Te, jotka ehdottomasti kannatatte lasten kotihoitoa,

pidättekö työssäkäyvää äitiä eittämättä huonompana äitinä, vai onko se teistä tilannekohtaista?

itse olen hoitanut lapseni 3v:ksi kotona, mutta sen jälkeen kokopäiväinen kotona olo on kyllä vähän omituista.

Ymmärrän jos pakko mennä taloudellisista syistä töihin. Sitä vaikeampi ymmärtää, että vie kovin pienen lapsen (alle 1v) hoitoon, koska ei muka kumpikaan vanhempi mitenkään jaksa hoitaa kotona, ura on tärkeämpi, ei pysty olemaan kotona yms.



Tilannekohtaista siis.

Hän on vaan halunnut/päättänyt/joutunut tekemään erilaisen valinnan lastensa hoidon suhteen.



Ei mulla muutenkaan ole tapana pitää muita itseäni huonompina vain siksi, että tekevät asioita eri tavalla kuin minä.

Kaikki perheet tekevät itselleen sopivat ratkaisut. Lapset ja perheet ovat erilaisia. Yksi tapa sopii toiselle ja toinen toiselle.

En itsekkään ole täysin kotiäiti. Hoidetaan kyllä lapsi kotona, mutta tehdään miehen kanssa myös molemmat töitä sillä tavalla limittäin, että lapsen kotihoito onnistuu, kun aina jompikumpi lapsen kanssa.

superäiti: käyn töissä, ja lapset hoidetaan kotona...



Mä en pidä huonompana äitinä muita kuin sellaisia äitejä jotka ei koskaan kykene kriittisesti tarkastelemaan omia toimiaan. Eikä myöntämään, että joskus se, mikä on parhaaksi äidille ja parhaaksi perheelle, ei ole sitä välttämättä lapselle/lapsille. Ja silti sellainen valinta tulee tehtyä. Se kun on vaan elämää, kaikki joutuu välillä joustamaan. Mutta jos ihmien ei kykene myötämään itselleen, että kaikki omat teot ei ole lapselle parhaaksi, kuinka pystyy sitten auttamaan lasta niissä tilanteissa, jotka voi olla lapselle vaikeita, kun koko ajan pitää vaan vakuutella, että LAPSELLE on parempi olla hoidossa, kun saa virikkeitä/jaksavamman äidin/kavereita tms.



PS. Itse olen vienyt esikoisen hoitoon 9kk iässä (kamalan huono ratkaisu, en tekisi enää niin) ja nyt menen töihin, kun vauva on 5kk ja isä jää kotiin. Näitä ratkaisuja saa kyllä arvostella, ne on tehty kulloisenkin elämäntilanteen mukaan niin, että PERHE pärjäisi parhaiten.

Kaikkihan on yksilöitä.



Tuttavapiirissäni ei ole yhtään, joka olisi oikeasti JOUTUNUT menemään töihin esim. heti vanhempainvapaan jälkeen.



Yksi sanoi suoraan, ettei kestä kokopäiväisenä äitinä. On parempi äiti kun on vain iltaäiti.

Toinen sanoi suoraan, että haluaa kuluttaa, eikä pihtailla rahan kanssa.

Kolmas sanoi, että saa heittää hyvästit uralle jos ei palaa töihin kun lapsi oli hiukan alta 2v.



Onko nuo nyt sitten huonompia äitejä kuin minä, joka olen valinnut ympärivuorokautisen äitiyden, rahan pihtaamisen joka käänteessä ja heittänyt hyvästit akateemiselle uralle?



Minä haluan kasvattaa lapseni itse. Haluan nähdä uudet taidot, enkä kuulla hoitotädin suusta mitä tänään opittiin. Haluan siirtää omat arvoni lapsilleni. En ole tehnyt lapsia sitä varten, että toiset ne hoitaa Tekeekö tämä minusta paremman äidin?



