Lue keskustelun säännöt.
Ikäero suhteessa, miten lähipiirinne on suhtautunut?
21.03.2025 |
Olen seurustellut useamman kuukauden miehen kanssa, joka on minua melkein 20 vuotta vanhempi. Olen itse 35-vuotias, joten mistään kehdonryöstöstä ei ole kohdallamme kyse.
Meidän juttumme on edennyt oikein mukavasti ja luulen, että kohta tulee aika esitellä hänet vanhemmilleni ja sisaruksilleni, koska olen läheinen perheeni kanssa. Jännittää kuitenkin heidän reaktionsa ikäeroon (he eivät ole luonteeltaan ikäviä enkä odota heidän suoranaisesti haukkuvan tai kyseenalaistavan suhdettamme, mutta heidän mielipiteellään on minulle väliä).
Pohdin olisiko pehmeämpi lasku mainita asiasta heille etukäteen vai tuoda mies tapaamaan heitä eikä ottaa ikäeroa puheeksi elleivät he itse siitä kysy/mainitse?
Onko teillä kokemusta isommista ikäeroista parisuhteessa ja miten lähipiirinne on siihen suhtautunut?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
No, kyllä se vähän tässä yskittää kun 23v poika on porukoissa 38v naisen kanssa, mutta tuskin suhde kovin pitkäaikainen ole.😂
Pääasia että saa panna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, kyllä se vähän tässä yskittää kun 23v poika on porukoissa 38v naisen kanssa, mutta tuskin suhde kovin pitkäaikainen ole.😂
Mitä se sua niin yskittää?
Vaikea kuvitella, että itseäni jaksaisi kiinnostaa muiden seurustelut ja ikäerot.
Ei ole suhtautunut mitenkään, eikä kuulu heille mitenkään.
Lähipiiri suhtautui hyvin. Ne suhteet päättyi eroon.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kaksi pariskuntaa, joilla on samanlainen ikäero kuin sinulla AP ja puolisollasi. Molemmat ovat olleet yhdessä kohta 20 vuotta.
Itse olen 44 ja avopuolisoni (mies) on minua 22 vuotta nuorempi. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta. Kummankin vanhemmat ovat ottaneet asian ihan luonnollisesti. Kummankin sisarukset vähän vierastivat aluksi mutta tottuivat pian. Kaikille kerroin ennalta, minkä ikäistä ihmistä olin esittelemässä. Eniten hankaluuksia aiheutti alkuun se, että mieheni on uusien ihmisten seurassa kovin ujo. Kun hän pääsi ujoudestaan yli ja muut pääsivät näkemään, miksi olemme yhdessä, hän hurmasi sukuni naiset. Isä puolestaan on onnellinen siitä, että on saanut kaverin kaikenlaisiin askareisiin. Puolisoni on ensimmäinen kumppanini, jonka kuulumisia minulta kysellään.
Jos kaksi ihmistä ovat toisilleen sopivat, iällä ei ole mielestäni merkitystä. Minun ja puolisoni tapauksessa meillä on niin samankaltaiset luontee
Jos mies haluaa jossain kohtaa lapsen, niin suhteenne on ohi. Mutta niin kuin totesitkin, olette niin kauan yhdessä kuin hyvältä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa 69-vuotiaan miehen kanssa, itse olen 31-vuotias. Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Jos ikäeromme on jollekin ongelma niin omapa on ongelmansa.
Itsestä en tiiö, mut NS töis o yks on/off- pari, jolla o ikäeroo peräti yli 40-vuotta !!! NP o jotaki parikymppinen, ja mies jotaki 60-v. En ymmärrä sellaista. Nuorempi osapuoli hakee jotakin ihmeen isähahmoo..............nyt se muija onneks häipyy viikon päästä kokonaan. Pääsen siitäkin eroon !!!! Jo oli aikakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, olin yhdessä 21 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tosin sinua paljon nuorempi joten tilanteeni oli eri. Nykyään kadun tosi paljon tuota suhdetta. Meni nuoruus hukkaan. Ihmettelen myös, ettei kukaan oikein sanonut mitään ikäerosta ja olen kiitollinen niille muutamille jotka sanoivat ja kehottivat miettimään, miksi olin tuohon suhteeseen päätynyt ja mikä sen tulevaisuus olisi. Äitini oli yksi näistä. Meillä ei ole koskaan ollut kovin läheiset välit mutta tuo hetki oli sellainen että tiesin hänen välittävän minusta.
Teillä toki eri tilanne kun olet jo aikuinen ja ymmärrät varmasti itsekin suhteenne todennäköisyydet. Jos joku tulee niistä sinulle kertomaan, voit varmasti vastata että olet niistä kyllä tietoinen ja teet valintasi itse.
Mitä nuoruudesta jäi kokematta.
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa 69-vuotiaan miehen kanssa, itse olen 31-vuotias. Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Jos ikäeromme on jollekin ongelma niin omapa on ongelmansa.
Isä tulee kuolemaan ennen kuin lapset täysi-ikäisiä. Onko se lasten etu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa 69-vuotiaan miehen kanssa, itse olen 31-vuotias. Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Jos ikäeromme on jollekin ongelma niin omapa on ongelmansa.
