Auttakaa! Olen umpikujassa. Varattuna rakastunut varattuun. Ja lapsikin on :-(

(sori)

Mikä naisia vaivaa? Onko se tämä alkava kevät joka sekoittaa pään???

Kuten sanoin, ongelma ei ole pelkästään tämä ihastuminen. Pystyisin kyllä ihastumisen tunteen kanssa elämään, mutta varsinainen ongelma on oma parisuhteeni johon en ole tyytyväinen, rakkauden puute. Pitääkö ' vain' lapsen takia elää rakkaudettomassa suhteessa jossa ei arvosta puolisoaan???



Lisäksi, jos tämä ihastuksen tunne menee ohi, niin tilalle tulee aivan varmasti jossain vaiheessa joku toinen ihastus, koska avioliitostani puuttuu se jokin.



Mieheni ei eroa varsinaisesti halua, mutta ei myöskään vastusta sitä.



Kyse ei ole myöskään keväästä - tämä on kestänyt jo pidempään.



Eikö kellään ole mitään rakentavaa kommentoitavaa?



ap

en minäkään voi auttaa sinua, mutta tunnistan tunteet. Tai siis en tota ihastumista, koska en ole kenenkään ihastunut, mutta minustakin tuntuu välillä etten rakasta miestäni. Mitään järkevää syytä siihen ei ole. Meillä on kaikki hyvin: ihana terve lapsi, kaunis koti, ei rahahuolia. Mies tekee kotihommia ja on aivan mahtava isä lapselle, mutta silti musta ei tunnu oikein miltään. Seksielämä on olematonta mun haluttomuudesta johtuen, ja kyllä me tietenkin aika paljon kinastellaankin, mutta ei mitään mullistavia riitoja ole ollut.



Lapsi on kuitenkin hyvä syy jaksaa ja yrittää. Koetan uskoa siihen, että rakastaminen on kuitenkin päätös ja valinta pitkällä tähtäimellä.

Jos ette, niin turha puhuakaan erosta. Ammatti-ihmisestä on apua näissäkin tilanteissa.



Nimim. kokemusta on

Voiko tunteita pakottaa? Jos, kuten tapauksessamme, arvostan ja haluan ihan toisenlaisia ihmisiä nykyään, kuin mitä oma mieheni on...



Onko kellään kokemusta pariterapiasta tällaisessa tapauksessa? Olisin todella kiitollinen kokemuksen jakamisesta.



ap

Naurettavaa luulla että elämä ihastuksen kanssa olisi jotain muuta kuin mitä nykyisenkään kanssa. Keksit vain tekosyitä, oikeutusta sille että olet ihastunut.

Kai olet joskus rakastanut ja arvostanut miestäsi? Onko noita tunteita mahdotonta herätellä henkiin?



Olemme pelastaneet pariterapian avulla liittomme. Se vaati paljon työtä mutta kannatti todella. Mietteesi ovat ihan tuttuja. Kaikissa pitkissä parisuhteissa on myös huonoja kausia ja ruoho aidan toisella puolen houkuttelee, mutta ongelmille voi ihan oikeasti tehdä jotakin!

Avioliitossa tulee erilaisia vaiheita, mutta " myötä- ja vastoinkäymisissä" , muistatko? Entä jos miehesi tahtoisi vaihtaa sinut, koska hänen löytämänsä uusi nainen kokkaa paremmin tms?

mun ystävät erosivat joitain aikoja sitten. nainen ihastui toiseen. lapset elävät vuoroviikoin vanhemmillaan. järjestely on ihan toimiva. MUTTA kun heidän (alkuperäisen parin) suhteessa ei ollut mitään VARSINAISTA VIKAA, oli ero turha. uudessa suhteessa tuli eteen myös joitain tylsiä tai epämiellyttäviä asioita. alkuperäinen pari taas oli tuntenut toisensa vuosia ja olleet naimisissa ja hoitaneet lapsia YHDESSÄ.

seuraava suhde ei ole välttämättä YHTÄÄN sen parempi. vaan myöhemmin tajuaa kuinka tärkeää olisi ollut ja jäädä. käydä pariterapiassa (SE AUTTAA USEIN!) ja ymmärtää toista ja PÄÄTTÄÄ rakastaa. vaikka fiilikset ei olisi aina niin hilpeät, niin ei kai sitä voi koko elämältä odottaakaan. välillä on huonoja aikoja. ei silloin kannata häippäistä.

