Lestadiolaisten kieltolista tytöille
Ei saa meikata, ei värjätä hiuksia, ei saa olla korvakoruja, ei kynsilakkaa, ei saa pussailla, ei esiaviollista seksiä, ei saa tanssia, ei saa kuunnella maallista musiikkia, ei saa olla televisiota
Meikkaaminen ei Justuksen mielestä sovi.
Jumala loi (ihmisen) omaksi kuvaksi... ei haluta tahrata sitä, mikä on täydellistä.
Kommentit (160)
Itse entisenä vl:nä pidän arvossa etten elänyt niin vapaassa populaarikulttuurin maailmassa enkä koe menettäneeni sen vuoksi mitään. Salaa toki kuuntelin näitä nuorena, mutta jälkeenpäin aikuisena nykyteinien vanhempana näen paljon hyvää siinä etten saanut niitä vapaasti kuluttaa kuten ei-vl kaverini. Vl-kasvatuksen ansiosta olen osannut omien lasteni kohdalla pysähtyä heidän kanssa keskustelemaan esimerkiksi tietyistä somesisällöistä, musiikkityyleistä, laulujen sanoista tai elokuvista/sarjoista, miksi niitä kuunnellaan/katsotaan ja kuinka paljon niihin on järkevää käyttää omaa aikaansa. Ja miksi niihinkin on hyvä suhtautua pienellä ja välillä suuremmallakin varauksella. Kaikki mitä näet ja kuulet ei ole totta ja eivät varsinkaan ole välttämättä sitä mitä kannattaa itselleen havitella.
Toisaalta taas vl-kasvatuksen ansiosta olen oppinut suhtautumaan varauksella vähän kaikkeen enkä niele asioita tuosta vain, koska olen joutunut kyseenalaistamaan koko lapsuuteni kasvuympäristön ja käymään sen läpi vapautuakseni ja pystyäkseni elämään oman näköistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan mikään noista ei ole kielletty. Vauvojen pukkaaminen liukuhihnalta on suorastaan ihmisoikeusrikos.
Mutta sitäkään ei ole lailla kielletty.
Ei niin, mutta moniko nainen sitä haluaa oikeasti kun ehkäisykin on kielletty
Oikeasti luulet että miehet on yhtään innokkaampia lisääntymään kuin naisetkaan? Tiedän molempia sukupuolia lähteneen lahkosta kun eivät halua lisääntyä. Ihan itse voi jokainen päättää haluaako vai ei.
Ei todellakaan ole ihan jokaisen juttu ottaa vastuuta kymmenen lapsen kasvattamisesta kun jo yhdessä teini-ikäisessä hermot kiristyy.
Mitä mahtavaa oli 1990-2000-luvun Idols ym. tv-ohjelmissa, joissa haukuttiin ja kiusattiin ihmisiä? Mistä vl on jäänyt paitsi kun ei näitä seurannut ja kuluttanut. Millä tavoin tavis suomalainen oli siinä suhteessa parempi ihminen kun näitä ilolla katsoi ja mukana nauroi?
Vierailija kirjoitti:
Itse entisenä vl:nä pidän arvossa etten elänyt niin vapaassa populaarikulttuurin maailmassa enkä koe menettäneeni sen vuoksi mitään. Salaa toki kuuntelin näitä nuorena, mutta jälkeenpäin aikuisena nykyteinien vanhempana näen paljon hyvää siinä etten saanut niitä vapaasti kuluttaa kuten ei-vl kaverini. Vl-kasvatuksen ansiosta olen osannut omien lasteni kohdalla pysähtyä heidän kanssa keskustelemaan esimerkiksi tietyistä somesisällöistä, musiikkityyleistä, laulujen sanoista tai elokuvista/sarjoista, miksi niitä kuunnellaan/katsotaan ja kuinka paljon niihin on järkevää käyttää omaa aikaansa. Ja miksi niihinkin on hyvä suhtautua pienellä ja välillä suuremmallakin varauksella. Kaikki mitä näet ja kuulet ei ole totta ja eivät varsinkaan ole välttämättä sitä mitä kannattaa itselleen havitella.
Toisaalta taas vl-kasvatuksen ansiosta olen oppinut suhtautumaan varauksella vähän kaikkeen enkä niele asioita tuosta vain, koska olen joutun
Luuletko, etteivät muut ihmiset osaa kyseenalaistaa asioita, keskustella lastensa kanssa some-sisällöistä, suhtautua asioihin terveen kriittisesti?
Vierailija kirjoitti:
Voi se perheen ilkeys johtua tietysti muustakin, mutta kyllä siitä olemuksesta välittyi sellainen "herran haltuun" meininki, kun 3-vuotias voi hyvin ulkoilla heidän mielestään itsekseen.
