Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, ettei mun psyyke kestä yhtä lastamme. Mistä vielä apua?
17.09.2008 |
Yksi neljästä lapsestamme, kohta 5v, on ihan syntymästää asti ollut 90% pahantuulinen. Eka vuosi meni koliikin piikkiin, sitten neuvolasta tarjottiin uhmaa ja edelleen uhmaa. Ollaan käyty neuvolan psykologin juttusilla reilun vuoden, ollaan käyty perheneuvolassa eikä mitään apua tunu löytyvän. Olemme kuulemma johdonmukaisia ja lempeitä vanhempia, iän myötä varmaan rauhoittuu.
Myös yksityisellä lääkärillä on syynätty tarkkaan eikä mitään elimellistä vikaa tai syytä ole löytynyt. Anoppi on skitsofreenikko, lääkehoidolla aivan toimintakuntoinen ihminen, ei ole oireillut vuosiin.
Olen lukenut hyllymetreittäin kirjoja, kaikki mahdolliset on kokeiltu. Viimeksi neuvolan psykologi sanoi joidenkin ihmisten vaan olevan ei-niin-helposti-rakastettavia olkoot aikuinen tai lapsi. Lasta ovat eri ammattilaiset arvioineet ja paljon, on liian nuori mihinkään diagnoosiin. Selvästi on kuulemma todella älykäs, mutta älyään ei pysty raivoamiseltaan hyödyntämään.
Lapsi on tällä hetkellä kotihoidossa, päivähoito ei tuonut tilanteeseen mitään helpotusta. Päinvastoin lapsi purki raivoaan kahta kovemmin perheeseen kotona ollessaan.
Mistä vielä voin apua koittaa hakea, kun meidän perhe ei vaan enää jaksa? Mulla on alkanut olla toiveita itseni tai lapseni kuolemasta. Mulla ei psyyke kestä tätä tilannetta enää.
Kommentit (45)
Lapsi tosin vasta 3-vuotias, mutta ihan samoin käyttäytyvä. Jonossa psykologille, toivoisin jotain pian käyvän. Olen yksinhuoltaja, ensimmäiset kaksi vuotta olin lapsen kanssa kotona, en jaksanut käydä kuin kerran viikkoon kaupassa, olin niin väsynyt lapsen kanssa tappeluun yötä päivää.
Nyt olen itse käynyt psykiatrilla, koska en vain kuulemma ymmärrä mitä on olla vanhempi. Masennusta on tarjottu syyksi (minulle siis), koska itken puhuessani lapsestani. Perheneuvolan kanssa oltiin paljon tekemisissä, samaa sanottiin kuin teillekin: kaikki on johdonmukaista ja järkevää kasvatusta, kieltoja, mutta myös kehuja.
Kaikki, joille olen lapsesta puhunut, ovat sanoneet, että "sellaista se on lapsen kanssa". Olen kuitenkin työskennellyt vuosikausia lasten kanssa ja tiedän, ettei sen pitäisi olla tätä. Huutoa, raivoa, väkivaltaa jne, vuorokauden ympäri. Vuorokaudet sisältävät paljon sylissä väkisin pitämistä, muuten satuttaisi itseään.
Tukiperhettä on haettu, mutta tuskin tulen saamaan. Tilanteemme on kuitenkin liian hyvä, koska ei ole väkivaltaa (siis lapseen kohdistuvaa...), päihdeongelmia tms. Joskus mietin, että olisi ollut helpompi olla kuollut, kuin jaksaa tätä "perheonnea". Onneksi olen nykyisin töissä ja saan edes työpäivät olla levossa - erossa lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki mahdolliset diagnoosit on kartoitettu, käyty usealla neurologilla, neuropsykologilla, psykologilla. Alkuun oli neuron asiakas, nyttemmin psykan. Meidän elämämme on analysoitu perinpohjin eikä mitään ole löytynyt.
Ammattilaiset ovat yhtä ymmällään kuin mekin.
Mitään ratkaisua ei ole, paitsi sopeutuminen tähän ikuiseen murrosikäiseen joka raivoaa milloin mistäkin.