Tekee, omissa silmissäni.



Vaikka välillä huudankin täysiä naama punaisena.

Vaikka välillä tekisi mieli ottaa tukasta kiinni ja ravistaa.

Vaikka välillä tuntuu että minulla on idiootit lapset.

Vaikka välillä tuntuu että en osaa kasvattaa lapsia,

en jaksa mitään enkä osaa mitään,

Nyt tätä kitkuttelua on kestänyt vuoden ja hermot alkaa mennä. Toinen syntyy näinä päivinä, joten en voi töihinkään nyt mennä. Toisen kanssa haluaisin olla myös kotona pitkään, mutta en tiedä pystynkö tähän kitkutteluun rahan kanssa enää. On niin rasittavaa koko ajan laskea ja laskea, olla hermostunut ja ahdistunut siitä saadaanko laskut maksettua, mitään extraa ei voi hankkia... Toisaalta sydän särkyy ajatuksesta että veisin 1v:n hoitoon. Harkinnassa on pph:n ura tai joku kotona tehtävä työ... en tiedä tää on niin vaikeaa. Kotihoitoa pitäisi oikeasti tukea paremmin, ettei olisi pakko lähteä töihin.

Paitsi alle 1-vuotiasta en kyllä mitenkään veisi hoitoon, jollei olisi ihanihanihanihan pakko!

Tästä viestistä tuli mieleeni, kun itse olen miettinyt keikkahommia... Puoliso on arkisin töissä 6.30-17.20, ja ajattelin, että vanhempainvapaan loputtua kävisin viikonloppuisin ja joskus iltaisin töissä (jos isovanhemmat voisivat silloin hoitaa lasta). Mutta nyt olen alkanut pohtia, että onko sekään lapsemme ja perheemme edun mukaista, että kumpikaan vanhemmista ei ole ikinä yhtäaikaa kotona??? Eli kumpi tässä menee etusijalle; lapsen kotihoito vai yhteinen aika. Hmmmm..........

Tilannekohtaista... hmmm... Omassa tuttavapiirissäni kaikki kotihoitoa kannattavat ovat saaneet sen jotenkin järjestettyä. Moni tekee töitä kun puoliso on vapaalla tms.

Olen tyytyväinen kun omani sain hoitaa kotona ja se riittää.

Jos menee töihin siksi, ettei muuten olisi vara lähteä 2 viikoksi Thaimaahan, niin pidän huonona.

Niin kotiäideissä kuin töissäkäyvissä löytyy ääripäitä molempiin suuntiin. Ei kotiäitiys äidistä pyhimystä todellakaan tee.

Yksikin kaverini on kotona vielä kun nuorimmainen on 5-vuotias. Eivät ulkoile tai tapaa muita lapsia päivisin... kun kaikki semmoinen on kuulemma "paskaa". Minusta tuo on aika erikoinen ratkaisu mutta en silti sanoisi häntä huonoksi äidiksi...

työsäkäyväksi äidiksi siirtyneenä en pidä kunmaakaan huonona tai hyvän äitinä vain sen perusteella hoitaako lapset kotiona vai jotenkin muuten.



Meillä lapset jatkaa kotihoidossa vaikka minä menin töihin, koska norin vasta 1v. ja mielestäni näin on lapsille parempi. Olen myös vienyt esikoisen 9kk iässä hoitoon enkä enää niin tekisi. Tosin silloin se oli perheemme kannalta paras ratkaisu. Meillä on hoidon suhteen tehty monia eri ratkaisuita perheen kokonais tilanne huomioiden ja kaikki ovat silloin olleet oikeita enkä niitä kadu. Se että äiti on töissä ei tee äidistä huonompaa kuin kotona olevasta äidistä kunhan lapset on siitä huolimatta onnellisia. Se miten äiti käyttää aikaansa lasten kanssa oloon oli sitten töissä tai kotona on tärkeintä.