Miten hyväksyä se, ettei tule löytämään kumppania?

Siihen auttaa se, kun ei mieti asiaa ja tiedostaa oman oksettavuutensa. Mullekin joskus joku sanoi että älä nyt kumppania etsi kun et kuitenkaan ketään saa. Semmoista! 

Kehitä itseäsi, ihan sama miten mutta jotain jottet inhoa itseäsi. Tunnet olosi paremmaksi ja itsevarmemmaksi. Tarkista vaatimustasosi, tuolla menee monenlaisia pariskuntia mutta harvassa on pariskuntana työtön moniongelmainen monikäyttäjä mörkö ja missi.

Itseinho ajaa kaikki mahdolliset kumppaniehdokkaat pois. Epätoivo on toinen.

Täällä viisikymppinen jolla ei ole kumppania, enkä enää haluakaan. Mutta nuorempana olisin halunnut, ja oli aika jolloin oli kovakin suru siitä että jään yksin ja perheettömäksi. Ratkaisu siihen oli keskittyä muihin asioihin, alkaa tehdä juttuja niin että aikaa ja energiaa vatvoa tuommoisia ei enää ollut. Ja elämä oli muutenkin itsessään täyttä, vaikkei ollutkaan kumppania eikä lapsia. 

Eli ei minusta sinun kannata missään vaiheessa tehdä sellaista jotain suurta päätöstä, että nyt hyväksyn että olen loppuikäni yksin. Et voi tietää, ihmiset löytää kumppaneita vielä vanhainkodeissakin. Mutta on se mahdollista, että jäät yksin. Keskity tähän päivään, ja tee elämästäsi niin hyvää kuin voit, nyt, itseksesi. Jos siinä sivussa haluat etsiä kumppania, niin etsi. Mutta pääasia on, että elämäsi olisi täyttä ihan itseksesikin. Jos sinulle sitten käy kuten minulle, että lapsentekoiät meni jo ja on edelleen yksin, niin mitäpä siitä, tulipa elettyä hyvää täyttä elämää.

Oikein hyvin. Yksin on erinomaisen mukavaa. Hyvät ystävät riittää. Minulla on pari pidempää ja pari lyhyempää seurustelusuhdetta takana. Ne olivat hyviä ja toimivia suhteita, mutta yksinolemisen vietti oli voimakkaampi. Näin on hyvä. 

Jos mieli joskus muuttuu, pitää arvioida tilanne uudelleen. En kuitenkaan usko koskaan viihtyväni suhteessa. Ainakin toisen osapuolen pitäisi olla erittäin itsenäinen ja vahvalla itsetunnolla varustettu henkilö.

n45

Oletko kysynyt suoraan mikä sinussa on vialla? Paha haju tai jotain? 

No ei väkisin. Mutta kukaan nainen ei halua miestä jolla jo on lapsia monien muiden kanssa eikä narkomaania. Eikä gigoloa. Jos yksin tekee lapsen sekin on parempi sitten että ottaa kertakäyttöön baarista jonkun. Tai mies voi elää helposti yksin tai irtonumeroilla. Mutta jos naisella jo on lapsia ei miehiä kiinnosta. 

Olen tavannut kaksi, joiden kanssa olisi voinut edes harkita.

Kumpikaan ei onnistunut, joten parempi yksin, kuin sellaisen kanssa, joka vain ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Täällä viisikymppinen jolla ei ole kumppania, enkä enää haluakaan. Mutta nuorempana olisin halunnut, ja oli aika jolloin oli kovakin suru siitä että jään yksin ja perheettömäksi. Ratkaisu siihen oli keskittyä muihin asioihin, alkaa tehdä juttuja niin että aikaa ja energiaa vatvoa tuommoisia ei enää ollut. Ja elämä oli muutenkin itsessään täyttä, vaikkei ollutkaan kumppania eikä lapsia. 

