Joko olette vaihtaneet autoonne kesärenkaat?
Kommentit (55)
Pari viikkoa sitten, asutaan stadissa ja mökki varsinais-suomessa.
Toiseen autoon vaihdatettiin jo, toisessa nastat. Ihan hyvä että on, meillä ainakin vielä öiset lumet tiellä. Vaihdatetaan ne kai ensi viikolla.
Hätähousut vaihtelevat liian aikaisin.
Taas lunta maassa ja tiet liukkaat.
Ehtii ne vaihtamaan myöhemminkin.
En oo vaihtanut.
Rengastyttö sen teki pari viikkoa sitten.
Kävellen taitaa Etelä-Suomessa nämä hätäilijät tänään töihin mennä. Maa ihan valkoisena lumesta.
Alkuviikosta vaihdoin mutta toisessa autossa on vielä talvirenkaat joten jos lauantaina sataa niin paljon lunta kuin nyt ennustettu niin sillä sitten pääsee asioille.
Eihän se ole kuin oma henki kyseessä. Kyllä tuonne jään ja lumen sekaan voi kesärenkailla lähteä sekoilemaan!!
Luultavasti kaksi oli vaihtanut täällä Jyväskylän lähellä kun yövuorosta tulin pienehköä tietä. Autossa oli poliisin nauhat ojassa ja toisen kuskia oli poliisit jututtamassa, auto puoliksi ojassa.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti kaksi oli vaihtanut täällä Jyväskylän lähellä kun yövuorosta tulin pienehköä tietä. Autossa oli poliisin nauhat ojassa ja toisen kuskia oli poliisit jututtamassa, auto puoliksi ojassa.
Luultavasti. Mitä muuta luulet?
Toyotassa jatkuva neliveto joten kesärenkaat on vaihdettu jo ajat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Toyotassa jatkuva neliveto joten kesärenkaat on vaihdettu jo ajat sitten.
Ei se neliveto auta pysähtymään. Ihan yhtä hengenvaarallinen oli neliveto tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toyotassa jatkuva neliveto joten kesärenkaat on vaihdettu jo ajat sitten.
Ei se neliveto auta pysähtymään. Ihan yhtä hengenvaarallinen oli neliveto tai ei.
Auttaa ja on paljon turvallisempi kuin tavallinen etuveto,etenkin kun kyse on pienestä autosta.

Millä --itun logiikalla neliveto auttaa äkkijarrutuksessa liukkaalla tiellä?
Vaihdatin viimeksi noin 18 vuotta sitten, sen jälkeen mukavasti kitkarenkailla (ilman kolareita ja ilman lähellä piti tilanteita, mutta liian paljon pikavoittoja).
Mikä takatalvi? Ollaan vasta huhtikuun puoliväliä lähestymässä ja joka vuosi säät kampeaa molempiin suuntiin ennenkuin taittuu kokonaan kevääksi. Ei oo terminen kevät vielä. Talvirenkaat vielä on hetken alla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole kuin oma henki kyseessä. Kyllä tuonne jään ja lumen sekaan voi kesärenkailla lähteä sekoilemaan!!
Liikenteen seassa et koskaan ole yksin eikä vahinko kohdistu varmasti vain kuskiin joka sekoilee.
Nastat on vielä Etelä-Suomessa. Täytyy alkaa miettiä sopivaa vaihtoajankohtaa. Viime vuonna tuli vaihdettua liian aikaisin kun huhtikuun lopulla tuli vielä lunta reilusti.
Vaihdoin eilen kumia kun olin jo edellisellä pannut kolmea eri mirkkua.