Mies jäi kiinni valehtelusta
Olin päivän poissa kotoa. Olen jo vuosia epäillyt häntä pienistä valheista ja vilpeistä. Tein testin ja otin valokuvan auton matkamittarista ennen lähtöä, ja toisen valokuvan, kun palasin kotiin. Kilometrejä oli tullut lisää 48 km.
Kun kotiinpalattuani kysyin kuulumisia ja että oliko mies käynyt missään. Hän sanoi, ettei ole käynyt. Toistin kysymyksen eri tavoin vielä kahteen kertaan ja hän väitti edelleen, ettei ole käynyt missään. Sanoin, että tiedän hänen valehtelevan, mutta intti vain samaa edelleen.
Minulle on samantekevää onko hän ollut jossain, mutta olettaisin hänen puhuvan totta.
Se, joka valehtelee pienestä asiasta, valehtelee myös suuresta.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääräpäinen mies ja kusee omiin muroihinsa.
Miehet kusee AINA omiin muroihinsa, sama vaikka vaihtavat naista kuin sukkia, jotkut naiset, kuten nyt esimerkiksi minä laitan miehen kusemaan omiin muroihinsa, tässä talossa ei pallinaamat ulvo, valehtele tai kieroile.
Kiva kuulla että olet lopettanut ulvomisen, valehtelun ja kieroilun.
Jospa miehelläsi on jo dementian oireita, siihen kuuluu myös valehtelu.
Vierailija kirjoitti:
Palaan vielä aiheeseen.
Otin asian esille vielä seuraavana päivänä. Sanoin, että selvitetään nyt tämä asia, eli miksi valehtelit? Mies yritti vielä kiemurrella, mutta tunnusti viimein naureskellen kuin pieni lapsi. Oli käynyt puheittensa mukaan kaupassa.
Mutta edelleenkään minulle ei selvinnyt MIKSI hän VALEHTELI?
ap
Miksi te olette tuossa suhteessanne?
Olisi aika puntaroida. Puhuakin?
Kuulostaa aika kummalliselta, ainakin tosi lapselliselta. Molemmat.
Sama mut vaimo valehtelee,en ole puhunut mitään.
Ap vaikuttaa narsistilta kyttääjältä.
Vierailija kirjoitti:
Palaan vielä aiheeseen.
Otin asian esille vielä seuraavana päivänä. Sanoin, että selvitetään nyt tämä asia, eli miksi valehtelit? Mies yritti vielä kiemurrella, mutta tunnusti viimein naureskellen kuin pieni lapsi. Oli käynyt puheittensa mukaan kaupassa.
Mutta edelleenkään minulle ei selvinnyt MIKSI hän VALEHTELI?
ap
Mitä osti kaupasta?
Munkin mies oli käynyt 40km päässä ostamassa kaupasta limpparin, kun lähin kauppa olis ollut 100m päässä.
Oli kuulemma käynyt katselemassa erästä luontokohdetta mun ollessa iltavuorossa töissä. On kova valokuvaaja, joten kysyin, miksi et ottanut kuvia? Vastasi, että koska oli niin pimeää. Klo 21 keskellä kesää...
Kyllä se käry lopulta kävi ja jäi kiinni toisesta naisesta. Noita valheita en uskonut hetkeäkään, vaikka kuinka intti vastaan.
No miksi et paljadta että olit katsonut auton mittaria ja huomaat että autolla on ajettu. Kävit siis jossain tai kuka ajoi autoamme. Älä anna sen äijän luulla että olet höynäytettävissä. Tosin, onhan se ihan hemmetin noloa myöntää kumppanille että kyttää toista, se on epäluottamuslause.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa narsistilta kyttääjältä.
On aika inhimillistä haluta tietää totuus.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei nyt kyllä ole se, että mies jätti kauppareissun raportoimatta. Mitä oikein epäilet ja miksi? Miksi kuvaat matkamittaria? Ihan pimeältä kuulostaa.
Olen siis huomannut, että hän valehtelee pienistä asioista, joten tein testin.
Siis kyse on valehtelemisesta eikä mistään muusta. Normaalia jutustelua on kysellä kuulumisia ja mitä on tehnyt, eikä mistään ihme raportoinnista.
Ja muuten, nämä väärin ymmärtäjät on varmaan itsekin miehiä, jotka valehtelevat vsimoilleen?

Nyt kun olet hiffannut miehen valehtelevan, ala kiinnittää tarkemmin huomiota vastauksiin ja niiden ristiriitaisuuksiin. Saattaa olla, että yllätyt, miten paljon niitä valheita onkaan, kun niihin alkaa kiinnittää huomiota..
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on tarve valehdella, se kertoo vain siitä, että puoliso ei pidä totuudesta. Elämä on helpompaa, kun jättää asioita kertomatta.
Miehet ne vasta vaikeita ihmisiä onkin, eivätkä siedä totuutta ollenkaan. Jos oma tyttis jää kiinni toisen miehen n*ssimisesta, niin päällehän ne käy. Ei minkäänlaista kykyä sietää totuutta.
Mulla on ollut lähes jokainen mies sellainen joka suoltaa valkoisia valheita, he vaan ovat niin yksinkertaisia etteivät tajua miten nokkelaälyinen olen ja hoksaan asioita, tulkitsen myös toisen miktoilmeitä ja näen hrlposti koska mies muuntaa totuutta, lisäksi olen todella hyvä muistinen joten muistan mitä hän milloinkin sanoo ja pitkienkin aikojen päästä tajuan heti jos juttu muuttuu vähänkään siitä mitä 1.kerralla oli puhunut ko asiasta.
