Lapseni päiväkotiryhmässä lapset jaetaan horoskooppiensa mukaan
Yllätyin vähän.
Meidän poika on leijona, eikä voi olla samassa pienryhmässä herkän kalan kanssa, koska kala kuulemma kärsii.
Huvittavaa tässä on että poika on arka 4 vuotias, joka ei edes tiedä olevansa leijona. Hän kuuluu tuli pienryhmään.
Kommentit (19)
Meillä jaetaan ryhmiin vain iän perusteella 🤠
HUI! Alkemiaa ja salatiedettä! Kaikki mystikot ja maagikot tulisi polttaa roviolla ja heti!
Meillä on pojat ja tytöt yhdessä ja niitä kutsutaan lapsiksi. Ei pojiksi ja tytöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta
Keksiä tuollaisia provoja?
Hyvä idea. Samaa horoskooppimerkkiä olevat ovat samanmielisiä. Tiedän 2 muuta ihmistä, jotka ovat syntyneet kanssani saman päivänä. Ollaan kaikki samassa harvinaisessa ammatissa.
Minä hämmennyin, kun oman lapsen päiväkodissa lapset on ryhmissä ikätasoisesti (tätä termiä käyttävät) eli tammi-huhtikuussa syntyneet, touko-elokuussa syntyneet ja syys-joulukuussa syntyneet. Minä ihmettelin ääneen, että eikö tuo jako ole syntymäkuukauden mukaan, siellähän on lokakuisissa jo itsenäisesti lukevia lapsia jne., mutta hoitaja totesi, että juuri niinhän hän sanoi, jako on ikätasoisesti.
Meidän lapsen päiväkodissa pojat ja tytöt on erotettu toisistaan. Vanhemmilta tuli liikaa uhkauksia henkilökunnalle, jos eri sukupolta olevat lapset leikkivät keskenää. Näin se kulttuuri muuttuu.
Tulee harry Potterin tupajako mieleen. Taikauskoa tosielämässä. Vaadi tällaisen hullutuksen purkua!
Tää on provo. Mutta ajatusleikkinä jousimies-ryhmässä ei olisi aamu-ulkoilun jälkeen enää ristinsielua paikalla, kaikki olis painellu aidan yli vapauteen.
Miksi pitää satuja keksiä ap, täyttä puppua?
Vierailija kirjoitti:
Sairasta
Ap:n kirjoitus? Vai uskoitko tarinan oikeasti?!
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen päiväkodissa pojat ja tytöt on erotettu toisistaan. Vanhemmilta tuli liikaa uhkauksia henkilökunnalle, jos eri sukupolta olevat lapset leikkivät keskenää. Näin se kulttuuri muuttuu.
Tuokin on vale, vai onko muslimien päiväkoti?
Meidän päikyn Pikkuskorpparit-ryhmässä lapset pukeutuu aina tummiin vaatteisiin ja maskottina on Milla Magia. Opettelevat krypotologiaa ja koptilaisuuden alkeita.
Kyseessä on siis steinerpäiväkoti?
Voi jeesus taas.