Eli ei minusta sinun kannata missään vaiheessa tehdä sellaista jotain suurta päätöstä, että nyt hyväksyn että olen loppuikäni yksin. Et voi tietää, ihmiset löytää kumppaneita vielä vanhainkodeissakin. Mutta on se mahdollista, että jäät yksin. Keskity tähän päivään, ja tee elämästäsi niin hyvää kuin voit, nyt, itseksesi. Jos siinä sivussa haluat etsiä kumppania, niin etsi. Mutta pääasia on, että elämäsi olisi täyttä ihan itseksesikin. Jos sinulle sitten käy kuten minulle, että lapsentekoiät meni jo ja on edelleen yksin, n

Olet nainen? Lapsentekoikä meni jo?

Oliko ulkonäössä haastetta? rumat miehet ei kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Siihen auttaa se, kun ei mieti asiaa ja tiedostaa oman oksettavuutensa. Mullekin joskus joku sanoi että älä nyt kumppania etsi kun et kuitenkaan ketään saa. Semmoista! 

Minkälainen ihminen sanoo toiselle noin rumasti? :(( 

Ei minulla ole mikään korkea vaatimustaso. Olen ihan tavallisen näköinen ja kun sanoin että olen tutustunut avoimin mielin ihmisiin, tarkoitan sillä sitä, että en ole mennyt ulkonäkö edellä. Lapsia en kaipaa elämääni, joten tästä en tunne painetta. Haluaisin vain kumppanin. Ennen ajattelin että jos miehellä on lapsi, en voi suunnitella yhteistä tulevaisuutta, nykyään sekään ei ole minulle este.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä viisikymppinen jolla ei ole kumppania, enkä enää haluakaan. Mutta nuorempana olisin halunnut, ja oli aika jolloin oli kovakin suru siitä että jään yksin ja perheettömäksi. Ratkaisu siihen oli keskittyä muihin asioihin, alkaa tehdä juttuja niin että aikaa ja energiaa vatvoa tuommoisia ei enää ollut. Ja elämä oli muutenkin itsessään täyttä, vaikkei ollutkaan kumppania eikä lapsia. 

Eli ei minusta sinun kannata missään vaiheessa tehdä sellaista jotain suurta päätöstä, että nyt hyväksyn että olen loppuikäni yksin. Et voi tietää, ihmiset löytää kumppaneita vielä vanhainkodeissakin. Mutta on se mahdollista, että jäät yksin. Keskity tähän päivään, ja tee elämästäsi niin hyvää kuin voit, nyt, itseksesi. Jos siinä sivussa haluat etsiä kumppania, niin etsi. Mutta pääasia on, että elämäsi olisi täyttä ihan itseksesikin. Jos sinulle sitten käy kuten minulle,

Eikä sellasen joka itse kokee rumaksi koskaan pidä kelvata..

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan mikä sinussa on vialla? Paha haju tai jotain? 

No eihän ihmiset sitä sano. "Vika ei ole sussa vaan minussa" tai sitten ghostataan, yms muuta pakoilua 

Salille treenaamaan jos asia kiinnostaa kovasti.

Pqljon paremmat mahikset kun kunnon kroppa.

Itse en halua kumppania. Yksin viihdyn parhaiten ja onnellisempi en voisi olla👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen auttaa se, kun ei mieti asiaa ja tiedostaa oman oksettavuutensa. Mullekin joskus joku sanoi että älä nyt kumppania etsi kun et kuitenkaan ketään saa. Semmoista! 

Minkälainen ihminen sanoo toiselle noin rumasti? :(( 

Sanoo totuuden. T. Kiusaaja 

Oletko harkinnut elämää luostarissa? Saisit ympärillesi naimattomuuteen sitoutuneen yhteisön, jonka kanssa voit jakaa koko loppuelämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä viisikymppinen jolla ei ole kumppania, enkä enää haluakaan. Mutta nuorempana olisin halunnut, ja oli aika jolloin oli kovakin suru siitä että jään yksin ja perheettömäksi. Ratkaisu siihen oli keskittyä muihin asioihin, alkaa tehdä juttuja niin että aikaa ja energiaa vatvoa tuommoisia ei enää ollut. Ja elämä oli muutenkin itsessään täyttä, vaikkei ollutkaan kumppania eikä lapsia. 