pariterapiassa voi myös jollain tavalla syyllistämättä ja riitaa haastamatta kertoa mitkä asiat puolisossa vaivaa. asiat voivat muuttua.

ja äiteinä varmasti tunnemme sen saman tunteen: lapsien hyvinvointi menee aina ensisijalle. omat villit fiilarit eivät saa vaikuttaa lasten elämään.

kun eroa on miettinyt KAUAN ja pariterapia on käyty, eikä muutosta ole näkyvissä, on kai erottava. lasten takia ei tarvitse jäädä HUONOON SUHTEESEEN.



ja kumppaniinsahan voi joskus myöhemmin uudestaan ihastua! se vasta hyvä asia onkin.

on harmi, jos kumppani ei ole silloin enää omassa elämässä mukana.

(näinkin kävi ystävälle - miehellä on nyt uusi perhe ja onni, nainen suree jo kolmatta vuotta, että jätti elämänsä rakkauden...)

Totta helvetissä se avioliitto näyttää harmaalta varsinkin jos vertaa tuoreeseen ihastukseen. Se ei silti ole mikään syy rikkoa lapsen kotia.

Kuinka pitkään olette olleet naimisissa. Minkä ikäinen lapsi on.

Sen jälkeen on vain päätettävä, että haluaa rakastaa tuli mitä tuli, siis myötä- ja vastamäessä. Olet tainnut hurahtaa siihen rakastumisen tunteeseen...

Oman miehen kanssa menee huonosti ja samoista syistä kuin sinulla. Mies on hiljaisempi ja minua todella vaivaa se, ettemme keskustele muusta kuin lapsestamme enää. Hän on hyvä mies, luotettava, hellä, hyvä isä, taitava rakastaja, mutta häneltä puuttuu se mitä juuri tässä elämän vaiheessani tarvitsisin kaikista eniten.



Olen ihastunut työkaveriini, jossa on juuri sitä, mitä mieheltäni puuttuu. Hän saa minut nauramaan ja hänen seurassaan voin puhua mistä tahansa. En ole koskaan Olemme puhuneet monista vaikeista asioista. Hän on minuun selvästi ihastunut ja minä häneen. Tanssimme ja nauramme yhdessä, mutta myös vakavoidumme ja puhumme mieltämme painavista asioista. Upea mies.



Oman mieheni kanssa olemme viittä vaille eroamassa. Vaikeaa silti on. Mieheni ei haluaisi erota, minä taas en tiedä mitä haluan. Haluaisin olla vapaa päättämään haluanko mieheni vai työkaverini.

Helpottavaa kuulla, että jollain muullakin on samanlaista, vaikkakaan tällaista ei kenellekään toivoisi. Kirjoittelethan tilanteestasi jatkossakin.

Meidän kaikkien olisi tärkeää muistaa yksi juttu: mikään parisuhde ei ole pelkkää myötämäkeä ja ihania tunteita!!! Ei vihkivalassakaan kysytä että onko hyvä fiilis, vaan että tahdotko rakastaa. Yksi rakkauden osa-alue on tunne, mutta rakkaus on myös toisesta välittämistä, kasvamista, oppimista, kestävyyttä vaikeuksien edessä. En tietenkään väitä, että mitä tahansa täytyisi puolisolta sietää. Mutta juuri nämä " ei nyt oikein tunnu siltä ja on tylsää" -jutut eivät ole mikään kunnollinen syy erota!!!



Ihastuksia tulee, ne kuuluvat luonnollisena asiana elämään. Mutta niin kauan kuin kotona on hyvä puoliso, on moraalisesti ainoa oikea valinta rakentaa ja vahvistaa suhdetta häneen. Jos parisuhteesta lähtee pois ensimmäisen kyllästymiskauden iskiessä, ei pääse kasvamaan ihmisenä eikä mikään takaa, että seuraava suhde toimisi yhtään paremmin.



Ja tätä mieltä siis olen minä, joka myös olen ihastunut toiseen mieheen.