Lapsi on nyt 12-vuotias ja vasta viime vuosina olen oppinut hyväksymään asian, meillä on tällainen lapsi eikä sitä voi muuksi muuttaa.
Tsemppiä ap!
ihan normaali teidän lapseen verrattuna ja silti tuntuu, että välillä en vaa jaksa lasta ollenkaan...
Kamalinta teillä varmaan, kun mistään ei löydy apua. Jos ois joku diagnoosi, niin tietäis paremmin, miten toimia.
Olen miettinyt raskausajan läpikotaisin, teinkö jonkun virheen, olinko stressantunut, olisinko voinut jonkun asian tehdä paremmin. Mitään vastausta en ole itsetutkiskeluissani löytänyt.
Olemme analysoineet itseämme vanhempia keskenämme ja ammattilaisten voimin, miettineet koti-ilmapiiriä.
Emme edes keksi miten haskat voisi lyödä tiskiin. Olen synkkinä hetkinä miettinyt kamalia. Voi kun lapsi vaan jäisi marketin aulaan tai katoaisi.
Nuo sinun tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä ja oikeutettuja! Ne kertovat siitä, kuinka raskasta teillä on.
Minullakin on haastava lapsi - mutta nyt tajuan, etten taida edes tietää mitään siitä, millaista on haastavan lapsen kanssa. Mutta hän oli myös armoton huutaja ja huusi aina, kun ei saanut tahtoaan lävitse. Meillä muutos tapahtui vajaa 6-vuotiaana, jolloin hän oppi itsehillintää. Mutta jos teidän lapsella on neurologista tms ongelmaa, ei se itsehillintä auta.
Voimia! Ja käytä niitä isovanhempia hyväksesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeasti saa mistään apua, neuvon sinua nyt viisastuneena. Soita paikkakuntasi kriisikeskukseen. Meillä oli samanlaista monia vuosia. Lapsen oireilu alkoi kolmevuotiaana ja neuvolassa kaikki laitettiin uhman piikkiin.
Oma lapseni on nyt 12 vuotias mutta samanlaista oli meillä, lapseni asiat ei ollut eikä ole edelleenkään kohdallaan. Nyt hän saa apua, mutta apua alkoi tulla vasta pari vuotta sitten kun hän uhkasi tappaa itsensä.
En halua suurennella enkä liioitella mutta olet samassa tilanteessa kun minä aikoinaan, minä en vain tajunnut soittaa kriisikeskukseen silloin, soita sinä.
Jos muu perhe alkaa olla uupunut, voisiko lapsenne olla viikonloppuja yms. ryhmäkodissa, jotta muu perhe saa levätä, pysyy kasassa eikä tule masentuneita ja huostaanotettuja lapsia lisää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muu perhe alkaa olla uupunut, voisiko lapsenne olla viikonloppuja yms. ryhmäkodissa, jotta muu perhe saa levätä, pysyy kasassa eikä tule masentuneita ja huostaanotettuja lapsia lisää!
Siinä lapsi on piuhat päässään 2 - 3 vrk ja koko ajan kuvataan kameralla ja kamerakuvan ja aivosähkökäyrän tuloksia sovitetaan yhteen.
Aina ei siinä lyhyessä filmissä tule asiat esiin riittävällä tarkkuudella.
