Tässä Jyrkin blogista, pätkätöistä ja naisten asemasta työelämässä:
" Kokoomus jätti tänään välikysymyksen naisten asemasta työelämässä. Kilpailijamme erityisesti demarileirissä ovat ivailleet välikysymyksen aiheesta sekä kyseenalaistaneet motiivejamme ja aitouttamme. Tunnustan suoraan, että emme ole tehneet asiassa riittävästi. Olemme kyllä yrittäneet esimerkiksi monissa kunnissa viedä asiaa eteenpäin, mutta tulokset ja ehkä tahtotilakaan eivät ole aina olleet riittävän hyviä. Helsingissä on näytetty suuntaa vakinaistamalla suuri joukko terveydenhuollon ammattilaisia. Tästä on hyvä jatkaa.
Ivailijoille haluan sanoa, että heittäköön se ensimmäisen kiven, joka tietää tehneensä jo riittävästi.
Naisvaltaisille aloille keskittyvät perusteettomat pätkätyöt sekä äitiyslomista työnantajille aiheutuvat kustannukset asettavat naiset valtavan epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa miehiin. Ongelma ei ole vain naisten, vaan koko yhteiskunnan. Me tarvitsemme kaikkien suomalaisten yhtä arvokasta panosta tulevaisuutemme rakentamiseksi.
Kokoomuksen arvomaailman ytimeen kuuluvat mahdollisuuksien tasa-arvo sekä oma vastuunkanto itsestään ja läheisistään. Jokaiselle on tarjottava mahdollisuus omalla työllään pitää huolta omasta ja perheensä toimeentulosta. Kokoomuslaisuus korostaa yksilönvapautta ja vastuuta. Epävarmuus työstä ja toimeentulosta vaikeuttaa elämän suunnittelua. Ei uskalleta ottaa asuntolainaa eikä hankkia lapsia. Pahimmassa tapauksessa ihminen menettää kyvyn kantaa huolta itsestään ja ajautuu tukihelvettiin. Yhteiskunnan tuen varassa eläessä ei pahinta ole edes elintason niukkuus. Pahinta on oman elämänhallinnan tunteen menettäminen. Omilla valinnoilla ja toimeliaisuudella ei voi vaikuttaa asemaansa.
Määräaikaisia työsuhteitakin tarvitaan. Osa palveluammateista on kausiluonteista ja sijaisuuksia syntyy eri syistä työpaikoille. Perusteettomat pätkätyöt sen sijaan ovat väärin. Perusteettomilla pätkätöillä tarkoitan sellaisia, joissa ketjutetaan määräaikaisia työsuhteita peräkkäin tai muutoin palkataan määräaikaisia tekijöitä pysyviin töihin. Tämä ongelma on suurin julkisella työnantajalla, valtiolla ja kunnilla.
Julkisen työnantajan työsuhteista peräti joka neljännes on pätkätöitä. Yksityisillä työnantajilla määräaikaisissa työsuhteissa on vain joka kymmenes työntekijä. En usko hetkeäkään, että valtio ja kunnat eivät voisi hoitaa asioita kuntoon, jos vain taitoa ja tahtoa löytyy. Pahimpia pätkätyöllistäjiä ovat näistä asioista usein eniten huolissaan olevat työministeriö (31%) ja Stakes
(38%).
Naisvaltaiset alat ovat usein kärkijoukkoa perusteettomissa pätkätöissä. Esimerkkeinä tästä ovat opetus- ja hoitoala. Koulutetut naiset päätyvät pätkäelämään, jossa epävarmuuden lisäksi palkat ovat miesten palkkoja pienempiä ja myös eläkekertymän karttuminen heikkenee. Tämä viestii myös sitä, että koulutus ei kannata. Tällainen henki johtaa osaajapulaan.
Uskon, että kaikki asiaa seuraavat tiedostavat ja tunnustavat nämä ongelmat. Uskon myös, että jos sama energia, joka käytetään selittämiseen, miksi nämä asiat ovat näin, käytettäisiin ongelmien korjaamiseen, pääsisimme asiassa eteenpäin."
Kommentit (10)
Mutta noinhan pystyvät kaikki jaarittelemaan; yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen muuttamiseksi en ainakaan näin pikaisesti lukaistuna havainnut.
Vierailija:
Mutta noinhan pystyvät kaikki jaarittelemaan; yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen muuttamiseksi en ainakaan näin pikaisesti lukaistuna havainnut.
" Lainvastaisista, perusteettomista pätkätöistä on päästävä eroon. Kuntien valtionosuuksia tulee jakaa siten, että kunta saa sitä enemmän rahaa, mitä vähemmän se teettää pätkätöitä. Äitiyslomasijaisuudet on hoidettava vakituisella henkilökunnalla ja valtionhallinto velvoitettava vähentämään määräaikaisia työsuhteita."
Ja tässä toinen koskien hoiva-alan palkkoja:
" Seuraavalla tulopoliittisella kierroksella on koulutettujen, naisvaltaisten alojen palkkoja nostettava reilusti. Nyt tarvitaan tasa-arvotupo. Valtion on korotetulla valtionosuudella tuettava sellaista kuntasektorin palkkaratkaisua, jossa koulutetuille ja naisvaltaisille aloille ¿ kuten hoitoalalle - maksetaan keskimääräistä suuremmat palkankorotukset."
Mielelläni kuulisin demareiden ratkaisumalleja asiaan? Vai ovatko edes kiinnittäneet huomiota moisiin epäkohtiin?
Vierailija:
Mutta noinhan pystyvät kaikki jaarittelemaan; yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen muuttamiseksi en ainakaan näin pikaisesti lukaistuna havainnut.
Vierailija:
Mielelläni kuulisin demareiden ratkaisumalleja asiaan? Vai ovatko edes kiinnittäneet huomiota moisiin epäkohtiin?
Vierailija:
Mutta noinhan pystyvät kaikki jaarittelemaan; yhtään konkreettista ehdotusta tilanteen muuttamiseksi en ainakaan näin pikaisesti lukaistuna havainnut.
Menepä MINKÄ TAHANSA puolueen vaalikojulle tässä lähipäivinä niin eiköhän IHAN KAIKKI lupaa samat asiat kun vaan asiasta kyselet.
Vierailija:
Menepä MINKÄ TAHANSA puolueen vaalikojulle tässä lähipäivinä niin eiköhän IHAN KAIKKI lupaa samat asiat kun vaan asiasta kyselet.
Siellä luvataan lisää rahaa IHAN KAIKILLE väestöryhmille. Siitä ei puhuta mitään, miten keinot toteutetaan ja mistä rahat saadaan. Ehkä siitä yhteisestä kassasta josta jo Halonenkin presidentinvaalien aikaan puhui?

Siksipä juuri kokoomusta äänestänkin, koska olen vähän eduskunnan sivuilta käynyt vakoilemassa, mitä siellä puuhataan.. :)
" Pahimmassa tapauksessa ihminen menettää kyvyn kantaa huolta itsestään ja ajautuu tukihelvettiin. Yhteiskunnan tuen varassa eläessä ei pahinta ole edes elintason niukkuus. Pahinta on oman elämänhallinnan tunteen menettäminen. Omilla valinnoilla ja toimeliaisuudella ei voi vaikuttaa asemaansa. "