Hirveä synnytyspelko:

Supistukset alkavat kotona.. keskellä kirkasta päivää. Voimistuvat hiljalleen.. lähdette sairaalaan.. Todetaan, että olet saliin valmis.

Ehdit naukkailla muutaman kerran ilokaasua, kipu voimistuu mutta pysyy siedettävänä.

Yhtäkkiä sinua ponnistuttaa, kätilö huomaa että vauva on tulossa. Ponnistat pari kunnon ponnistusta, vauva plumpsahtaa ulos ja itkee.

Saat vauvan syliin.

Voit hyvin, ei tikin tikkiä tule. Kävelet vauva kainalossa osastolle.

Parin päivän päästä kotiin ja olet elämäsi voimissa.



T. Eräsjolla toka synnytys oli HELPPO ekaan verrattuna. (vieläkin mietin, voiko noin oikeesti vauva syntyä? Siis OIKEASTI!)

Soita asian tiimoilta neuvolaasi ja pyydä, josko pääsisit esim synnärille käymään synnytyspaperit läpi ja juttelemaan muutenkin mahdollisesta tulevasta synnytyksestä.



Tsemppiä! Minuakin pelotti ihan hirveästi, mutta kaikki meni mahtavasti ja käteen jäi upea muisto ja jopa (juu, kuulostaa uskomattomalta) kaipuu vielä kerran synnyttämään :)



T: Kahden äiti

Luulin toisenkin olevan ja lähdin soitellen ja lauleskelle sotaan. Homma olikin ihan järkyttävää, kamalaa, hirveää.



Kaikki sanovat aina, että aika haalistaa muistot. No, eipä ole ajasta ollut apua. Aikaa tästä on jo kuusi vuotta, toivoisimme kolmatta lasta kovasti, mutta en vaan uskalla edes ajatella asiaa.



Jaan siis tuntosi kanssasi, tiedän miltä susta tuntuu. Auttaa en valitettavsti osaa.

Eka lapsi syntyi nimittäin sektiolla ja minun päähäni ei kerrassaan mahdu miten ihmeessä muka olen kuitenkin uudelleensynnyttäjä!

Mielestäni tarvitsen enemmän huolenpitoa ja huomiota kuin oikea uudelleensynnyttäjä, koska koko homma on minulle ihan uutta.

Ärsyttää kun kukaan ei tajua, että olen ensisynnyttäjä. En suostu kerrassaan uskomaan, että jos yksi lapsi on saatettu maailmaan sektiolla, niin se alatiesynnytys olisi sitten toinen synnytys. Kun ei ole.

Sektiota en ole koskaan pelännyt, mutta alatiesynnytystä pelkäänä. Toisaalta jankutan itselleni, että hei, tämä on jo toinen lapsi, toisen lapsen synnyttäminen on aina helpompaa!

Ja toinen puoli minusta sanoo , että hei haloo, et ole synnyttänyt alateitse vielä kertaakaan.



*huoh*

Mulla oli hirveä eka synnytys. Halusin silti toisen lapsen... nyt on kolmas tulossa. Voin sanoa, että toka synnytys minun tapauksessa paransi ensimmäisen kokemuksen haavoja. Silloin tajusin tosi kipeästi, mitä olin eka kerralla menettänyt ja se kirpaisi. Olin aivan huumassa toisesta vauvasta, aivan toisin kuin eka kerralla kun kaikki meni pieleen ja läheisten lohduttelut "ihanasta palkinnosta" kuulostivat vittuilulta - vauva kun oli vielä itkuinen ja valvoi ekat puoli vuotta. Toinen oli täysin toista maata. Nyt kolmannesta en tiedä oikein mitä ajatella, mutta pelkopolin kautta käy tie aas kuten viime kerrallakin.



Voimia!

Minulla oli myos kamala kamala eka synnytys. Toinen synnytys paransi haavat, nyt haluaisin kolmannen.

mistä tilanteesta edellinen muuttui sektioksi. Mulla esim. sanottiin että koska kohdunsuu avautu puoleenväliin niin siihen asti olen toissynnyttäjä ja siitä eteenpäin ensisynnyttäjä.



T: toista kertaa soitellen sotaan

Kyllä minua ennen synnytystä aina kohdeltiin ensisynnyttäjänä, ihan tällä nimenomaisella nimityksellä. Itse synnytys menikin sitten vähän niin ja näin, kokemus oli oikeastaan ihan kamala, mutta siitä huolimatta uskaltauduin tähän leikkiin vielä kerran:)



Olisin kyllä toista lasta odottaessani kaivannut jotain kertauskurssia synnytysvalmennuksesta, kun ekasta kerrasta oli kuitenkin jo hetki ja kun niitä tietoja ja taitoja ei koskaan päässyt todellisuudessa kokeilemaan, niin ihan untuvikko olin kun ekaa kertaan "pääsin" alatiesynnytystä kokeilemaan. En ilmeisesti osannut tuoda tuota tarvettani riittävän selvästi julki, kun ä-polin synnytystapa-arviokäyntikin oli pelkkää vauvan asennon ja voinnin varmistamista. Että voi sanoa, että ihan kylmiltään minä sinne saliin menin ja siltä se tuntuikin:(



Kolmannessa raskaudessa aion ottaa asian puheeksi jo hyvissä ajoin, ehkä voisin käydä läpi edellistä synnytystä ja olla tällä kertaa edes vähän paremmin valmistautunut, niin henkisesti kuin psyykkisestikin.