Eli ainostaan lestaperheissä on tätä? En usko.
Vierailija kirjoitti:
Onko pojille kieltolistaa?
Ihan sama lista.
Mutta kun laittaa "tyttö" ja "kieltolista" saa selvästi enemmän reagointia.
Pojilta saa kieltää rauhassa.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Mitä mahtavaa oli 1990-2000-luvun Idols ym. tv-ohjelmissa, joissa haukuttiin ja kiusattiin ihmisiä? Mistä vl on jäänyt paitsi kun ei näitä seurannut ja kuluttanut. Millä tavoin tavis suomalainen oli siinä suhteessa parempi ihminen kun näitä ilolla katsoi ja mukana nauroi?
TV:stä tulee aika paljon muutakin ohjelmaa, kuin vain Idols. Esim. luonto-ohjelmia, historia ohjelmia, keskusteluohjelmia, uutisia, lasten ohjelmia, elokuvia, konsertteja, jumalanpalveluksia jne. Kaventaa aika paljon maailmankuvaa, jos ihminen jää kaiken ulkopuolelle. Mutta jos tynnyrissä on kiva olla, eikä paremmasta tiedä, niin hyvä niin. Ihmeen pahoinvoivia tuntuvat nuo perheet vain olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan mikään noista ei ole kielletty. Vauvojen pukkaaminen liukuhihnalta on suorastaan ihmisoikeusrikos.
Mutta sitäkään ei ole lailla kielletty.
Ei niin, mutta moniko nainen sitä haluaa oikeasti kun ehkäisykin on kielletty
Oikeasti luulet että miehet on yhtään innokkaampia lisääntymään kuin naisetkaan? Tiedän molempia sukupuolia lähteneen lahkosta kun eivät halua lisääntyä. Ihan itse voi jokainen päättää haluaako vai ei.
Ei todellakaan ole ihan jokaisen juttu ottaa vastuuta kymmenen lapsen kasvattamisesta kun jo yhdessä teini-ikäisessä hermot kiristyy.
Ei ole varmaan herkkua lapsillekaan tuollainen elämä. Tytöt joutuvat varmaankin jo melko nuorina huolehtimaan toisista lapsista, ja poikien ei tietenkään tarvitse. Kaikki uskonnot sortavat ja kontrolloivat naisia, mutta eipä tuo ole ihme, kun miesten keksintöä ovat ja miehet laativat säännöt. Raivostuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jokaiselle lessunaiselle pitäisi suorittaa automaattisesti sterilisaatio ekan lapsen jälkeen
Vain jos nainen itse haluaa, jokaisella on myös oikeus hankkia lapsia. Sterilisaatio on kyllä huomattavasti helpompi tehdä miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Saako tyttö/poika harrastaa itsetyydytystä. Onko sekin syntiä. Käsittääkseni jumaka luonnut käden.
Virallisesti ei saa, mutta kyllähän sitä tapahtuu. Seksuaalivietti on ihmisellä kuitenkin aika vahva.

?

Siis, että lestadiolaisuudessa itsetyydytys on syntiä mutta sitä tapahtuu kuitenkin. Ei ihminen pääse eroon seksuaalisuuttaan ja vahvaa hormonitoimintaa vaikka ei olisi kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Lestadiolaiset suhtautuvat liikkeen ulkopuolisiin kuin roskaan. On täysin hyväksyttävää huijata ja riistää "vääräuskoisia". Lestadiolaisten yritykset (remonttiala) tekevät jatkuvasti törkeitä rikoksia ja petoksia täysin sumeilematta.
No ei kyllä omien kokemusteni perusteella ole tuollaista. Yhtään kenenkään - uskovainen tai ei - huijaaminen törkeistä rikoksista ja petoksista puhumattakaan on vl-opetuksen mukaan väärin. Toisaalta en ihmettele, vaikka tuollaistakin tapahtuisi, koska yhteisö on valtavan suuri ja moni työllistää itsensä yrittäjinä, ja joukkoon mahtuu varmasti monenlaista tallaajaa, eivätkä kaikki ole sydämestään uskovaisia. Yleistäminen on kuitenkin harhaanjohtavaa ja väärin.
Itse en halua olla minkäänlaisten lahkojen kanssa tekemisissä. Niissä keskitien kulkijoita pidetään väärä-oppisina:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa oli luokallani tyttö uskovaisesta perheestä. Ei koskaan saanut limudiscoihin osallistua! 4lk limudisco on varsinainen synninpesä! Sääliksi kävi tyttöä kun kaikki muut olivat discossa mutta hän ei ollut.