Jos tässä mitään kirjoittelemista on. Kurja tilanne. Rakastan miestäni ja olen kovaa vauhtia rakastumassa työkaveriini. Anteeksi jos edellinen viestini oli hiukan sekava, mielentilakin on sitä tällä hetkellä.



En tiedä uskallanko ottaa riskiä ja erota miehestäni. Hänessä on niin paljon niitä hyviä ihania ominaisuuksia. Toinen mies vaan kiehtoo kovasti. -17-

Pitkä parisuhde on taitolaji. Ei ihme ettei kaikki siihen kykene. Sinäkin mieheesi tyytymätön et osaa nähdä elämässäsi pidemmälle kuin näköjään vain tähän hetkeen. Näet miehessäsi vikoja ja nyt jos voisit valita valitsisit ihan erilaisen ihmisen.



Ei kukaan pysy kiinnostavana ja ihanana aina ja ikuisesti. Ei elämä ole pelkkää ihanaa parisuhdetta. Arki tulee vastaa kaikilla, niin se tulisi tämä uuden miehen kanssakin. Lisäksi kantaisi huonoa omaatuntoa rikotusta lastesi perheestä.



Mitä se rakkaus on? Ei se ole sitä että toinen tekee minulle hyvän olon ja että toinen aina ymmärtää ja jaksaa keskustella tärkeistä asioista. Minä koen että rakkaus on tahtotila. TAHDON rakastaa puolisoani vaikka aina siltä ei tuntuisi.



Oletko itsekään aina miehellesi se oikea? Onko kukaan aina ja ikuisesti toisilleen se oikea? Onko niin pakkokaan olla. Me muutumme kokoajan ja suhteemme muuttuu siinä samalla. Sitä pitää hoitaa ja vaalia. Toista ei saa pitää itsestäänselvänä. Kliseitä joo, mutta niin tosia.



Niin, mitä se rakkaus on? Onko se sitä että antaa periksi heti kun toinen onkin vähän tylsä ja tavallinen? Pitkässä parisuhteessa rakkaus muuttuu. Siitä tulee arkisia tekoja ja harjoittelemalla mahtava yhteenkuuluvuuden tunne, pieniä helliä tekoja toisen puolesta...



Lapset kuluttavat parisuhdetta. Helposti alkaa elää velvollisuus-elämää; töihin, kotiin lapset tarhasta, ruokaa, telkkarin katselua,nukkumaan ja taas alusta. Alkaa olla vain äiti tai vain isä. Puoliso unohtuu arjen kiireessä.



Mutta niin kuin alussa jo sanoin pitkä parisuhde on taitolaji. Siihen ei kaikki kykene. Varsinkin nykypäivänä kun kuvitellaan että kokoajan pitää tuntua joltain jotta se olisi sitä oikeaa.



Olet menossa todella helppoon. Vaihtamassa hyvää miestä mahdollisesti toiseen ihan yhtä hyvä mieheen. Kuvitteletko että onnesi on jotenkin jokun toisen vastuulla. Mitä sitten kun uuden miehen kanssa kosiskelu ja toiseen tutustumisen vaihe on ohi, luuletko että arki sitten on yhtään parempaa kuin nykyäänkään? samallalailla uusikin mies lakkaa keskustelmasta, todennäköisesti.



Ja ei, ei parisuhdeterapeutti saa rakkautta sinne missä sitä ei ole. Itse sinä voit PÄÄTTÄÄ HALUATKO löytää rakkautta. Se löytyy SINUSTA, ei kenestäkään ulkopuolisesta. Kohdettakin voit vaihtaa vaikka kymmenen kertaa, mutta tuskin sen onnellisempaa elämää saavutat kuin nykyisessä perheessäsikään.



Ei ihmiset ole kuin rukkaset, jotka voi heitää pois kun ne ei enää olekaan hyvät. Mieti tarkkaan mitä teet ettet joudu katumaan.

Ihastuksen tultua ei enää juurikaan ajattele miltä minusta tuntuu. Koitettava vaan katsella vierestä kun toinen on taas teini.

Vierailija:

Ihastuksen tultua ei enää juurikaan ajattele miltä minusta tuntuu. Koitettava vaan katsella vierestä kun toinen on taas teini.