tahtoo. Minä sen sijaan olen ylpeä kaikesta mitä saavutan. Se on kovan työn takana. Kiitos.



...Niin, tämä vielä: ADHD ei ole mielenterveysongelma.