Eli ei minusta sinun kannata missään vaiheessa tehdä sellaista jotain suurta päätöstä, että nyt hyväksyn että olen loppuikäni yksin. Et voi tietää, ihmiset löytää kumppaneita vielä vanhainkodeissakin. Mutta on se mahdollista, että jäät yksin. Keskity tähän päivään, ja tee elämästäsi niin hyvää kuin voit, nyt, itseksesi. Jos siinä sivussa haluat etsiä kumppania, niin etsi. Mutta pääasia on, että elämäsi olisi täyttä ihan itseksesikin. Jos sinulle sitten käy kuten minulle,

Ulkonäössä on joo haastetta siinä mielessä, etten ole koskaan mikään kaunotar ollut. Sellainen tavis miinus, vähän kolhon näköinen, mutta ei mikään hirviö sentään. Laittautumalla saa kivamman näköiseksi, eikä silloin kun nuorena baareissa kävin, koskaan ollut ongelma ettei olisi yhden illan seuraa löytänyt, jos sellainen olisi kiinnostanut. Kokeilin pari kertaa, totesin etten saa mitään semmoisesta seksistä ilman tunteita, siitä tulee vain krapula ja katumus jälkeenpäin.

Sitten kun yritin deittailla, sain palautetta että olen tylsä. Eräs mies sanoi, että olen tylsin nainen jonka hän on koskaan tavannut :D Eli todennäköisesti tämä tylsyys yhdistettynä ei niin kummoiseen ulkonäköön on ollut se yhdistelmä, miksi en kellekään kelvannut. Jos olisi tylsä mutta kaunis, varmaan joku olisi halunnut.

Mitään semmoisia täällä usein listattuja ulkonäkövaatimuksia tyyliin pituus, hiusraja, leukaperien muoto, ei mulla ole koskaan miehille ollut. Sen ainoan kerran kun olen seurustellut, mies oli kaljuuntuva ja minua lyhyempi. Valitettavasti olin hänelle vain laastarisuhde eron jälkeen, ja aika pian totesi, että ei ole valmis uuteen kovin vakavaan suhteeseen nyt, ja koska minua taas olisi kiinnostanut ihan vakava suhde ja olisin lapsiakin halunnut, en jäänyt siihen odottelemaan päätyisikö joskus siihen että on valmis suhteeseen ja minun kanssani vieläpä. Miehet joita olen deittaillut on ollut ihan tavallisen näköisiä ja oloisia. Mutta olen ajatellut, että ehkä ongelma on osin se, että olen luonteeltani jotenkin aika "miesmäinen". Luin joskus jostain parisuhdekirjasta, jossa sanottiin että naiset on Venuksesta ja miehet Marsista, mutta minä totesin olevani enemmän se Mars-tyyppi. Olen myös erittäin miesvaltaisella matemaattisella alalla ja harrastukseni ovat ehkä enemmän miehille tyypillisiä. Olen semmoinen juro suomalainen perusmies naisen ruumiissa :D

Vierailija kirjoitti:

Salille treenaamaan jos asia kiinnostaa kovasti.

Pqljon paremmat mahikset kun kunnon kroppa.

Älä viitsi. Parisuhteet, rakkaudesta puhumattakaan, on paljon monimutkaisempia asioita kuin kroppa. 

Tosin toki kannattaa mennä salille treenaamaan jos se on se mikä kiinnostaa ja mistä saa elämäänsä iloa, virtaa ja tekemistä. 

Ne jotka ovat onnistuneet sitoutuneen ja rakastavan kumppanin löytämään eivät ehkä aina tajua sitä mikä mäihä heillä on käynyt. Koska sitä siinä tarvitaan. Tuuria. Kaikille ei sitä vaan suoda. 

Harrasta, pelaa tietokoneella ja käytä maksullisia. 

A. Jos olet mies, on se oma vikasi ja sinun tulee hyväksyä tilanne - tulet elämään ja kuolemaan yksin.

B. Jos olet nainen, on se yhteiskunnan ja miesten vika - yhteiskunnan ja miesten on muututtava vuoksesi, jottet eläisi ja kuolisi yksin.