Jone Nikula lopetti Radio Rockilla.
Aika yllättävä lopetus, eilen viimeinen lähetys ja ilman suurempia puheita.
Kommentit (268)
Lopetti juontonsa usein sanoilla "Slava Ukraini"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, syyt selviää myöhemmin.
Aika ympäripyöreästi vastasi lopettamispäätökseen, ja suunnitteli vielä kesän lähetyksiä Rane Raitsikan kanssa, joten syyt varmaan äkillisiä ja painavia.
No tahallaan ei kertonut lopettamisesta ennakkoon, etti tule mitään some härdelliä. Poistui tyylikkäästi näyttämöltä.
Ja tietenkin hän kertoi Kesäpojista, tulevista ohjelmista ja etenkin kesästä, puhellaan paljon ennakkoon.
Mitä olen nyt somea vilkuillut, hyvää palautetta ja kiitosta satelee Jonelle. Myös vanhemmilta rock-äijiltä.
Yes. Isäni lähti tuolla tavalla eläkkeelle työstään. Ja kielsi työkavereitaankin kertomasta kenellekään, että on jäämässä eläkkeelle.
Ei halunnut läksiäisjuhlia, eikä puheita eikä täytekakkua.
Sopi etukäteen asian osaston pomon kanssa.
Joillekin juhlat ja tietyt pönötykset ovat kiusallisia.
Tekivät sitten äidin kanssa kahdestaan kykpylämatkan Itävaltaan. Siellä juhlivat isän eläkkeelle jäämistä.
Ei eläke mahdoton ole, mutta 56 vuotias mies, suhteellisen nuori ja hyväkuntoinen kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Lopetti juontonsa usein sanoilla "Slava Ukraini"
lapsellista
vaikka lapseton onkin
Vierailija kirjoitti:
Melko paatoksellista paasaamista, nykyään Ukrainasta ja sitä ennen koronasta.
Siksi lopetin koko Nikulan ohjelman kuuntelemisen, en todellakaan tuollaista paatoksellista Ukrainafania kuuntele. Päivän paras uutinen
Edellisen 24 tunnin aikana soineet kappaleet
Metallica - Enter sandman17:54 45
Jimi Hendrix - Little wing17:41 3
Judas Priest - Crown of horns17:22 176
Amaranthe - Outer dimensions17:09 11
Tenacious D - Classico16:56 13
Mötley Crüe - Kickstart my heart16:51 43
Green Day - American idiot16:48 55
Swallow The Sun - Melancholy16:37 10
Within Temptation - In the middle of the night16:30 34
Nightwish - The day of...16:16 41
Vierailija kirjoitti:
Radio rockilla tulee tätänykyään vaan mainoksia ja joka neljäs biisi metallicaa ei jaksa kuunnela.
Metallicaltakin ne muutamat samat, vaikka materiaalia on.
Vierailija kirjoitti:
Nikula on Venäjän hyökkäyksen alusta asti tehnyt yhdessä puolisonsa Hanna Karttusen kanssa avustustyötä Ukrainalle. Nikula ja Karttunen ovat esimerkiksi tehneet useita avustusmatkoja Ukrainaan sodan aikana. Työ jatkuu koko ajan. Nyt tilanne on se, että tarvittaisiin varoja ja erityisesti drooneja.
Ukraina voi ostaa niitä drooneja jos niitä haluaa. Suomi maksoi joka maalle takaisin kaiken avun mitä niiltä sai.
Vierailija kirjoitti:
meneeköhän oikeisiin töihin
Jos tekee Sunnuntaitöitä niin lisiä ei sitten tarvitse maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime viikolla mainitsi vielä tulevat Kesäpoika - lähetykset. Aika äkillinen päätös, kun jäi eilen pois. Ei kai taustalla ole vakava sairastuminen? Todella jään kaipaamaan sujuvasanaista ja hieman provosoivaakin radioääntä, jota kuunnellessa sivistyi itsekin. Kaikkea hyvää Jonelle!
Jonella vaan ei ihan aina olleet ne faktat hallussa. Väitti joskus mm. että Suomi olisi saanut Marshall-apua. Ei saanut, koska ei ottanut, tää on ihan yleissivistystä.