Jos tätä tutkimusta ei ole vielä tehty pyydä lähete siihen neurologilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta tuo tarinasi... Meillä tilanne ei onneksi kuulosta ihan noin pahalta mutta samanlaista: meidänkin nuorempi tyttö on aina ollut, ihan vauvasta saakka kärttyisämpi ja tuntunut että aina on kaikki yhtä kädenvääntöä vaan, asia kuin asia ja jatkuvaa huutamista ja mekastusta. Olin itse aivan loppu, niin kertakaikkisen väsynyt kuin vain olla voi. Lapsi oli kotihoidossa 3-vuotiaaksi. Usein aamuisin en olisi halunnut nousta sängystä ollenkaan kun ajattelin jo valmiiksi tulevaa päivää taisteluineen. Eräänä iltana sitten taas sängyssä itkiessäni minulle tuli yhtäkkiä täysin rauhallinen olo, kuin jostain olisi sanottu; "jos et jaksa niin hakemalla saat apua" ja ajattelin että seuraavana päivänä varaan ITSELLENI lääkäriin ajan, haen minulle mielialalääkkeitä jotta oma mieleni pysyy rauhallisena, sillä olin kyllä usein huomannut oman väsymykseni ja turhautumiseni heijastuvan lapsen käytökseen. Tämä mielessäni yritin vielä seuraavan päivän ja sitten sitä seuraavan. Yhtäkkiä jaksoin itse paremmin kun tiesin että saan apua itselleni kun en enää jaksa. Tämän ajatuksen turvin olen useimmiten saanut hillittyä itseni, ja tämän myötä myös lapseni on rauhoittunut ja olemme ikään kuin löytäneet toisemme uudelleen. Tähän päivään mennessä en ole lääkäriin mennyt, mutta mikäli tilanne vielä pahenee, aion mennä enkä enää aikailla. En tiedä auttaisiko nämä lääkkeet minua todellisuudessa, tuttavani joskus aikoinaan niitä minulle mainosti ollessaan suunnilleen samassa tilanteessa. Lähinnä minua auttaa se ajatus että tiedän että on olemassa jotain jonka turvin saan hillittyä oman käytökseni ja sitä kautta myös lapsen rauhallisemmaksi.
En todellakaan väitä että teillä syypää olisit sinä tai että kaikki olisi välttämättä kunnossa, halusin vain kertoa oman tarinani, muistuttaa ettet ole yksin. Jos suinkin mahdollista niin ota aikaa itsellesi; reilusti, viikko jopa parikin ja nuku, rentoudu ja tee kaikkea itsellesi mieluista. Ja hae apua, itsellesi ja lapsellesi.
Siinä lapsi on piuhat päässään 2 - 3 vrk ja koko ajan kuvataan kameralla ja kamerakuvan ja aivosähkökäyrän tuloksia sovitetaan yhteen.
Aina ei siinä lyhyessä filmissä tule asiat esiin riittävällä tarkkuudella.
Jos tätä tutkimusta ei ole vielä tehty pyydä lähete siihen neurologilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Videotelemetria ei satu, nappulat laitetaan päähän tiukemmalla aineella että pysyvät tutkimusajan paikallaan. Lapsi voi liikkua huoneessa ja käydä veskissä (niitä ei kuvata) piuhoissa on muutaman metrin liikkumatila.
Vanhemman on hyvä olla mukana ja päivät voi viettää lapsen kanssa aikaa ja yöksi voi mennä potilashotelliin. Jos lapsi on kovin levoton luulisi olevan mahdollista olla siellä yölläkin en toki ole varma. Päivällä kannattaa poistua kanttiiniin välillä syömään tai kahville. Hoitajat on tilanteessa mukana seuraavat monitorista kokoajan käyrää.
Kestää muutaman viikon kun saa vastauksen oliko löydöstä.
Tuli tämä mieleen kun kerroit joidenkin tilanteiden olevan kohtaustyyppisiä ja lapsi ei ikään kuin muista tapahtunutta.
Jos löytyy epilepsia tai joku muu juttu käyrästä on lääkitystä olemassa.
Tytölleni tehtiin tällainen tutkimus.
vyöhyketerapeutilla muutamia kertoja ja kokeilla olisiko siitä apua. Lisäksi jotain rentouttavaa. Uskon että lapsi on äärimmäisessä stressitilassa ja lihakset on jännittyneet, kipsissä kun on noin hankala kaikkineen. Voi olla niinkin ettei lapsi osaa rentoutua ja on kipujakin, sellainen huonon olon kierre joka ruokkii itse itseään.
