Muita, jotka antaa itestään paljon muille mutta eivät saa oikein mitään takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se, mitä annat, on sellaista mitä muut eivät halua saada.

Apn kirjoituksen perusteella muut kyllä ottavat vastaan, mutta eivät anna. Tuo on myös oma kohtaloni. Mielelläni autan muita, mutta apua en saa jos jotain pientä apua tarvitsisin. 

Sama meillä. Ollaan miehen kanssa olleet tyhmiä avuliaita aatuja, mutta jos utse on tarvittu apua jossain, niin aina on kaikki kipeänä tms. Rahalla ollaan sitten avut saatu.😈

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta siis se pakonomainen miellyttäminen ja muiden passaaminen.

Miksi muut eivät voisi olla vähemmän itsekkäitä?

Tuo on juuri sitä uhriutumista. Voihan sitä valittaa muista mutta vain omaa käytöstään voi muuttaa, ja aikuinen ihminen vielä valitsee lähipiirinsä ihan itse.

Pyysikö henkilö sinulta jotain? Jos, niin ei kukaan täyspäinen kieltäydy vastapalveluksesta.

Pyysitkö sen jälkeen jotain vastineeksi? Jos et, niin muista, että mitään ei saa, jos ei itse pyydä.

Yksi kaveri valitti juuri tuota. Hän vain antaa eikä saa mitään ystävyydestämme.

Taustalla oli se, että hän oli lähettänyt minulle valtavan määrän viestejä sydänsuruistaan. Koin sen rasittavaksi enkä jaksanut vastata pitkään aikaan.

Kun tarjotaan apua pitää tarkentaa ettei ehkä itse pysty tai muista olla vastavuoroinen.  Silleen ystävällisesti. Riippuu millaista ja missä tilanteessa apua tarjotaan.

Vierailija kirjoitti:

Et anna pyyteettömästi, vaan jotta saisit jotain takaisin. Mutta tämä ei ole kuitenkaan diili, jonka olet tehnyt toisen osapuolen kanssa, vaan teet sen omassa päässäsi. Ja sitten ihmettelet kun toinen ei noudatakaan diiliä. Hänhän luuli, että annat pyytettömästi...

Eli lakkaa antamasta niin että sulla on taka-ajatuksia. Keskity omien tarpeiden täyttämiseen.

Niin. Anna antamisen ilosta, siitä että sinulle itsellesi tulee auttamisesta tai antamisesta hyvä mieli.

Ei pakosta vaan hyvällä.

Silloin et uhriudu etkä uhraudu ja katkeroidu.

Sitä voi harjoitella.

No mitähän se antaminen sitten oikeastaan on? Aikaa, ymmärrystä vai materiaa?

Mulla on yksi semmoinen tuttava, joka keittää ja paistaa ja leipoo ja sitten niitä tuotoksiaan puoliväkisin tuputtaa lähipiirille. Jos ei muuten ole menekkiä, niin kuvia niistä sapuskoista lähettelee privaviesteillä ja niitä kuvia pitää sitten ihastella ja kehua kuinka kätevä emäntä onkaan.

Silloin kun ei keittele tai jotain paistele tai istuta jotain kukkaruukkuun niin ne yhteydenotot on sitä, että joku asia surettaa, itkettää tai muuten vaan vituttaa. Jonkun mököttävä naamakin voi ottaa päähän. Niihin pitää sitten osata jotain vastailla, ottaa osaa, että ymmärrän kun harmittaa. Sitä viestiä saattaa tullakin pätkä kerrallaan, pitkin päivää. Lakkaa vasta kun muutamaan viimeisimpään laittaa vaan jonkun surunaaman, peukun kuvan tai ei mitään.

Jos johonkin kommentoi, että mullakin setä kuoli tai varvas on murtunut, niin nämä ohitetaan vastauksissa ihan täysin, kun vastauksena on jotain paljon isompaa. Vastauksena saattaa tulla vaikkapa. "Voi että. Minä oon menossa just nyt isän äidin siskon haudalle kukkia viemään, kuullaan toiste, paremmalla ajalla".

Kuka siinä silloin on antaja ja kuka se ottaja?