Puolison ja hänen sisaruksensa välit vanhempiinsa

Onko sisaruksia kohdeltu eriarvoisesti? Ovatko kokeneet laiminlyöntiä? Puututaan jokaiseen asiaan?

En ole noin välinpitämätön kuin puoliso aloittajan viestissä, mutta jollain tapaa muuttunut enemmän sellaiseksi vuosien myötä.

Äiti saa minut monesti raivon partaalle enkä jaksa sellaista aikuisena enää. Utelee esim. toistuvasti asioita joista en voi puhua ja se hetki kun korotan ääntäni, onkin minusta tullut syyllinen. Aivan kirjaimellisesti on syyttänyt minua tapaamisen pilaamisesta.

Saattaa myös ottaa luonani lusikan käteen ja alkaa syömään jotain suoraan juuri avatusta paketista, vaikka hänelle on katettu ko ruokaa omalle lautaselle. Sitten kertoo että vieraili kylässä, jossa oli vatsatautia. Tämmöisiä kummallisia asioita tekee uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Mikään sanominen ei auta. 

Sisarukselleni tekee jatkuvasti palveluksia ja jos jotain häneltä puuttuu, niin on heti oven takana niitä viemässä.

Tuossa joitain syitä, miksi ei vaan jaksa enää. 

Mulla on ollut samanlainen suhtautuminen koska en ole tullut koskaankotona kuulluksi. Isäni kohdalla ihan konkreettisesti koska hän ei kuule eikä jaksa hankkia kuulolaitetta. Äitini taas ei kuuntele ollenkaan, jos yritän keskustella jotain vakavampaa tai henkilökohtaisempaa niin yrittää vääntää sitä vaikka vitsiksi ettei vaan tarvitse kuulla itse asiaa.

Meillä vanhemmat oli töissä koko ajan, mikä tosin oli ajankuva, ei meitä kukaan varsinaisesti sitten kasvattanut. Kasarilla lapset ns. kasvatti itse itseään. Ja vielä 90 luvulla. Vapaa-aikana äiti ryyppäsi ja edelleen 70-vuotiaana tenuttaa yksin ollessaan. Ja ei sitä vttuilua kestä kuunnella ei silloin eikä nytkään. Isä olevinaan oli hyvä isä puheissaan, mutta ei koskaan läsnä silloin harvoin kun oli kotona. Isosiskoa passattiin aina. Itse jos tarvitsin apua niin se piti maksaa työllä tai rahalla. Käydään perheen kanssa kerran vuodessa ja joskus tuntuu että sekin on liikaa.

Mitä tarkoitat arvostuksen puutteella, miten se käytännössä näkyy?

Siis millä tavalla niitä vanhempia mielestäsi pitäisi arvostaa enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat arvostuksen puutteella, miten se käytännössä näkyy?

Epäkunnioittava käytös myös sanallisesti, vaikea selittää, mutta sen aistii aina kun on itsekin näissä  tilanteissa läsnä. Riidellään joka asiasta ja lyödään vyön alle. Ja jos puheissaan toivoo vanhempien kuolemaa tyyliin laittaisivatpa häkäpellin liian aikaisin kiinni yms. Niin ei se kunnioituksesta tai arvostuksesta kerro. Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis millä tavalla niitä vanhempia mielestäsi pitäisi arvostaa enemmän?

Meillä keskustelukulttuuri on asiallinen, lempeä ja rakentava. Voin edelleen avautua kaikista vanhemmilleni ja vanhempani tietävät, että me lapset autamme mielellämme jos apua tarvitsevat. Puolison perheessä ei ole lainkaan näin.  Ap

Mitähän se sinulle kuuluu???

Vierailija kirjoitti:

Mitähän se sinulle kuuluu???

Miksei kuuluisi? Saattaa selittää käytöstä aikuisena jos on jotain lapsuustraumoja.

Kävikö mielessä, että eihän tuossa ole kyse vain siitä miten lapset suhtautuu vanhempiinsa vaan myös siitä, miten ne vanhemmat suhtautuu lapsiinsa? Arvostuksen pitäisi olla molemminpuolista, ei lapsilta voi edellyttää miten ehdotonta kunnioitusta ja arvostusta vanhempiaan kohtaan jos vanhemmat käyttäytyy itse miten sattuu.

Esimerkiksi omassa lapsuudessani "isä" teki kodin ilmapiiristä arvaamattoman, epävakaan ja pelottavan. Sain kuulla olevani mitätön, nyrkillätapettava jne. En voi sanoa olleeni surullinen kun tämä kuoli ollessani 11v., kotona oli sittemmin normaali ilmapiiri, missä kasvaminen oli ihan täysin erilaista kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millä tavalla niitä vanhempia mielestäsi pitäisi arvostaa enemmän?

Meillä keskustelukulttuuri on asiallinen, lempeä ja rakentava. Voin edelleen avautua kaikista vanhemmilleni ja vanhempani tietävät, että me lapset autamme mielellämme jos apua tarvitsevat. Puolison perheessä ei ole lainkaan näin.  Ap

Oletpa onnekas. Kun vielä käsittäisit, että kaikissa kodeissa ei ehkä ole samanlaista kuin teillä.