Vanhojentanssit ovat lukiolaisilta kiellettyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mahtavaa oli 1990-2000-luvun Idols ym. tv-ohjelmissa, joissa haukuttiin ja kiusattiin ihmisiä? Mistä vl on jäänyt paitsi kun ei näitä seurannut ja kuluttanut. Millä tavoin tavis suomalainen oli siinä suhteessa parempi ihminen kun näitä ilolla katsoi ja mukana nauroi?
TV:stä tulee aika paljon muutakin ohjelmaa, kuin vain Idols. Esim. luonto-ohjelmia, historia ohjelmia, keskusteluohjelmia, uutisia, lasten ohjelmia, elokuvia, konsertteja, jumalanpalveluksia jne. Kaventaa aika paljon maailmankuvaa, jos ihminen jää kaiken ulkopuolelle. Mutta jos tynnyrissä on kiva olla, eikä paremmasta tiedä, niin hyvä niin. Ihmeen pahoinvoivia tuntuvat nuo perheet vain olevan.
Ja ihmeen pahonvoiva ihmisiä löytyy myös tavis kansailsten keskuudesta. Näin kaikki siellä aidan toisella puolella kaikki ei ole aina hyvin kuin ei siellä toisellakaan puolella. Näitä on myös aina hyvä miettiä jos haluaa arvostella toisen tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, siellä on monia "kiellettyjä" asioita, joita kuitenkin lähes kaikki tekevät. Pahempi asia on näistä jutuista kiinnijääminen. Asun lessualueella, enkä ole missään koskaan nähnyt näin paljon ennenaikaisesti syntyneitä esikoisia. Onneksi kuitenkin heistä kaikkein eniten etuajassa syntyneetkin ovat useimmiten isokokoisia ja terveitä. Työkaverin tytär on menossa naimisiin 2 viikkoa 18-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Häät järjestetään pikavauhtia. Epäilen, että tulossa on muutama kuukausi häiden jälkeen uusi "pikku"keskonen.
Miksiköhän tämä asia kiinnostaa sinua noin kovasti että uhraat ajatuksiasi miettimällä milloin kukakin on sekstaillut? Oletko jonkun sortin per vo? Sinun mielestäsi esiavilloisessa seksissä ilmeisesti on jotain väärää? Oletko joku vanhapiika joka saa kiksinsä toisten lisääntymisestä?
Oliskohan kätilö joka työssään todellakin näkee totuuden?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse entisenä vl:nä pidän arvossa etten elänyt niin vapaassa populaarikulttuurin maailmassa enkä koe menettäneeni sen vuoksi mitään. Salaa toki kuuntelin näitä nuorena, mutta jälkeenpäin aikuisena nykyteinien vanhempana näen paljon hyvää siinä etten saanut niitä vapaasti kuluttaa kuten ei-vl kaverini. Vl-kasvatuksen ansiosta olen osannut omien lasteni kohdalla pysähtyä heidän kanssa keskustelemaan esimerkiksi tietyistä somesisällöistä, musiikkityyleistä, laulujen sanoista tai elokuvista/sarjoista, miksi niitä kuunnellaan/katsotaan ja kuinka paljon niihin on järkevää käyttää omaa aikaansa. Ja miksi niihinkin on hyvä suhtautua pienellä ja välillä suuremmallakin varauksella. Kaikki mitä näet ja kuulet ei ole totta ja eivät varsinkaan ole välttämättä sitä mitä kannattaa itselleen havitella.
Toisaalta taas vl-kasvatuksen ansiosta olen oppinut suhtautumaan varauksella vähän kaikkee
En luule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mahtavaa oli 1990-2000-luvun Idols ym. tv-ohjelmissa, joissa haukuttiin ja kiusattiin ihmisiä? Mistä vl on jäänyt paitsi kun ei näitä seurannut ja kuluttanut. Millä tavoin tavis suomalainen oli siinä suhteessa parempi ihminen kun näitä ilolla katsoi ja mukana nauroi?
TV:stä tulee aika paljon muutakin ohjelmaa, kuin vain Idols. Esim. luonto-ohjelmia, historia ohjelmia, keskusteluohjelmia, uutisia, lasten ohjelmia, elokuvia, konsertteja, jumalanpalveluksia jne. Kaventaa aika paljon maailmankuvaa, jos ihminen jää kaiken ulkopuolelle. Mutta jos tynnyrissä on kiva olla, eikä paremmasta tiedä, niin hyvä niin. Ihmeen pahoinvoivia tuntuvat nuo perheet vain olevan.
Tässä oli kyse nimenomaan näistä kiusaamisohjelmista.
No ainakin se esiaviollinen seksi, homous ja tranzmeininki ei ole ok, juopottelu ei ole ok