Toki täytyy puuttua ensisijaisesti tuohon epilepsian mahdollisuuteen, epilepsia kun voi oireilla monin eri tavoin kohtaustyypiltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin täällä Espoossa auttaa perhettä taloudellisesti siten että perhe voi saada sun kaltaisessa tilanteessa lastenhoitajan esim. päiväksi/vko. Ja äiti lähtee silloin tuulettumaan YKSIN! Jos teidän kunnassa on hyvät ja oikeat tyypit töissä, voisitko ajatella kysyväsi sieltä apua. Kuulostat tarmokkaalta äidiltä, kun kaiken tuon keskellä jaksat miettiä mistä saisit apua. Sijaisperheet auttavat teidän kaltaisessa tilanteessa, jos vain sopiva löytyy. Lyhyellä tähtäimellä tarvitsette jotain nopeammin tapahtuvaa: esim. joko toistuvan osastopaikan lapselle tai sinulle hoitoapua kotiin säännöllisesti. Tikun nokassakin jaksaa istua, jos tietää että välillä pääsee siitä pois. Voimahali!
Ottakaa nyt hyvät ihmiset (mahdollisen) puolisonne kanssa vuorotellen viikon loma perheestä. Yksin tai kaverin kanssa reissuun keräämään voimia!!!
Haleja ja voimia teille.
Muistakaa silti aina välillä näyttää ja kertoa lapselle vaikka kuinka kävisi hermoille, että hän on oikein rakas!
Ja omaa aikaa, lastenhoitajan edes kerta viikkoon. Kaikki mahdollinen apu.
Huolehdi itsestäsi, niin jaksat paremmin.
Ja se, mitä minulle on sanottu, niin elä omaa elämääsi äläkä murehdi koko aika sitä lasta.
t. Erityislapsi meiläkin
kun ei niin vaan saakaan. Apua on haettu vaikka ja mistä, kukaan ei ota tosissaan. Ainoat, jotka tuntuvat ymmärtävän tilanteen, on päiväkodin henkilökunta, koska ovat lapsen kanssa päivisin.
minulla on ajoittain haasteellinen lapsi ja pieni käsitys vaikeuksistasi, prosenttiluvut meillä toisin päin. Teidän tilanne on helvetillinen.
Yksi mahdollisuus on että pyydätte hoitojakson lastenpsykiatriselle osastolle ja siellä näkevät sen todellisuuden. Hoitojakson saat kun sanot että nyt on omat voimat täysin loppuneet.
Jotain rauhoittavaa lääkitystä pitäisi kokeilla. Jos olisin sinä niin antaisin vaikka nestemäistä Ataraxia jos sitä kotoa löytyy. Keksin tuollaisen konstin levottoman lapsen univaikeuksien lopettamiseksi. Annoin joka ilta annoksen parin viikon ajan ja yörytmi saatiin kuntoon (kivittäkää vapaasti), voimani oli totaalisen loppu tuossa vaiheessa. Tämä tapahtui pikkulapsiaikaan ja toiselle lapselle ei sille haasteelliselle.
Lapsi vaikuttaa kireältä kuin viulunkieli, hänellä on paha olla jostain syystä, syystä jota kukaan ei vielä tiedä.
LAPSESI ON SYYTÖN TUOHON ASIAAN/KÄYTÖKSEEN.
varmasti lapsellasikin on paha olla,ja hän varmasti aistii ja huomaa sen,ettet "rakasta" häntä,vaan tunnet vihan tms. tunteita,ja kurjempi olo vaan tulee.
kuten sanoit,vauvasta lähtien.... hän on syytön.
sun on vaan rakastettava,oma lapsi.ei hänen kuolemaansa kannata toivoa!!
nyt lisää vaan apua hakemaan!
älkää vaan hyljätkö lapsiparkaa yksin minnekkään psykiatriselle,vaan yrittäkää saada jotain lääkitystä kotona kokelitavaksi.
jaksamisia.
sinulle,lapsellesi,ja muulle perheelle.
Mä pyytäisin varmaan lähetettä sellaiseen. Vaikkei sieltäkään diagnoosia tai apua löytyisi niin ainakin muu perhe saisi hetken hengähtää.