Vierailija kirjoitti:

Kävikö mielessä, että eihän tuossa ole kyse vain siitä miten lapset suhtautuu vanhempiinsa vaan myös siitä, miten ne vanhemmat suhtautuu lapsiinsa? Arvostuksen pitäisi olla molemminpuolista, ei lapsilta voi edellyttää miten ehdotonta kunnioitusta ja arvostusta vanhempiaan kohtaan jos vanhemmat käyttäytyy itse miten sattuu.

Esimerkiksi omassa lapsuudessani "isä" teki kodin ilmapiiristä arvaamattoman, epävakaan ja pelottavan. Sain kuulla olevani mitätön, nyrkillätapettava jne. En voi sanoa olleeni surullinen kun tämä kuoli ollessani 11v., kotona oli sittemmin normaali ilmapiiri, missä kasvaminen oli ihan täysin erilaista kuin aiemmin.

En tietenkään syytä ketään tiettyä,  haluaisin vain oppia ymmärtämään mistä tällainen käytös voisi johtua  puolin ja toisin,  kun ei itsellä ole kokemusta vastaavasta. Ja juuri siksi kokemuksia kyselenkin! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millä tavalla niitä vanhempia mielestäsi pitäisi arvostaa enemmän?

Meillä keskustelukulttuuri on asiallinen, lempeä ja rakentava. Voin edelleen avautua kaikista vanhemmilleni ja vanhempani tietävät, että me lapset autamme mielellämme jos apua tarvitsevat. Puolison perheessä ei ole lainkaan näin.  Ap

Oletpa onnekas. Kun vielä käsittäisit, että kaikissa kodeissa ei ehkä ole samanlaista kuin teillä.

Aloituksessa mielestäni toin ilmi, että ei ole itsellä kokemusta ja siksi kysynkin muiden kokemuksia.. ap

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. En ole koskaan aloittanut suhdetta, jos perhetaustat ovat sekavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millä tavalla niitä vanhempia mielestäsi pitäisi arvostaa enemmän?

Meillä keskustelukulttuuri on asiallinen, lempeä ja rakentava. Voin edelleen avautua kaikista vanhemmilleni ja vanhempani tietävät, että me lapset autamme mielellämme jos apua tarvitsevat. Puolison perheessä ei ole lainkaan näin.  Ap

Oletpa onnekas. Kun vielä käsittäisit, että kaikissa kodeissa ei ehkä ole samanlaista kuin teillä.

Okei, miksi ap:sta tehdään jutun hirviö, kun selkeästi ilmaisee jo aloituksessa ettei tiedä mitään huonoista lapsi-vanhempi-suhteista ja yrittää ymmärtää puolisoaan jolla on huonot välit omiin vanhempiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö mielessä, että eihän tuossa ole kyse vain siitä miten lapset suhtautuu vanhempiinsa vaan myös siitä, miten ne vanhemmat suhtautuu lapsiinsa? Arvostuksen pitäisi olla molemminpuolista, ei lapsilta voi edellyttää miten ehdotonta kunnioitusta ja arvostusta vanhempiaan kohtaan jos vanhemmat käyttäytyy itse miten sattuu.

Esimerkiksi omassa lapsuudessani "isä" teki kodin ilmapiiristä arvaamattoman, epävakaan ja pelottavan. Sain kuulla olevani mitätön, nyrkillätapettava jne. En voi sanoa olleeni surullinen kun tämä kuoli ollessani 11v., kotona oli sittemmin normaali ilmapiiri, missä kasvaminen oli ihan täysin erilaista kuin aiemmin.

En tietenkään syytä ketään tiettyä,  haluaisin vain oppia ymmärtämään mistä tällainen käytös voisi johtua  puolin ja toisin,  kun ei itsellä ole kokemusta vastaavasta. Ja juuri siksi kokemuksia kyselenkin! Ap

Kokeilepa vaikka havainnoida ja pohtia sitä, miten nämä vanhemmat puhuu lastensa kanssa, millaista vuorovaikutusta heillä on. Arvostaako nämä vanhemmat lapsiaan?

Onko tämä aloitus vaan keksitty, vai mikset vaan kysy tätä asiaa siltä mieheltäsi vaan täältä? Ei kukaan muu osaa vastata tuohon paremmin kuin mies itse.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. En ole koskaan aloittanut suhdetta, jos perhetaustat ovat sekavat. 

Millä tavalla sekavat?

Omasta mielestä on ihan järkyttävää kun ihmiset ei arvosta vanhempiaan esim omassa kaveripiirissä tätä ilmiötä. Omat vanhempani kuoli kun olin nuori ja antaisin mitä tahansa jos he olisi vielä täällä.

Miksi ap et kysy puolisolta? Sen sijaan toitotat täällä miten ihana ja hyvä oma perheesi on ollut.