Niin, olisi saanut mutta kieltäytyi, ja jos olisi sen hyväksynyt niin neuvostoliitto olisi luultavasti sen kieltänyt joka tapauksessa kuten se kielsi muilta itäblokin mailta. Joten paasikivi rupesi suomettumaan jo ennalta ja kieltäytyi koska neuvostoliitto.
En ole ikinä ymmärtänyt, että työnkuva on lukea neljä tuntia päivän uutisia radiossa. Siis uutisia, jotka muut on kirjoittaneet.
En siis ymmärrä radiokanavien päiväjuontajia, joilla ei ole mitään omaa annettavaa, kunhan vaan lukevat omalla "hauskalla" tyylillä uutisia.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt, että työnkuva on lukea neljä tuntia päivän uutisia radiossa. Siis uutisia, jotka muut on kirjoittaneet.
En siis ymmärrä radiokanavien päiväjuontajia, joilla ei ole mitään omaa annettavaa, kunhan vaan lukevat omalla "hauskalla" tyylillä uutisia.
Et varmaan ymmärrä näyttelijöitä, jotka toistaa käsikirjoittajien tekstejä jne.Voi luoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nikula on Venäjän hyökkäyksen alusta asti tehnyt yhdessä puolisonsa Hanna Karttusen kanssa avustustyötä Ukrainalle. Nikula ja Karttunen ovat esimerkiksi tehneet useita avustusmatkoja Ukrainaan sodan aikana. Työ jatkuu koko ajan. Nyt tilanne on se, että tarvittaisiin varoja ja erityisesti drooneja.
Ukraina voi ostaa niitä drooneja jos niitä haluaa. Suomi maksoi joka maalle takaisin kaiken avun mitä niiltä sai.
Sivuraiteille menemisen uhallakin, Suomella ja Ukrainalla on jo ainakin alustavia sopimuksia, että Ukraina toimittaa droneja Suomelle, ja Suomi tuottaa Ukrainalle jotain muuta. Ja miksi ei, Ukrainan dronet lienevät tällä hetkellä maailman kehittyneimpiä.
Hyvä, toivottavasti sen tilalle tulee joku oikea juontaja eikä jotain samanlaista valittavaa äm mää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muslimit rais kasivat niin Jonen neuvo oli ettei saa pelätä.
Itse asiassa se sanoi ettei saa antaa pelolle valtaa.
Miehenä helppo sanoa.
Se oli muslimien perseennuolija.
Vierailija kirjoitti:
Laura Vähähyyppä oli kyllä tosi laimee Jonen tilalla tänään. Ehkä Olli ja Jussi69 tuuraa osan lähetyksistä? Vai saisko Moisio pestin?
Laura on aika raskas. Ihan mehuissaan aina kun pääsee taustoittamaan jotain C korin bändin levynluontiprosessia.
Musiikkia se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Laura Vähähyyppä oli kyllä tosi laimee Jonen tilalla tänään. Ehkä Olli ja Jussi69 tuuraa osan lähetyksistä? Vai saisko Moisio pestin?
Harri haluaa olla nimenomaan aamussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi aika uudistaa koko kanavan tarjonta ja varsinkinkin puuduttava soittolista. "Soitetaan mitä halutaan"- aika takaisin!
Kertokaa miksi soittavat samoilta yhtyeiltä samoja biisejä päivät pitkät? Saavatko jotain alennuksia tekijänoikeusmaksuista tai vastaavaa, joku taloudellinen syy siihen varmaan on?
Iltaisin ja viikonloppuisin tulee vaihtelevaakin musiikkia, kunnes yht'äkkiä taas joku Nightwishin tuhansia kertoja soinut viisu taas väliin.
Koska se on halvinta.Musiikkia lähettävä kanava joutuu maksamaan tekijänoikeusmaksut, soittamastaan musiikista.
Halvinta on pyörittää toistuvasti, samoja kipaleita.
No ei todellakaan ole näin. Soitetuista biiseistä maksetaan soittokertojen ja sekuntien mukaan. Ihan saman verran maksaisi soittaa samaa biisiä repeatilla vuorokauden ympäri, tai koko ajan eri biisejä.
Minä olen luullut, että hän tuli eläkeikään jo 2000-luvun alussa ja jäi eläkkeelle.
ukraina ja woke meni pois muodista