Isä tulee kuolemaan ennen kuin lapset täysi-ikäisiä. Onko se lasten etu?
Jos kysytään lapsilta vaikka 20 vuoden päästä, niin olisivatko halunneet jäädä syntymättä, syystä että isä oli vanha? Epäilen. Aika paljon huonompiinkin lähtökohtiin syntyy lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa 69-vuotiaan miehen kanssa, itse olen 31-vuotias. Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Jos ikäeromme on jollekin ongelma niin omapa on ongelmansa.
Isä tulee kuolemaan ennen kuin lapset täysi-ikäisiä. Onko se lasten etu?
Tietysti todennäköisemmin näin, mutta ei meistä kenellekään ole luvattu huomista eikä hyvää terveyttä. Jotkut sairastuvat vakavasti nuorena, toiset porskuttavat terveenä 80-vuotiaana ja mä voin jäädä bussin alle huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, olin yhdessä 21 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tosin sinua paljon nuorempi joten tilanteeni oli eri. Nykyään kadun tosi paljon tuota suhdetta. Meni nuoruus hukkaan. Ihmettelen myös, ettei kukaan oikein sanonut mitään ikäerosta ja olen kiitollinen niille muutamille jotka sanoivat ja kehottivat miettimään, miksi olin tuohon suhteeseen päätynyt ja mikä sen tulevaisuus olisi. Äitini oli yksi näistä. Meillä ei ole koskaan ollut kovin läheiset välit mutta tuo hetki oli sellainen että tiesin hänen välittävän minusta.
Teillä toki eri tilanne kun olet jo aikuinen ja ymmärrät varmasti itsekin suhteenne todennäköisyydet. Jos joku tulee niistä sinulle kertomaan, voit varmasti vastata että o
Mitä nuoruudesta jäi kokematta.
Oikeastaan kaikki. Opiskelijaelämä, bileet, matkustelu, tulevaisuuden suunnittelu yhdessä, kokemusten hankkiminen yhdessä, perheen perustaminen, yhteinen ensiasunto ym ym.
Kuten taisin jo aiemmin sanoa, hyppäsin toisen ihmisen valmiiksi rakennettuun elämään ja vaihe, jossa elämää rakennetaan yksin tai yhdessä jäi väliin. Silloin tuntui että riittää kun miehellä on elämänkokemusta. Se vain ei mene niin. Elämänkokemus on henkilökohtainen, ja jos jätät itseltäsi asioita väliin siksi että toinen on ne jo kokenut, niin hyvin todennäköisesti se kaduttaa myöhemmin. Nuoruuteen psykologisesti kuuluvia asioita voi elää vain nuorena, toki myöhemmin voi feikata mutta se on epätoivoa eikä täytä samaa kehitysvaihetta.
En tule koskaan painautumaan nuoren miehen vartaloa vasten opiskelijabileissä. En tule kokemaan maailman ihmettelyä ja asioiden kohtaamista ensimmäistä kertaa yhdessä rakastetun kanssa. Pelokkuuttani tein virheen ja se vaikutti pitkälle elämään. Syy on toki omani mutta jälkikäteen ihmettelen miten mies ei vanhempana ja viisaampana koskaan kyseenalaistanut onko seurustelu järkevää tuollaisella ikäerolla. Itse olen nyt saman ikäinen kuin hän tuolloin, ja todellakin olisin huolissani saako kumppani elää omaan ikäkauteensa kuuluvat vaiheet jos seurustelisin 20 v nuoremman miehen kanssa. En tosin usko että omien kokemusteni jälkeen edes pystyisin sellaiseen suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, olin yhdessä 21 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tosin sinua paljon nuorempi joten tilanteeni oli eri. Nykyään kadun tosi paljon tuota suhdetta. Meni nuoruus hukkaan. Ihmettelen myös, ettei kukaan oikein sanonut mitään ikäerosta ja olen kiitollinen niille muutamille jotka sanoivat ja kehottivat miettimään, miksi olin tuohon suhteeseen päätynyt ja mikä sen tulevaisuus olisi. Äitini oli yksi näistä. Meillä ei ole koskaan ollut kovin läheiset välit mutta tuo hetki oli sellainen että tiesin hänen välittävän minusta.
Teillä toki eri tilanne kun olet jo aikuinen ja ymmärrät varmasti itsekin suhteenne todennäköisyydet. Jos joku tulee niis
Jos yhtään lohduttaa, niin mä aloin seurustella 18-vuotiaana ihan oman ikäiseni miehen kanssa ja oltiin yhdessä 10 vuotta. Eron jälkeen oli pitkään sellainen olo, että seurustellessani menetin tai jäin kokematta asioita, joita voisi ajatella nuoruuteen liittyviksi virstanpylväiksi, koska seurustelevana ei tullut lähdettyä tyttöjen reissuille tai opiskelijabileisiin.
Ihanko oikeasti😮 miehet ei oikeasti välitä. Tietävät että poika saa kyytiä.