Kun olen ollut 8 kk vanha, minut on

Syyllistyminen on aivan liian vähäistä nykymaailmassa. Yleensä ne syyllistyvät eniten, joilla on siihen vähiten aihetta ja ne eivät pysty syyllistymään edes aiheesta, joilla siihen olisi eniten syytä, he yleensä tyrmäävät heti kättelyssä kaiken mikä vähinkin arvioi heidän toimiaan sekä menetelmiään kasvattaa ja hoivata lapsia.

Tuntemuksesi voivat johtua myös muista elämäsi kokemuksista ja tavoista millä olet ollut vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Uskoisin että myös yksittäisellä kokemuksella voi olla kauaskantoiset vaikutukset, sillä itselläni on samanlainen tausta ja samoja tuntemuksia.

lapsuuden tunneilmapiiriin, joka voi selittää myöhempää omaa tunneilmastoa.



se, joka oli jätetty yksin varhaisina syysaamuina - tajusi, miten epäempaattisia vanhemmat olivat muutenkin, ja miten vieras ja etäinen suhde oli - en pystynyt kertomaan vanhemmilleni että pelkäsin yksinolemista, joita puolestaan ei kiinnostanut kysyä. Vyyhti alkoi purkautua terapian myötä.

aika hyvät suhteet vanhempiin, ei mitään erityisiä konflikteja tai muuta.

Mutta se mikä on tavallaan aina taustalla, on sellainen jonkinasteinen turvattomuuden tunne. Kaipaisin ajoittain sitä, että joku ottaisi kaikesta vastuun ja saisin olla taas se pieni avuton lapsi, josta vain pidetään huolta eikä tarvitse itse huolehtia mistään. Nyt kun minulla on omat pienet lapset, niin heitä olen halunnut hoivata erityisen hyvin, ja jotenkin tuntuu, että siinä samalla hoivaan myös itseäni. Jotakin puolta itsestäni, joka on jäänyt aikoinaan hoivaa vaille?



ap

...siis pysyvästi, vaikuttaa se varmasti tällä hetkellä, kun olet saanut kuulla siitä. Tietysti pienelle vauvalle on järkytys olla erossa vanhemmistaan, mutta sitä ei kai voi tietää onko sillä pitempiaikaista vaikutusta. Haluan kuitenkin sanoa, että on hyvä jutella asiasta ihan asiantuntijan kanssa, sillä muuten mietit varmaan kuulemaasi aika ajoin. Tuttuni sai kuulla aikuisena miten isä oli hylännyt hänet pienenä (muutaman vuoden ikäisenä) monta kertaa, itse ei kuulemma muista mitään. Hänestä näkee kuitenkin selvästi, että jotain muistikuvia ehkä on, mutta tuttuni ei halua puhua asiasta kenellekään, ei edes ulkopuoliselle, mikä ei varmastikaan ole hyvä ratkaisu pitemmän päälle. Tiedän, että asia vaivaa häntä, vaikkei sitä myönnäkään, mutta se näkyy tietynlaisena sulkeutumisena tietyissä tilanteissa.

Vierailija:

lapsuuden tunneilmapiiriin, joka voi selittää myöhempää omaa tunneilmastoa.

se, joka oli jätetty yksin varhaisina syysaamuina - tajusi, miten epäempaattisia vanhemmat olivat muutenkin, ja miten vieras ja etäinen suhde oli - en pystynyt kertomaan vanhemmilleni että pelkäsin yksinolemista, joita puolestaan ei kiinnostanut kysyä. Vyyhti alkoi purkautua terapian myötä.

Tästä olisi kiinnostavaa keskustella lisää. Myös minulla liittyy haikeutta joihinkin vuodenaikoihin tai vuorokauden aikoihin ja tiettyihin tilanteisiin.

Näihin on vaikea päästä käsiksi, mutta varmasti terapia avaisi kokemuksia ja tunteita. Nyt minun täytyy kuitenkin lähteä nukkumaan, ehkä voimme jatkaa tätä keskustelua toisella kertaa?



Häpeän tunne on minulle hyvin tuttu tunne. En tiedä, liittyykö se tähän hylätyksi tulemisen tunteeseen. Miten muilla?



ap

no, nämä nyt on selvitettyjä juttuja jo, mutta kyseessä oli tyhjä talo (entinen asuntomme) maaseudulla ja rotat vilisti... ei paljoa vanhemmilla päätä pakottanut!

Tajuatteko että näillä puheillanne leimaatte kaikki ne ihmiset, joilla ei ole ollut lainkaan turvaa vanhemmista varhaislapsuudessa (huostaanotetut ymv. )?!



Kiva varmaan jonkun lukea, että nyt on traumatisoitunut loppuiäkseen kun äiti jätti pikkuisena heitteille:( Eikö sillä muka ole mitään vaikutusta, että huostaanoton jälkeen on päässyt (jos hyvä tuuri) rakastavaan sijaiskotiin...?



Miten joku uskaltaa adoptoida lapsia ulkomailta? Ties mitä kaameita traumoja näillä onkaan... Ja siitä sitten kärsivät lopun elämäänsä... Onko teidän järkenne kadonnut? Suurin osa ulkomaan lapsista elää koko lapsuutensa turvattomissa oloissa, osa jopa oropona sodan keskellä tmv. Kuitenkin näistä tulee ihan normaaleja ihmisiä (ei toki kaikista, mutta eipä tule " normaali perheidenkään" kaikista lapsista " terveitä" !!!)



Toki osa ihmisistä on herkempiä, mutta aika hurjalta kuulostaa että ihmiselle muka tulee " jotekin yksinäinen olo" loppuiäkseen, jos on muutaman päivän 8kk iässä sairaalassa... Jos tuollaisia tuntemuksia tunnet, niin en usko että tuo YKSI kokemus on ollut se ratkaiseva tekijä asiassa, uskon että taustalla on jotain muuta, vakavampaa (perheessä ollut jotakin mitä et muista, mutta mikä luonut turvattomuutta, esim. vanhemmat viikkoja mykkäkoulussa keskenään, mutta lasten aikana esitetty ettei mikään ole pielessä, eli et ole tiennyt, vaan vaistonnut ettei kaikki ole ok tmv. )



Jos lapsella on turvallisuuden tunne perheessä, ja hän luottaa vanhempiinsa, eli suhteet ovat kunnossa, hän voi ilman traumoja olla hetkittäin pois vanhempiensa luota traumatisoitumatta.

ulkomaan lapsista=maailman lapsista

Ne, jotka haluavat selvittää omia tuntemuksiaan, saavat toisiltaan vertaistukea. Ei se tarkoita, että kaikki vastaavassa tilanteessa olleiden pitäisi tuntea tai tehdä samoin!

Huostaanotetuista nyt puhumattakaan.

Vierailija:

Jos lapsella on turvallisuuden tunne perheessä, ja hän luottaa vanhempiinsa, eli suhteet ovat kunnossa, hän voi ilman traumoja olla hetkittäin pois vanhempiensa luota traumatisoitumatta.

Minut on viety perhepäivähoitoon 8kk iässä, isäni lähti kun olin vajaan vuoden enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen, koulun jälkeen olin yksin kotona, samoin lomilla.



Ja olen mielestäni ihan kohtuullisen tervepäinen ihminen. Ei ole mahdollista suojata lasta niin etteikö mitään traumoja tai " traumoja" syntyisi. Elämä on epätäydellistä.

Todella sairaat mielenterveyspotilaat eivät meidän sairaalassa ainakaan pääse osallistumaan näihin keskusteluihin, kunnei kannettavia koneita.



t: mielenterveyshoitaja