Tosin olen oppinut näin keski-ikään päästyäni että jotkut jotuu keksimään valkoisia valhfita tai muuttamaan ei toivottua totuutta ihan vaan heikon itsegunnon takia. Yritetään puhua tehtyä tekemättömäksi tai muuten vaan esittää hiukan paremmin pärjäävää kuin mitä oikeasti on. Se on selviytymiskeino, enkä anna sen suuremmin haitata eteenkään adioossa millä ei ole mitään merkitystä parisuhteelle, mutta onhan se kiistämättä aikuisekdi kasvaneen terveitsetuntoisen ihmisen merkki jos pystyy pysymään totuudessa eikä tarvitse esittää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on tarve valehdella, se kertoo vain siitä, että puoliso ei pidä totuudesta. Elämä on helpompaa, kun jättää asioita kertomatta.
Miehet ne vasta vaikeita ihmisiä onkin, eivätkä siedä totuutta ollenkaan. Jos oma tyttis jää kiinni toisen miehen n*ssimisesta, niin päällehän ne käy. Ei minkäänlaista kykyä sietää totuutta.
Mulla taas kokemus siitä että mies käyttää joka asiassa kieltämisdefenssiä, eli vaikka tajuaa ikäviä/ei toivottuja asioita, niin kun kieltää niiden olemassaolon niin silloinhan niitä ei ole. Kun joutuu joskus tilille jostain kauan aikaa sitten tapahtuneesta niin vadtaus on aina "no en minä muista". Eli koittaa välttyä vastuusta. Mitä jos minä jään kiinni siitä että tyttöporukan kanssa yökerhoreissulta en tullut kotiin yöksi ja mies tivaa missä olin niin sanon vaan etten muista. Tai etten muista että mulla oli kotiintulovelvote tai kun olen haukkunut hänet mitä ilkeimmällä tavalla ja mies palaa asiaan vuoden kuluttua niin sanoisin vaan etten muista enää. Oisko se siinä?
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n viesti sai minut toteamaan, että miksi olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.
Ai, minut se saa miettimään, että onnekseni olen hyvässä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei nyt kyllä ole se, että mies jätti kauppareissun raportoimatta. Mitä oikein epäilet ja miksi? Miksi kuvaat matkamittaria? Ihan pimeältä kuulostaa.
Olen siis huomannut, että hän valehtelee pienistä asioista, joten tein testin.
Siis kyse on valehtelemisesta eikä mistään muusta. Normaalia jutustelua on kysellä kuulumisia ja mitä on tehnyt, eikä mistään ihme raportoinnista.
Ja muuten, nämä väärin ymmärtäjät on varmaan itsekin miehiä, jotka valehtelevat vsimoilleen?
Miksi roikut siinä epäluotettavassa?
Ilmiselvästi hänellä on joku toinen nainen. Tai sit auto ajelee itekseen. Onko joku äly-auto.?
No miehet on pääosin huijareita. Kunnes toisin todistetaan. Oon nähny nii paljo valhetta. Että tuo on jo pientä siihe verrattuna. No jos lähtee toisen matkaan nii menkööt. Sit pääset siitäkin valehtelijasta helpolla. 😅
Millaiset tapahtumat aiemmin ovat saaneet sinut epäilemään miehen rehellisyyttä, ap? Onko ollut jotain, mikä herättää epäilyn esim pettämisestä? Tätä ketjua on vaikea hahmottaa, kun ei tiedä kokonaisuutta, olisi kiinnostavaa kuulla lisää.
Olen itse oikeasti harkinnut yksityisetsivän palkkaamista, kun tuntuu epäilyttävältä, että mies ei ole halunnut lainkaan seksiä lähes 3 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei nyt kyllä ole se, että mies jätti kauppareissun raportoimatta. Mitä oikein epäilet ja miksi? Miksi kuvaat matkamittaria? Ihan pimeältä kuulostaa.
Olen siis huomannut, että hän valehtelee pienistä asioista, joten tein testin.
Siis kyse on valehtelemisesta eikä mistään muusta. Normaalia jutustelua on kysellä kuulumisia ja mitä on tehnyt, eikä mistään ihme raportoinnista.
Ja muuten, nämä väärin ymmärtäjät on varmaan itsekin miehiä, jotka valehtelevat vsimoilleen?
Nyt kun olet hiffannut miehen valehtelevan, ala kiinnittää tarkemmin huomiota vastauksiin ja niiden ristiriitaisuuksiin. Saattaa olla, että yllätyt, miten paljon niitä valheita onkaan, kun niihin alkaa kiinnittää huomiota..
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei nyt kyllä ole se, että mies jätti kauppareissun raportoimatta. Mitä oikein epäilet ja miksi? Miksi kuvaat matkamittaria? Ihan pimeältä kuulostaa.
Olen siis huomannut, että hän valehtelee pienistä asioista, joten tein testin.
Siis kyse on valehtelemisesta eikä mistään muusta. Normaalia jutustelua on kysellä kuulumisia ja mitä on tehnyt, eikä mistään ihme raportoinnista.
Ja muuten, nämä väärin ymmärtäjät on varmaan itsekin miehiä, jotka valehtelevat vsimoilleen?
Miksi roikut siinä epäluotettavassa?
Asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia tyyliin joko/tai.