Synkkä, puhutteleva Netflix sarja etenkin kaikille teini-ikäisten vanhemmille - Adolescence

Ehkä pikkuhiljaa aletaan oikeasti heräämään siihen, että nuorten aivot eivät kestä somea ja ylipäänsä liikaa tietokoneita, pelejä jne. Voi kyllä paljastua vielä ilkeitä trendejä, kun nykytaaperot tuosta kasvavat. Ainakin ahdistus ja sosiaalinen kontrolli tuntuu vain lisääntyvän ja lisääntyvän, vaikka samaan aikaan toitotetaan kehopositiivisuutta ym aikuisten ihmisten hyvää tarkoittavaa hömppäpömppää, joka useimmiten on vain yksi lisä kiusaamisenaihisiin lapsille ja nuorille. Ehkä tietyt vaiheet ihmisellä olisi syytä rauhoittaa kehittymiselle, kun luonto on näin tämän asian muovannut, eikä se siitä muutu kahdessa sukupolvessa, vaan tarvitsee pitemmän sopeutumis- evoluutionajan.

Minun sukupolvi, x-generation, oli ensimmäinen ns. televisio-sukupolvi, ja silloin kauhisteltiin, että mitähän tästä tulee, kun penskojen ainoa omainen on televisio. Kun samaan syssyyn mm. Suomessa tuli esiin ns. avainkaulalapsi -ilmiö, niin päivittelylle ei ollut loppua. Mutta. Meillä oli kuitenkin sen television lisäksi pihaleikit (ja oikeat sellaiset ja joka ilta) ja useimmilla kunnollinen, fyysinen, eri ikäisistä ihmisistä koostunut lähipiiri. Ja tietokoneet ja digitalisaatio hiipi elämäämme vaiheittain. 

Mutta ennen kaikkea: nuoruus meni 1980-luvulla onnellisesti ilman somea. Sieltä täältä kuuli ikäviä kommentteja, niitä oli opeteltava sietämään, mutta jos/kun ympärillä oli perhe ja ystävät, niistä pääsi useimmat nopeasti yli. Armollisesti. Nyt penskat saattavat joutua kuulemaan muutamassa minuutissa pskpalauteryöpyn tai joutua kiusaamiskampanjan kohteeksi, eikä aikuiset edes tajua sen olevan kiusaamista (tästä sarjassa oli oiva esimerkki!), nuoret puhuvat aina omaa kieltään, josta aikuiset putoaa väistämättä. Tällaisessa maailmassa tulee ylilyöntejä herkästi: loukkaannutaan ihan varmuuden vuoksi jo yhdestä sanasta tai emojista. Ja reagointi voi olla täysin ylimitoitettu. Kasvatammeko, ruokimmeko lapsistamme tarkoituksella sosiopaatteja? Vai mitä tämä on?

Näyttelijät on kaikki erinomaisia. Miehiä täällä on jo kehuttu, mutta hirveän hyvää työtä tekee naisetkin. Olipa kiva nähdä Christine Tremarco pitkästä aikaa, muistan hänet jo 1990-luvulta hyvästä roolista rskattuna tyttönä. Ja Erin Doherty psykologina tekee vaikutuksen, Crownissa prinsessa Annen roolissa hänestä tykkäsin ja ajattelin, että Annen roolia olisi voitu laajentaa paljonkin. Ei ainakaan näyttelijästä olisi ollut kiinni.

3.jakso ja keskustelut psykologin kanssa oli minusta kaikkein vaikuttavin osuus koko sarjasta. Siinä jotenkin nivoutuu se, kuinka tärkeää on löytää oma polku elämässä ja saada arvostusta omalta perheeltä ja tukea omiin mielenkiintoihin. On myös uskomatonta miten nykyvanhemmat eivät yhtään ole kiinnostuneita mitä lasten sometileille kommentoidaan? Ehkä lapset eivät tosiaan kerrokaan mitä mikäkin emoji merkitsee, mutta kyllä vanhemman pitäisi olla kiinnostunut ja jonkinlainen tieto pitää olla, mitä lapsi somessa touhuaa. Ehkä tuossa jotenkin tuli hyvin esiin se, että lapsi ei ollut saanut eikä hakenut turvaa perheeltä oman minäkuva käsitykseen. 

Erin Doherty oli minusta aivan jäätävä. 

Katsoin tämän juuri ja olipa hyvä ja ajatuksia herättävä sarja. Etenkin näin samanikäisen pojan vanhempana.